korjaa mut // harry styles

8. Prinssi ja prinsessa

A M A L I A

"Ymmärrätkö sä, ettet sä voi vain tulla tänne sillon kun sua huvittaa?" huokaisin ja käännyin katsomaan Harryä.

Nojasin takanani olevaan luokan oveen ja ristin käteni. Edessäni naureskeleva Harry haroi ruskeita, kiharoita hiuksiaan hyväntuulisena. Kohotin kulmiani ja yritin saada kasvoilleni mahdollisimman kysyvän ilmeen. Kun hän ei saanut millään lopetettua hekotustaan, joka oli muuten ehkä maailman suloisinta, rykäisin kuuluvasti.

"Varsinkaan ilman henkivartioita", lisäsin.

Harry sai hillittyä nauruaan. Hän vain pudisteli päätään ja vastasi: "Sä kuulostat aivan mun äidin ja managerin sekoitukselta."

Suupieleni nykivät, mutta sain pidettyä kasvoillani et ole tosissasi -ilmeen. Tiesin, että oli turhaa jankuttaa asioista jälkikäteen. Halusin vain tietää, mitä ihmettä Harryn päässä likkui, kun hän tuli tänne kesken koulupäiväni.

Yhtäkkiä Harry otti tiukan otteen ranteestani ja lähti vetämään minua portaikkoa kohti. Onneksi kaikki opiskelijat olivat tunneilla, koska muutenhan Harry ei saisi hetken rauhaa. Yritin rimpuilla irti Harryn otteesta, kun eräs opettajani, jonka lempioppilas satuin olemaan, käveli ohitsemme. Hän katsoi meitä erittäin hämmentyneenä, vaikka väläytinkin hänelle hammashymyni. Harry taas ei välittänyt hänestä, vaan hän veti minut kouluni läpi ovien ulkopuolelle. Silloin hän päästi irti ranteestani.

Punaiset jäljet koristivat rannettani Harryn otteen seurauksena, joten yritin lievittää kipua hieromalla sitä. Ihmettelin hänen käytöstään, joka muuttui hetkessä.

"Ei helvetti, se pelottava fani oli siellä", Harry mutisi ja vilkuili levottomana ympärilleen. "Eihän sitä näy enää?"

Pudistelin päätäni hymyillen, kun taas Harry huokaisi helpotuksesta. Näköpiirissämme ei ollut tuota 'pelottavaa fania'. Luulisi hänen olevan tottunut erikoisimpiinkin fanitapaamisiin, mutta ehkä joku koululaisistani onnistui viemään fanituksen aivan uudelle tasolle.

Kun Harry onnistui rauhoittumaan, hän siirsi katseensa minuun. Hänen kasvoilleen levisi lempeä hymy, enkä voinut muuta kuin vain eksyä hänen vihreisiin silmiinsä. Pieni hymy kareili huulillani, kun auringon säteet heittäytyivät tuon miehen kasvoille. Sillä hetkellä hän näytti aivan kreikkalaiselta jumalalta. Tuntui, kuin maailma olisi pysähtynyt katsellessani häntä.

Heräsin Harryn ihailu ja palvonta -maailmastani, kun joku pukkasi minua selkään ohi kävellessään suurella voimalla. Ähkäisin kaatuessani Harryn käsivarsille. Hän auttoi minut takaisin tukevasti kahdelle jalalle naurun kera.

"Kiitos", hymyilin ja yritin olla huomioimatta poskilleni kohoavaa punaa.

"Ei mitään. Meidän kannattaa varmaankin väistyä kaikkien tieltä. Onko sulla jotakin kahvila tai ravintola ehdotuksia?" Harry kysyi.

Mietin hetken ja katselin ympärilleni. Totesin: "Parin korttelin päässä on hiljainen kahvila ja sieltä saa hyvää patonkiakin. Mä käyn siellä aika usein kavereiden kanssa."

Harry myöntyi ehdotukseeni. Kun kävelimme Lontoon katuja pitkin, hän keräsi paljon uteliaita katseita. Minua säälitti se, ettei hän saanut olla missään samanlainen kuin muut hänen ikäisensä. Hän ei saanut kulkea kaduilla ilman katseita tai faneja juoksemassa hänen perässään. Onneksi en sentään havainnut paparazzeja perässämme. Se tästä vielä puuttuisikin.