"M-mä.. Öö", änkytän. Caleb katsoo minua odottavasti. En tiedä mitä vastata.
Pomppaan ylös, juoksen eteiseen, otan kengät käteeni ja juoksen ulos. Kuulen Calebin huutavan perääni, kun juoksen pois. En tiedä miksi tuo sai minut niin hämilleni. Olisin edes voinut vastata jotain järkevää, mutta ei, menin vain säntäämään mahdollisimman kauas. Ei pakeneminen ole ratkaisu, tähän ikävuoteen mennessä minun olisi pitänyt jo oppia se. Päätöksiä ei vaan voi juosta karkuun.
Saavun kotiin ja ryntään huoneeseeni, kyyneleet valuen silmistäni. Miksi joudun kokoajan valitsemaan Connorin ja Calebin välillä?
"MITÄ SE TEKI SULLE?" Connor huutaa täysiä, heti, kun näkee itkuiset kasvoni.
"Ei mitään", vastaan Connorille ja pamautan huoneeni oven kiinni. Connor katsoo minua epäileväisenä. "Mä en vaan haluu elää ilman sitä, enkä mä usko sua"
"Okei okei, se taivas juttu oli kokonaan mun keksimä, mut yritän vaan suojella sua!" Connor huudahtaa. Katson häntä vain vihaisena, mutta en yllättynyt. Ei se todelta kuulostanutkaan. Mitä vitun hyvyyden enkeleitä ja mitä lie.
"Miksi sulla on pakkomielle erottaa mut ja Caleb?" kysyn ärtyneenä. Tiedän, että Caleb yritti tappaa minut, mutta haluan vain niin pysyä hänen kanssaan. En tiedä mitä se Connoria liikuttaa, vaikka päätyisinkin hautaan vahingossa.
"Koska mun aika käy vähiin ja mua pelottaa etten oo suojelemassa sua, kun jotain käy", Connor vastaa. Aivoni raksuttavat päähäni, onko tämäkin joku tekniikka saada minut irti Calebista?
"Mitään ei käy!" ilmoitan vihaisena. Luotan Calebiin, hän ei ikinä, ei ikinä tekisi enää niin.
"Aika käy vähiin?" toistan kysyvänä.
"Mä lähden pian", Connor selventää. Tuijotan häntä kummastuneena, mihin hän muka on menossa?
"Minne?"
"Mä en tiedä", Connor vastaa olkiaan kohauttaen. Pyöräytän hänelle silmiäni, mutta sitten muistan Calebin, jonka jätin yksinään.
"Ei helvetti, mun kannattaa mennä takaisin", totean ääneen.
"Ei, mun mielestä", Connor toteaa, mutta en jää kuuntelemaan. Juoksen eteiseen ja kiskon kengät joten kuten jalkoihin. En olisi saanut jättää Calebia yksin. Juoksen koko matkan ja rämpytän ovikelloa, kun saavun ovelle.
"Anteeks", sanon heti, kun hän avaa oven. Hän ei näytä itkeneeltä, mutta vähän ehkä alakuloiselta.
"Ei se haittaa, kyllä mä ymmärrän, jos sä et halua.."
Suljen hänen suunsa suudelmalla ja kiedon käteni hänen niskaansa. Hän vastaa suudelmaan, mutta aistin hämmenyksen hänestä. Hänen huulensa tuntuvat oikeilta omiani vasten.
Liikumme vauhdilla sisälle, suljen oven perässäni. Irtaudumme suudelmasta, yhä lähekkäin. Heitän kengät pois jaloistani katsoen kokoajan hänen silmiinsä.
Hän suutelee minua uudestaan, kun kengät on poissa tieltä. Matka jatkuu kohti makuuhuonetta, Caleb virnuilee pienesti huuliani vasten.
"Miks sä virnuilet?" onnistun huohottamaan, kun Calebin huoneen ovi sulkeutuu perässämme kiinni.
"Tää on kivaa", hän vastaa naurahtaen. Me kaadutaan sängylle ja katsotaan toisiamme hetki hiljaa.
Lähden suutelemaan hitaasti hänen kaulaansa ja vedän hänen paitansa nopeasti pois. Vedän omanikin pois, hän kääntää meidät ympäri ja siirtää huulet kaulalleni.
Hänen huulensa liikkuvat alaspäin vatsallani, hän kiskoo lopulta housut jaloistani.
Seuraavana päivänä herään Calebin sängystä, siihen, että hänen huulensa ovat poskellani ja sitten nenälläni.
"Hyvää huomenta", hän toivottaa. Hymyilen hänelle.
"Hyvää huomenta", vastaan. Caleb laittaa päänsä rintakehälleni. Mieleeni muistuu Connor, mutta karkotan hänet ajatuksistani.
"Sä et koskaan vastannut mun kysymykseen", Caleb huomauttaa yhtäkkiä.
"En niin. Kelpaako suudelma vastaukseksi?"
"Ei kelpaa", Caleb vastaa naurahtaen.
"En mä sitten halua seurustella sun kanssa", ilmoitan vitsillä. Caleb mutristaa huuliaan.
"Sä oot idiootti", Caleb vastaa lyöden hellästi poskeani.
"Voin olla sun idiootti"
"Sä oot jo", hän vastaa hymyillen.
Joku oma hömppä kommentti:
Hahahahahha skippasin smutin!! Okei, toisaalta täällä on enemmän Connor x Alex shippaajia, niin olisin kiduttanut smutilla. XD
💭Vanileea 💭
