Kaksi Elämääni

4.

Avasin ulko oven varovaisesti ja yritin livahtaa ylös omaan huoneeseeni.
"Ellie?" kuulin äidin äänen. Huokaisin ja lähdin keittiötä kohti. Jäin nojaamaan oven karmiin ja katselemaan äitiä joka pilkkoi sipulia ruokaan.
"No?"
"Kuka se poika oli?" äiti kysyi toruvan kuuloisesti.
"Yks tyyppi mun luokalta. Älä huoli, me ollaan vaan kavereita", sanoin painottaen viimeistä sanaa.
"Hyvä", äiti tokaisi lyhyesti. Siristin silmiäni ärsyyntyneesti äidin kommentille.
"Hyvä? Enkö mä sais olla kenenkään kanssa enempää? Sunko mielestä on hyvä, jos mä en koskaan saa ketään? Jos kukaan ei koskaan välitä musta? Senkö takia mä en saa rakastua, että mä oon tällanen luonnonoikku?" paasasin. Äiti huokaisi ja laittoi veitsen pois.
"Ellie. Sä tiedät ihan hyvin mitä mä tarkoitin. Sä tiedät myös riskit. Jos joku saa selville ja..."
"Senkö takia mä en saa olla kenekään kanssa? Etkö sä usko, että joku vois hyväksyy mut?" minua suututti ihan älyttömästi.
"Ei vaan..." äiti ei tuntunut keksivän mitään syytä.
"Sitähän mäkin", huokaisin torjuvasti.
"Ellie, kyllä sut hyväksytään, mutta noin nuorella iällä tulee eroja. Ei kukaan pysy loppu elämää yhdessä. Jos se saa selville ja te eroatte niin hän voisi kertoa muille. Onko se sitten hyvä? Sinä joutuisit ties minne labroihin ja koekaniiniksi. Sitäkö sinä haluat?"
"En."
"Joten... Pidä huoli, että te olette vastedeskin vain kavereita."
"Kyllä äiti", mutisin alistuneena. Äiti tuli ja halasi minua.
"Etkä sä ole luonnonoikku. Sä olet erityinen", hän kuiskasi korvaani. Nieleskelin kyyneliäni.
"Ne on sama asia", mutisin tukahtuneesti.
"Shhh...", äiti lohdutti minua ja keinutti hieman edes takaisin.

Aamulla minua pelotti lähteä kouluun. Mitä muut sanoisivat siitä, että olin lähtenyt Nathanin kanssa pois kesken päivän. Mitä Nathan sanoisi? Mitä jos hän olisi unohtanut minut jo. Jos hän ei huomioisi minua mitenkään.

Olimme viettäneet eilen hauskan päivän. Olimme tehneet popcorneja, jotka olivat kärähtäneet ja katsonut pari elokuvaa. Nathan oli vaikuttanut iloiselta vaikka välillä hän oli vajonnut hiljaisuuteen. Tuntui hyvältä nähdä hänet onnelisena eikä aina ilmeettömän näköisenä.

Havahduin siihen, kun äiti ajoi koulun pihalle. Nielaisin ja nousin hitaasti autosta. Tuntui kuin kaikki olisivat kääntyneet katsomaan. Piilouduin huppuni suojaan ja kävelin rivakasti ovia päin. Tieni tukki tyttö lauma.
"Mikä sun nimi on?" kysyi Jasmine. En kohottanut kasvojani.
"Ellie", mutisin.
"No kuule Elle, Nathan on mun etkä sä pikku lutka vie sitä", tyttö sähisi päin kasvojani. Kohotin katseeni hämmentyneenä.
"Eikö Nathan ole sen Sarahin kanssa?" kysyin viattomana.
"Ai Sarahin. Sen luuserin joka hengaa meidän kanssa. Luulitko, että Nathan ois tosissaan sellasen kanssa? Joo, ehkä ne on pari kertaa ollu sängyssä, mut Nathan ja mä ollaan nyt vakituisesti yhessä", Jasmine selitti ylpeänä.
"Öööh... Okei", sanoin. Kyllä minä tiesin, että Nathan ei ollut Sarahin kanssa tosissaan, mutta pitikö hänen olla myös Jasminen kanssa? Ja vielä yhdessä? Oikeasti? Mitä hän sitten pelleili minun kanssani?

Lähdin kiertämään vihaisen näköistä tyttö laumaa. Stacey ja Melanie mulkaisivat minua erityisen pistävästi. Oli kiva tietää mitä he minusta tosissaan ajattelivat. Olin luullut, että he pitivät Sarahista, mutta ei kai sille voinut mitään. Eivät tuollaiset ämmät tykänneet muista kuin itsestään. Silti minulla oli hieman surullien olo.

Pääsin luokkaan ilman muita keskeytyksiä. Huomasin kuitenkin uteliaita katseita itsessäni. Tosi kiva. Tässä koulussa juorut levisivät nopeammin kuin ehti sanoa auringon paiste. Kaikki tiesivät minun lähteneen Nathanin kanssa. Ja minua hermostutti. Olin ujo. Vihasin huomiota. Miksi olin tässä tilanteessa?

