Soturikissat : Seikkailu alkaa |1. osa| [Valmis✔]

Luku 11

Harmaatassu avansi silmänsä ja huomasi olevansa keskellä taistelua omassa leirissään. Pian hän kuitenkin huomasi, että muut kissat eivät huomanneet häntä, joten tämän täytyi olla unta.
Leirissä oli Myrskyklaanin lisäksi myös paljon kulkukissoja.
Taistelun keskellä, missä taistelu oli kaikkein pahinta taistelua mitä Harmaatassu oli koskaan nähnyt, hän näki vihaamansa kissan naaman: Mäntykarvan.
Mitä hän tekee täällä? Harmaatassu ajatteli sulan vihan täyttäessä joka solun hänen ruumiistaan.
Yhtäkkiä Harmaatassu huomasi, kun Susikynsi ryntäsi kohti Mäntykarvaa raivo silmissään.
- Sinä! Mitä oikein kuvittelet tekeväsi täällä? Sinunhan pitäisi olla pentujemme luona! Susikynsi sähisi Mäntykarvalle ja painoi tämän selkä edellä maahan samalla, kun upotti kyntensä syvälle naaraaseen.
- En minä mistään pennuista välitä, jos on mahdollisuus kostaa! Mäntykarva vastasi mielipuolinen kiilto silmissään.
Susikynsi murahti vihaisesti ja upotti hampaansa Mäntykarvan kurkkuun ja piti niitä paikoillaan, kunnes naaras ei enää liikkunut. Samaan aikaan Harmaatassu tunsi kaiken häviävän ympäriltään, kunnes jäljellä oli vain pimeyttä.
Harmaatassu avasi silmänsä ja huomasi katsovansa Purotassun naamaa. Tämän etukäpälä oli ilmassa valmiina tökkäämään Harmaatassua uudelleen.
- Huomenta unikeko! tämä kehräsi huvittuneena.
- Valkosydän, Savukynsi ja Hiirikorva vievät meidät metsästämään. Tai siis, kun meistähän tehdään sotureita kuun päästä! Purotassu naukui innoissaan.
Haarmaatassukin oli innoissaan siitä. Siltikin hänen omituinen unensa tuli hänen mielensä koko ajan. Unohda jo se uni. Olin vain syönyt tuoresaalista vain vähän ennen kuin menin nukkumaan. Siitä se varmasti johtui, Harmaatassu mietti. Siltikään hän ei saanut unta mielestään.
- Hei! Nuhkahditko uudelleen? Meitä odotetaan! Purotassu sanoi kovalla äänellä.
- Anteeksi, Harmaatassu mutisi, suki pikaisesti turkkiaan ja lähti ystävänsä kanssa ulos.
Ulkona Savukynsi, vain muutama auringonnousu sitten nimitetty soturi, asteli ympyrää. Kun hän huomasi oppilasnaaraat, hän lähti astelemaan kohti heitä.
- Vihdoin! Nukuit oikein kunnolla pommiin, Harmaatassu! kolli rähisi.
- Voimmeko me nyt vain lähteä? Purotassu kysyi Savukynneltä.
- To-toki! Eli, ööh, miten me sovimmekaan sen, että kuka ottaa kenetkin? Savukynsi kysyi takellellen.
Savukynsi taitaa olla ihastunut Purotassuun, sen nyt näkee selvästi, Harmaatassu ajatteli huvittuneena.
- Sinä, Savukynsi, otat Havutassun, Kirkastassun ja Purotassun. Minä taas otan Täplätassun, Nokitassun ja Hiiritassun. Ja sinä, Hiirikorva, otat Harmaatassun, Hopeatassun ja Kirsikkatassun, Valkosydän sanoi näyttäen siltä, kuin toistaisi tätä ties kuinka monetta kertaa.
- Mutta nyt lähdetään, niin saadaan kunnolla saalista, Valkosydän sanoi ja lähti kohti metsää.
Harmaatassu lähti Hiirikorvan perään Hopeatassun ja Kirsikkatassun kanssa.

