Caleb🌈😍❤: Tuu tänään meille kolmelta, haluun nähä sut? ❤
Tuijotan viestiä hiukan hämmentyneenä, mutta lähetän hänelle myöntävän vastauksen. Kello näyttää puoli kolmea, menen syömään nopeasti jotain välipalaa, ennenkuin lähden.
"Taasko oot lähdössä sun iki-ihanalle poikaystävälles, jonka kanssa sulla on tappamisfetissi?" Connor kysyy ilkeänä. Mieleni tekisi lyödä häntä.
"Sun piti olla mun paras kaveri!" huudahdan. Connor huokaisee.
"Miten sä oot paras kaveri kuuman jätkän kanssa, jota sä haluut suudella kokoajan ja joka suutelee sun sijaan sen tappajapoikaystävää?" Connor murahtaa. Punastun vahingossa tulipunaiseksi, tietämättä itsekkään syytä.
"Mä tiedän, että sä tunnet jotain mua kohtaan, Alex", Connor väittää. Pudistan päätäni, hän on paras kaverini, ei muuta. Ei mitään yhtään enempää. Tunteeni Connoria ja Calebia kohtaan ovat erilaiset.
"Älä valehtele mulle", Connor pyytää. Tuijotan häntä, naama entistä punaisempana.
"En mä valehtele sulle", vakuutan leuka pystyssä.
"Kato mua silmiin ja sano, ettei sulla oo tunteita mua kohtaa", Connor käskee. Katson hänen silmiinsä, avaan suuni.
"Mä en.." aloitan, mutta en pystykkään jatkamaan. "Miks mun pitäs muka tehä näin? Mun ei tarvi todistaa sulle, etten tykkää susta", totean vihaisena. Connor katsoo minua toinen kulma koholla ja astuu askeleen lähemmäs. Hän on liian lähellä, tunnen lämpimän hengityksen kasvoillani.
"Miks et sitten sanonut sitä loppuun?"
"Mulla ei oo minkään näköisiä tunteita sua kohtaan, joten anna mun ja Calebin olla!" ilmoitan kovaan ääneen, Connor tarttuu kiinni kasvoistani ja suutelee minua tavalla, mitä en osannut odottaa.
Pieni ääni pääni sisällä kertoo minulle, että tämä on väärin, että tämä on väärin Calebia kohtaan. Osa minusta miettii myös, miten tyhmältä näyttäisin ulkopuolisen silmistä.
Connorin huulet ovat niin pehmeät, että tunnen sulavani niihin täysin. Tunnen kutkuttavan lämmön vatsanpohjassani ja ihoni pistelevän pienesti.
Connor perääntyy hiukan, astun askeleen häntä päin, jolloin hänen huulensa kohtaavat uudestaan omani. Voi helvetti, miten kiduttavan pehmeästi hänen huulensa liikkuvat omiani vasten. Haluan lisää ja lisää ja vieläkin lisää. En oikeastaan edes ajattele enää mitään järkevää, vain Connorin huulien lämpöä.
Ja sitten työnnän hänet pois.
"Ei, ei, mitä mä oon tehnyt!" ulvahdan epätoivoisena. Entä Caleb? Entä oikeasti Caleb, mitä minä oikeasti ajattelin?
Enkö muka ajatellut ollenkaan Calebia, mitä vittua minä oikein teen? Painan kasvot käsiini, tajuten, että minun pitää jokatapauksessa kohta nähdä hänet. Joko kertoa hänelle mitä tein tai elää sen syyllisyyden kanssa. Vilkaisen kelloa, se näyttää varttia vaille kolme.
"Mun on pakko mennä ja tää ei tuu ikinä, ei ikinä, toistumaan", ärähdän ja ryntään pois keittiöstä.
Menen sujauttamaan kengät jalkoihini ja koko matkan käyn sisäistä kamppailua. Pitäisikö minun kertoa Calebille?
Pimpotan ovikelloa ja Caleb avaa oven, tuijotan häntä ja suuni avautuu vahingossa, näytän varmaan erittäin tyhmältä, kun vain tuijotan häntä suu auki.
"Mitä?" onnistun päästämään suustani, Caleb virnistää.
"Kaipasin vaihtelua", Caleb selventää. En saa silmiäni irti hänestä, kun kävelen ovesta sisään. "Ainiin, mun äiti on kerrankin kotona"
Tuijotan hänen hiuksiaan, jotka eivät ole enää ruskeat, vaan mustat ja jotka ovat leikattu todella söpön näköisesti, saaden Calebin kasvot paremmin esiin. Musta sopii jotenkin hänen vaaleansinisten silmiensä kanssa, mutta saa ihon näyttämään hitusen kalpeammalta.
"Moi, mä oon Calebin äiti", ystävällinen naisen ääni esittäytyy, jolloin viimein saan irroittetua katseeni kuumasta jätkästä ystävälliseen naiseen.
"Moi, mä oon Alex", vastaan ja tartun hänen ojentamaan käteensä.
"Ootteko siis yhdessä?" hänen äitinsä kysyy heti.
"Joo", minä ja Caleb sanotaan yhtäaikaa. Sydäntäni pistää huonosta omatunnosta. Caleb johdattaa minut huoneeseensa.
"Mun pitää kertoo sulle jotain", sanon heti, kun ovi hänen perässään on sulkeutunut. Purskahdan omaksi yllätyksekseni itkuun, jolloin Caleb kaappaa minut halaukseen.
"Kerro vaan", Caleb kehottaa. Pelkään hänen suuttuvan, pelkään niin paljon hänen reagointiaan.
"Me suudeltiin Connorin kanssa", kerron, puristaen silmiäni kiinni. En uskalla avata silmiäni, painostava hiljaisuus täyttää huoneen. Eikä hiljaisuus tee loppuaan, vaikka siitä on varmaan ikuisuus, kun päästin ilmoille tunteita raastavan lauseen.
"Okei, no, ensiksi rauhoitu", Caleb pyytää silittäen hiuksiani. Hän ei kuulosta vihaiselta, se on hyvä juttu.
"Toiseksi, mun on aika vaikea olla sulle vihanen, kun oot suudellut näkymätöntä tyyppiä, kai ymmärrät mitä tarkoitan?"
"Joo", vastaan hiljaa.
"Mut se ei tarkota, että voisit mennä suutelemaan muita ihmisiä, mutta niin kauan, kun Connor on vaan sun harhas niin mua ei haittaa"