Tunnit kuluivat hitaasti. Keskityin ja tein muistiinpanoja ahkerasti. Tunsin Jasminen mulkoilun selässäni aina kun olimme samalla tunnilla. Valitettavasti tänään yhteisiä tunteja oli neljä. Kukaan ei tullut puhumaan minulle. Kaikki vain tuijottivat. En nähnyt Nathania missään. Minä kaipasin häntä jo nyt. Halusin nähdä hänet. Kuulla hänen äänensä ja nauttia hänen läheisyydestään. Muistin kyllä äitini sanat päässäni. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan kertoa itsestäni Nathanille.

Laahustin hitaasti koulun parkkipaikan poikki. Minun piti kävellä kotiin, mikä ei kyllä haitannut. Ennen kuin ehdin tajuta mitään joku oli tarttunut käteeni ja vetänyt kyykkyyn auton taakse.
"Nathan?" tuijotin vieressäni olevaa poikaa ihmeissäni.
"Hys!" hän suhisi. Pysyin hiljaa ja katselin häntä, kun hän kurkki auton konepellin yli. Hänellä oli mustat farkut ja t-paita. Mustat raybanit peittivät metsän vihreitä silmiä.
"Öööh... Mitä sä teet?" kysyin uteliaana.
"Näitkö sä Jasminea?" hän kysyi. Hymyni hiipui pois.
"Se oli kaapeilla, kun mä kävelin sen ohi. Kyllä se varmaan vielä sielä on, jos oot nopee", mutisin. Nathan kääntyi minua päin ja tuijotti suoraan silmiini. Tai ainakin luulen hänen tuijottaneen silmiini vaikka en hänen silmiään aurinkolaseilta nähnyt.
"Miksi mä sen luokse menisin?" tuo kysyi yllättyneenä.
"Tehän seurustelette."
"Mitä? Kuka niin on sanonut?"
"Jasmine."
Seurasi pitkä hiljaisuus.
"Me ei olla yhessä," Nathan lopulta sanoi.
"No niin se väitti. Mä pikku lutka kuulemma yritän varastaa sut. Ihan näin Jasminea lainatakseni," ilmoitin tympääntyneenä.
"Ja kyllä mä oon nähnyt teidät nuolemassa käytävällä," lisäsin ja nousin ylös. Nathan katsoi minua maasta vihaisen näköisenä.
"Sanoiko se niin?" Nathan kysyi hampaidensa välistä.
"Mitä?"
"Sanoiko se sua lutkaksi?"
"Öh... Joo", mistä ihmeestä nyt kiikasti?
Nathan nousi nopeasti ylös. Peräännyin pari askelta.
"Hei! Mitä sä nyt?" huusin hänen peräänsä sillä hän oli lähtenyt harppomaan koululle päin. Hän ei vastannut. Juoksin hänen peräänsä vaikka vaistoni käskivät minua lähtemään kotiin. Kun pääsin sisälle näin Nathanin ärjyvän jotain Jasminelle. Stacey ja Melanie seisoivat uskollisesti Jasminen molemmin puolin. He kaikki näyttivät yllättyneiltä, sitten järkyttyneiltä ja lopulta Jasminen katseessa oli vain vihaa.

Silloin hän näki minut. Ja virnisti niin ivallisen näköisesti kuin pystyi. Nopeasti hän painautui Nathaniin kiinni ja painoi huulensa tämän huulille. Nathan jähmettyi, mutta vetäytyi sitten heti irti. Hän näytti suunnattoman vihaiselta ja kädet olivat puristettu tiukasti nyrkkiin.
"Nath älä viitsi. Mä tiedän, että oikeasti nautit tosta. Ei sun tarvitse esittää vaan sen takia, että toi on tossa", Jasmine sirkutti Nathanille nyökäten ivallisesti minua kohti.
"Me molemmat tiedetään, että se on sulle vaan leikkiä", Jasmine yritti painautua lähemmäs Nathania.
Nathan tönäisi hänet kauemmas. Jasmine törmäsi päin kaappeja ja hänen silmänsä levisivät hämmästyksestä.
"Älä enää koskaan puhu Elliestä noin", hän murisi päin Jasminea. En tiennyt miksi hän puolusti minua, mutta päätin parhaimmaksi mennä väliin. Tartun Nathania käsivarresta ja kiskoin häntä pois päin.
Jasminen silmissä välähti.

Seuraava asia mitä tajusin oli, että makasin maassa ja pitelin poskeani. Pääni oli kolahtanut lattiaan ja tunsin jotain märkää takaraivossani. Jasmine seisoi ylläni kädet nyrkissä. Sitten hän potkaisi minua kylkeen sähisten:
"Älä. Vittu. Koske. Nathaniin."
Silloin Nathanin kädet kiertyivät Jasminen ympärille ja hän kiskoi raivoissaan kiljuvan tytön pois luotani. En kuullut kuin etäistä huutoa sillä korvani alkoivat soimaan ja silmissä pimeni.

Heippa!
Nyt en oo oikee ehtiny kirjottaa ku on ollu leiri ja kaikkee mut yritän julkasta kyl useemmin.
Anteeks taas, jos on kirjotus virheitä...