Heidän tullessa Hiirikorvalle sopivaan paikkaan, he hajaantuivat metsästämään. Harmaatassu äkkäsi pian hiiren, ja lähti astelemaan sitä kohti. Ollessaan tarpeeksi lähellä hän hyppäsi hiiren niskaan ja tappoi sen nopealla puraisulla niskaan. Harmaatassu hautasi saaliin ja alkoi etsiä muuta riistaa.
Harmaatassu haistoi kuin haistoikin jotakin, mutta se ei ollut riistaa, vaan... koira!
Harmaatassu tiesi, että myös kokenut soturi voi saada surmansa taistellessa koiraa vastaan. Ja hän oli vasta pahainen oppilas!
Pian koira tulikin esiin puisikosta, ja Harmaatassu oli jähmettynyt paikalleen järkytyksestä. Koira oli suuri, paljon suurempi kuin kettu tai mäyrä! Hän yritti saada jalkansa liikkeelle, jotta voisi paeta, mutta hänen jalkansa eivät totelleet. Tähtiklaani, auta minua! hän ulvoi mielessään.
Yhtäkkiä puskista ryntäsi esiin harmaa kissa. Hopeatassu! Hopeatassu kävi pelottomasti koiran kimppuun, kynsien sitä terävällä kynsillään ja purren sitä aina kun pystyi. Koira oli iso, mutta kömpelö, ja Hopeatassu taas oli pieni ja vikkelä liikkeissään.
- Harmaatassu! Tänne, kuului tuttu ääni. Kirsikkatassu kurkisti pensaikosta. Harmaatassu ei epäröinyt, ja oli törmätä Hiirikorvaan, joka oli menossa Hopeatassun avuksi. Kuitenkin Hopeatassu sai tehtyä syvän viikon koiran kuonoon, jolloin tämä lähti ulvoen pois.
- Miten sinä teit tuon? Tuo on vaikeaa jopa kokeneelle soturille! Hiirikorva huudahti ihmeissään.
- Tulkaa. Palataan leiriin, Hiirikorva maukui hiljaa.
Harmaatassu seurasi tätä ihmeissään: miten Tähtiklaanin nimeen Hopeatassu teki tuon?

Heidän palatessa leiriin Hiirikorva oli mennyt heti Lumitähden puheille. Leirissä Hopeatassun upea taistelu koiraa vastaan oli levinnyt, ja se olikin aihe, josta kaikki puhuivat. Hopeatassun mestari, Käpykaula, kutsui hänet hetkeksi luokseen metsään. Palattuaan takaisin nuori naaras oli pursunnut iloa.
- Minut nimitetään tänään soturiksi! Hopeatassu ulvaisi.

Oli auringonlaskun aika, ja Lumitähti loikkasi Suurkiven päälle.
- Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne Suurkiven alle klaanikokoukseen! Lumitähti ulvaisi Suurkiven päältä. Koko klaani tuli heti paikalle, viimeisenä Hopeatassu mestarinsa kanssa.
- Minä Lumitähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Hopeatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla? Lumitähti sanoi juhlallisesti.
- Lupaan, Hopeatassu maukui kuuluvasti.
- Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Hopeatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Hopeavarjona. Tähtiklaani kunnioittaa taistelutaitojasi ja päättäväisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi, Lumitähti sanoi ja loikkasi alas Suurkiveltä koskettamaan Hopeavarjon päälakea. Tuore soturi vastasi luolaisemalla päällikön lapaa kunnioittavasti ja perääntyi muun klaanin onniteltavaksi.
- Hopeavarjo! Hopeavarjo! klaani hurrasi vastanimitetylle soturille. Harmaatassu ystävineen hurrasi kaikkein koviten, sekä tietenkin Hopeavarjon emo, Hunajasiipi ja isä, Käärmehäntä.
- Onnea, urhea tyttäreni, Hunajasiipi kehräsi niin lujaa, että sen kuuli varmasti koko klaani.
Lumitähti odotti kärsivällisesti onnittelujen loppumista.
- Perinteen mukaan sinun on istuttävä tämä yö vartiossa hiiren hiljaa, suuri naaras naukui.
Hopeavarjo nyökkäsi ja meni istumaan häntä siististi käpälien päällä leirin keskellä olevalle sileälle kivelle, tuijottaen Hopeahäntää muiden mennessä nukkumaan.

***

Tässä olis nyt sit tällänen luku... mitäs piditte? Kertokaa mulle!

------------------------------------------------------

TÄRKEÄ TIEDOTE

Lähden perheeni kanssa Seychelleille, pienelle saarivaltiolle Madagaskarin yläpuolella, eli talvilomaviikolla en aio kirjoittaa tarinoita. Pahoitteluni siitä! Loman jälkeen uusia lukuja alkaa taas tulla.
------------------------------------------------------

Onko teillä jotain lomasuunnitelmia? Laittakkaa kommenteihin, jos on!
Hyvää talvilomaa kaikille jo näin etukäteen!❤

// Myrsky