Soturikissat : Seikkailu alkaa |1. osa| [Valmis✔]

Luku 7

Oli kulunut viikko Mäntykarvan karkoituksesta. Kirsikkapentu heräsi auringonnousun aikaan, kuten muukin klaani. Kuningattaret herättelivät pentujaan.
- Herätys! Sinä myös, Keltapentu, Apilatäplä sanoi.
   Kun Keltapentu ei herännyt, Apilatäplä alkoi nuolla häntä ja toistaa hänen nimeään yhä uudelleen ja uudelleen. Kun Keltapentu ei herännyt vieläkään, Apilatäplä alkoi ulvoa murheissaan.
- Ei minun pentuani! Ei! Tähtiklaani, miksi olet näin julma! hän ulvoi.
   Hiillosturkki oli heti paikalla.
- Mitä on tapahtunut? hän kysyi järkyttyneenä.
    Kun hän huomasi Keltapennun, hänkin alkoi ulvoa murheissaan.
   Kirsikkapentu meni lähemmäs, ja kun hän huomasi Keltapennun, hänen jalkansa meinasivat pettää hänen altaan.
   Keltapentu oli kuollut.

Oli auringonhuipun hetki. Muu klaani jatkoi arkisia askareitaan, paitsi Hiillosturkki, Apilatäplä ja heidän loput pentunsa. Lumisydän oli antanut Hiillosturkkille vapauden tehtävistä.
- Enää viikko, niin meistä tulee oppilaita, ja sitten Keltapentu kuolee, Kirkaspentu sanoi.
- Niinpä. Hän oli niin kiva! Harmaapentu ulvaisi.
   Niin. Hän oli hyvä ystävä meille kaikille, Kirsikkapentu ajatteli.
    Hiillosturkki oli käynyt jo hautaamassa Keltapennun Apilatäplän kanssa. He hautasivat hänet Suuren tammen lähelle.
- Minulla on ikävä häntä! Puropentu ulvoi.
- Minulla myös, Myrskypentu sanoi.
- Meillä kaikilla on ikävä häntä. Hänestä olisi voinut tulla klaanin yksi parhaista sotureista, sanoi Käärmehäntä, Kipinäturkin kumppani.
- Mitä jos me menisimme nukkumaan, Harmaapentu sanoi.
- Mennään vaan, vastasi Nokipentu.
- Minä tulen kohta. Minä... minun täytyy hoitaa yksi asia, Myrskypentu sanoi ja lähti kohti Lumitähden pesää.
   Kirsikkapentu ei jaksanut välittää siitä ja meni muiden pentujen kanssa nukkumaan.      

***

Noniin! Tulihan sitä draamaa ees vähän. Laittakaahan kommentteihin taas ideoita!

// Myrsky