Soturikissat : Seikkailu alkaa |1. osa| [Valmis✔]

Luku 12

Ilta alkoi jo hämärtää, kun Kirsikkatassu vaani pulleaa oravaa. Se istui puun oksalla syöden rauhassa terhoaan tietämättä siitä, että siitä tulisi pian riistaa. Kirkastassu hiipi lähemmäs oravaa ja ollessaan tarpeeksi lähellä tappioi oravan puraisulla niskaan. Nuori naaras kiitti hiljaa Tähtiklaania.
- Hyvin napattu! Lumitähti naukui ylpeänä.
- Kiitos! Palaammeko leiriin? Kirsikkatassu kysyi kiivetessään alas puusta orava suustaan roikkuen.
- Palataan vain. Käydään vain hakemassa saalimme ensin, Lumitähti sanoi ja alkoi jo lähteä.
Yhtäkkiä Kirsikkatassu tunsi vihamielisen katseen selässään. Hän sanoi Lumitädelle:
- Tulen pian perässä.
Lumitähti katsoi oppilaitaan kummissaan, mutta lähti kuin lähtikin.
Mestarinsa lähdettyä Kirsikkatassu kääntyi katsomaan aluskasvillisuuteen. Ei kai se voinut olla.. Mäntykarva? Kirsikkatassu ajatteli järkyttyneenä miettien samalla sisarensa unta, jonka tämä oli nähnyt vain muutama auringonnousu sitten. Harmaatassu oli kertonut siitä Kirsikkatassulle heti Hopeavarjon nimitysmenojen jälkeen. Silloin Kirsikkatassu oli sanonut Harmaatassulle, että tämä oli vain syönyt liikaa tuoresaalista ennen kuin meni nukkumaan, muttei silloinkaan ollut uskonut täysin sanojaan.
Punertava kilpikonnakuvioinen naaras tunsi yhä olevansa vihamielisen katseen kohde, joten hän päätti lähteä hakemaan saamansa riistan. Palatessaan leiriin hän näki, että kaikki ei ollut kohdallaan.
Jokainen kissa oli ulkona pesistään: pennut, klaaninvanhimmat, soturit, kaikki.
- Pesissä haisee hirveältä, koska joku on laittanut sinne ketun ulostetta, Harmaatassu kertoi inhoten ennen kuin Kirsikkatassu ehti kysyä mitään.
- Kuka nyt sellaista tekisi? Kirsikkatassu kysyi ymmällään.
- Joku jolla on varmaan jotain meitä vastaan, sanokaa minun sanoneen, sanoi paikalle ilmestynyt Tulihäntä.
- Niinkö? Oletko varma siitä Tulihäntä? kuningatar Lehväkukka kysyi syvä kunnioitus silmissään klaanin vanhinta kissaa kohtaan. Tulihäntä tuhahti.
- Tietenkin varma siitä! Kuka muukaan tekisi jotain tällaista! klaaninvanhin sanoi päättäväisesti. - Mutta kuka? Kirsikkatassu kysyi.
- Luulisin että se oli... Mäntykarva, Tulikukka sanoi synkästi.
Kirsikkatassu ja Harmaatassu tuijottavat toisiaan hädissään, ja molemmat ajattelivat vain yhtä asiaa: Harmaatassun unta Mäntykarvasta.
- Mennään Tammilehden puheille, Kirsikkatassu sanoi Harmaatassulle ja lähti etsimään parantajaa.
He näkivät Tammilehden aivan kissajoukon reunalla oppilaansa kanssa. Parantaja puhui juuri Myrskytassulle, kun sisarukset tulivat heidän luokseen.
- Tuota, Tammilehti, Harmaatassu näki muutama auringonnousu sitten unen... Mäntykarvasta, Kirsikkatassu sanoi Tammilehdelle.
Harmaatassun selitettyä unensa Tammilehti oli hiljaa.
- Tuo uni ei ollut vain uni, vaan näkymä tulevaisuudesta, Tammilehti sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
- Pidä se mielessäsi, ja kerro siitä Lumitädelle tämän selvittämisen jälkeen, Tammilehti naukui osoittaen hännällään ketulta haisevia pesiä.
- Hetkinen... ketuthan ovat jo pitkään yrittäneet päästä leiriimme, ja kun ne haistavat ulosteet... ne tulevat katsomaan kuka pääsi tänne! Tulihäntä huusi toiselta puolen leiriä.
Kuin merkistä ketut tulivat piikkipensasmuurin läpi, ja niitä oli paljon.
- Hyvä Tähtiklaani, auta! Kirsikkatassu parkaisi hädissään ketun hyökätessä hänen ja Harmaatassun kimppuun.

Purotassu taisteli yksin suurta kettua vastaan. Kettu oli suuri, muttei ketterä kuten Purotassu. Siniharmaa naaras alkoi kuitenkin väsyä, ja silloin kettu sai tehtyä naaraaseen pahan iskun. Purotassu ei enää nähnyt mitään, ja hän haistoi vain verta. Taistelun äänet hiipuivat vähitellen, kunnes Purotassu ei enää kuullut, tuntenut tai edes haistanut mitään. Tähtiklaani auta! En halua kuolla vielä! Purotassu aneli mielessään juuri ennen kuin pimeys sai vallan.
Hopeavarjo näki Purotassun, sisarensa, maassa verisenä, puolet naamasta täynnä verta. Suuri kettu oli kumartynut oppilaan ylle.
Hopeavarjon täytti raivo: hänen sisarensa ei saa kuolla! Nuori soturi hyökkäsi ketun kimppuun, jolloin kettu kaatui maahan hyökkäyksen voimasta. Kettu oli kuitenkin vahva, liian vahva. Minut voit lähettää Tähtiklaaniin, mutta sisartani et! Hopeavarjo huusi mielessään ja sai ketun peräätymään ja lähtemään ulos leiristä. Toinen kettu kävi kuitenkin Hopeavarjon kimppuun ja puri naarasta kaulaan. Hopeavarjo haistoi vain verta ja kaikki alkoi pimetä. Hyvästi, hän ajatteli samalla kun kaikki pimeni lopullisesti.

***

Olen hyvin, hyvin pahoillani, että tämän luvun tulemisessa kesti näin kauan. Inspis tuntui jääneen Afrikkaan, ja laiskuus otti vallan musta... mut mitä piditte? Ja oikeesti niitä IDEOITA KEHIIN!

// Myrsky