Soturikissat : Seikkailu alkaa |1. osa| [Valmis✔]

Luku 13

Kirkastassu oli kauhuissaan. Hopeavarjo ei voi olla kuollut. Hän juoksi kauhuissaan tajuttoman Purotassun luo, jonka Hopeavarjo oli pelastanut hengellään.
Kirkastassu alkoi raahata Purotassua pois taistelusta, parantajan pesälle. Hän oli jo melkein perillä, kun kettu lähti heitä kohti. Kettu oli arpinen ja se näytti siltä, että se olisi nauttinut tästä taistelusta. Kettu oli jo melkein oppilasnaaraissa kiinni, ja koska Kirkastassu oli heikentynyt taistelussa ja Purotassu oli tajuton, heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa kettua.

Yhtäkkiä Kirkastassu näki jotakin harmaata, joka syöksyi kohti kettua. Niiden törmätessä kuului kaksi tuskanulvaisua.
- Havutassu! Ei! Kirkastassu ulvaisi tunnistaessaan nuoren kollin.
Kettu juoksi ulos leiristä pahasti haavoittuneena, mutta Havutassu makasi maassa kuolleena. Samaan aikaan leiriin syöksyi Tuuliklaanilaisia sekä Jokiklaanilaisia seuraten Harmaatassua ja Nokitassua taisteluun kettuja vastaan.

Kahden muun klaanin tullessa apuun ketut huomasivat joutuneensa alakynteen. Osa pakeni heti, mutta osa yritti vieläkin taistella klaanikissoja vastaan, saaden vain lisää arpia.
Viimeisenkin ketun lähdettyä Tammilehti ja Myrskytassu alkoivat kiertää haavoittuneiden joukossa.
- Leppätähti ja Haukkatähti, kiitos avustanne. Myrskyklaani ei olisi selvinnyt ilman teitä, Lumitähti kiitti Jokiklaanin ja Tuuliklaanin päälliköitä.
- Tietenkin me autamme. Metsässä on oltava viisi klaania, Leppätähti maukui.
- Mutta nyt Tuuliklaanin täytyy palata takaisin reviirillemme. Eikö Jokiklaaninkin pitäisi? Haukkatähti naukui itsevarmasti.

Loput päälliköiden keskustelusta meni Kirkastassun ohi, sillä hän näki, kuinka hänen isäänsä, Koivusydäntä, kannettiin leirin keskelle Hopeavarjon ja Havutassun luo. Kirkastassu ryntäsi isänsä ruumiin luo unohtaen haavansa. Kirkastassusta tuntui, kuin ei olisi enää mitään.
Hopeavarjo, joka oli Kirkastassun hyvä ystävä, melkein kuin sisko, oli kuollut pelastaessaan Purotassua. Havutassu, joka osasi olla ärsyttävä mutta silti niin... ihana, oli kuollut pelastaessaan häntä ja Purotassua. Ja sitten vielä Koivusydän. Kirkastassu ei vielä tiennyt, miten tämä oli kuollut, mutta hän saisi vielä tietää sen. Siitä Kirkastassu oli varma.
Nuori oppilas ei edes huomannut kahden muun klaanin sotureiden lähtöä, ei Myrskytassua, joka tuli hoitamaan Kirkastassun haavat, ei edes sitä, että yö tuli. Hän havahtui vasta, kun aurinko nousi paljastaen uuden päivän sekä leirin tuhot.

***

*huokaa* no sainpas nyt kirjoitettua sen. Mitä piditte? Inspis ei oo vielä palannut, joten ideat olis mahtavia.

// Myrsky