"Friikki", Jesse huutaa minulle kaukalon toiselta puolelta. Huidon käsilläni, yritän säilyttää tasapainoni. Kaikkien katseet ovat ilmeisesti liikaa minun jaloillenikin, koska kaadun naamalleni jäälle. Muut hurraavat minulle, naamani on punainen häpeästä.
"Alex, ootko kunnossa?" kysyy opettaja teennäisesti. Pudistan päätäni ja nousen ylös vaivalloisesti. Pari poikaa nauravat, mutta muuten kaikki ovat hiljaa.
Tunnen tuomitsevat, halveksuvat katseet itsessäni, vaikka en nosta katsettani jäästä.
"Jalkaani sattuu, voinko mennä istumaan?" kysyn toiveikkaana, onnekseni opettaja nyökkää.
Helpottuneena lähden ylittämään jäätä. Kävelen varovasti, joku tönäisee minua ohi mennessään, mutta keskityn pysymään pystyssä.
Istun penkille ja kiskon liian pienet luistimet jaloistani. Tuntuu ihanalta, kun ne eivät enää purista jokaisesta ilmansuunnasta.
Opettaja viheltää pilliin ja peli jatkuu. Minun poissaololla ei ole minkäänlaista merkitystä, koska keskittyisin muutenkin vain pystyssä pysymiseen ja olemaan poissa tieltä.
Aurinko pilkistää pilvien takaa, saaden lumihangen kimaltamaan. On kylmä. En ole oikeastaan koskaan pitänyt talvesta, olen aina ollut enemmän kesäihmisiä.
Vedän kirkkaankeltaisen peliliivin yltäni ja lasken sen viereeni. Vaihdan kengät jalkoihini, antaen koulusta lainaamien luistimien tipahtaa maahan. En jaksa kumartua nostamaan niitä, vaan alan seurata peliä.
Connor tulee jäältä ärtyneenä, istahtaa viereeni ja kiskoo luistimet myös jaloistaan. Nekin ovat koulun, mutta kukaan muu ei tiedä, että ne ovat Connorilla.
"Mäkin haluaisin pelata!" Connor ilmoittaa närkästyneenä. Kohautan vain olkapäitäni, minä en todellakaan halua. En halua seistä tuolla hyödyttömänä, väistellä ihmisiä tai nolata itseäni yhtään enempää.
"Ootko vihainen mulle jostain?" Connor kysyy, katson yhteen tiettyyn henkilöön.
Hän on juuri nyt hurrauksien keskipiste, jotka eivät ole sarkastisia, niinkuin minun kohdallani. Hän on juuri saanut maalin. Poika pujottelee sulavasti ihmisten ohi jakaen ylävitosia. Hän luistelee taitavasti, kuin ammattilainen.
"En sulle", vastaan hiukan epämääräisesti. Connor seuraa katsettani Jesseen ja huokaisee. Hän nousee ylös, marssii jäälle pelkästään sukat jalassaan.
"Mitä sä teet?" huudan hänen peräänsä. Koko luokka kääntyy katsomaan minua kummastuneena. Se saa kuitenkin huomion muualle, vaikka toisaalta ei kukaan muu muutenkaan näkisi. Connor ottaa kiekon jäältä ja heittää sen täysillä Jessen nenään.
Jessen nenästä alkaa vuotaa verta ja hän voihkaisee kivusta. Kaikki kääntyvät katsomaan Jesseä järkyttyneenä.
"Kuka sen heitti?" opettaja kysyy selvästi vihaisena.
Kaikki kääntyvät katsomaan minua, vaikka minä en edes tehnyt mitään.
"Se oli Connor!" huudan, joka saa puolet luokasta kuiskimaan.
"Alex jää puhutteluun tämän tunnin jälkeen ja Jesse mene terveydenhoitajalle", opettaja ilmoittaa. Puolet luokasta nauravat.
Tunnin jälkeen yritän livistää pois, mutta opettaja pyytää minua jäämään pukuhuoneeseen.
"Tää ei voi jatkua näin, sä olet vaaraksi sun luokalle", hän sanoo hiukan huolestuneena. Huokaisen syvään.
"Mä olen todella huolissani sun henkisestä hyvinvoinnista tällähetkellä", opettaja jatkaa, joka saa minut pyöräyttämään silmiäni.
"Niin mäkin olen sun, sä näit ihan itse, että mä vain istuin penkillä. Miten ihmeessä mä olisin voinut juosta jäälle kengillä niin nopeasti, kenenkään huomaamatta, ottaa kiekko, kävellä Jessen ruman naaman eteen, läsäyttää kiekko sen nenään ja juosta takaisin, ilman että kukaan huomaa, vaikka kaikki tuijottivat mua?"
"No kyllähän se vähän oudolta kuulostaa", opettaja myöntää, mutta hiukan epäileväisenä. Kiehun raivosta.
"Mutta, koska sun maissinjyvän kokoset aivot ei selvästikkään usko mua, vaan muuttuu popcorniksi, niin mulla ei ole mitään järkeä kommunikoida sun kanssa", ilmoitan. Opettaja katsoo minua järkyttyneenä.
"Riittää, jälkistuntoa!" hän määrää ja kävelee pois, jättäen minut yksin pukuhuoneeseen. Kun hän on mennyt, potkaisen täysiä pukuhuoneen seinää.
Potkaisen monta kertaa, kunnes jalkaani sattuu.
"Mä vihaan, vihaan, vihaan vittu tätä!" huudan täysiä tyhjässä pukuhuoneessa. Ovi käy ja Connor astuu sisään.
"Mistä mä jäin paitsi?" Connor kysyy uteliaana ja nostan keskisormeni pystyyn. Otan reppuni ja lähden, Connor seuraa minua.
"Hei, mikä sulle tuli?" hän kysyy huolestuneena.
"Haista vittu", vastaan vihaisena, antaen viimeisen energian purkautua ulos. Olen niin väsynyt.
En jaksa enää elää näin. En halua olla enää tälläinen.
"Alex, mikä sulla on?" Connor toistaa, muotoillen kysymyksen eri tavalla. Kyykistyn, puristan silmäni kiinni ja painan kädet korvilleni.
"Mene pois, sä et ole edes todellinen!" huudan ja purskahdan itkuun.
