Kaksi Elämääni

3.

Astuin sisälle punaisempana kuin paloauto. Nathan oli puhunut minulle!
Mutta se mitä hän oli sanonut... Ilmeeni synkistyi. Hän ei muistanut minua. Hän ei tiennyt minusta. Kun hän oli kysynyt olinko uusi, olisin vain halunnut vajota maan alle. Toivoin ettei hän ollut nähnyt kuinka minuun oli sattunut. Kuinka loukkaantunut olin ollut. Eihän hän mitään tuntenut minua kohtaan. Yksipuolinen rakkaus nyt vain sattui olemaan ihan hiton kivuliasta.

Lukittauduin oman huoneeseeni loppu päiväksi. Äiti kävi kysymässä muutanman kerran olinko kunnossa. Sanoin olevani. Äiti tiesi, että minulla ei ollut kaikki hyvin, mutta antoi minun olla rauhassa. Ei hän olisi voinut tehdä mitään. Minä oli nimittäin vihinen itselleni. Ensimmäistä kertaa Ellienä olin puhunut hänelle. Ja miten olin puhunut. Pilkallisesti, ilkeästi. Nyt hän luultavasti ajatteli, ett vihasin häntä, että olin valittava paska. Hän ei varmasti enää haluaisi jutella minulle.

Lopulta väsyin niin, että silmäni ummistuivat automaattisesti.

Säpsähdin hereille. Aurinko paistoi suoraan silmiini. Katsoin hetken kattoa, kunnes muistin eilisen. Voi pahus! Mitä olin tehnyt?
Vilkaisin kelloa. Sitten uudestaan. Ja vielä kerran. Se oli viisitoista yli yhdeksän. Koulu oli alkanut kahdeksalta! Minä olin nukkunut pommiin. Miksi herätykseni ei ollut herättänyt minua?!

Hyppäsin ylös sängystä paniikissa. Voi ei, voi ei, voi ei! Minä en ollut koskaan ollut myöhässä. Olin aina täsmällinen ja tarkka. Hyvä oppilas. Vedin vatteet nopeasti päälleni. Harjasin hiukset ja sutaisin hieman ripsiväriä. Otin reppuni ja painelin ulos. Äiti oli ollut yö töissä joten hän nukkui vieläkin.

Juoksin kouluun ja saavuin hengästyneenä pihalle. Se oli autio. Ryntäsin kohti luokkaani. Tasoittelin hengitystäni ja koputin. Hetken kuluttua matikan opettaja Harrison tuli avaamaan oven. Hän kurtisti hieman otsaansa, mutta päästi minut sisälle. Kaikki tuijottivat. Katsoin kenkieni kärkiä, kun laahustin paikalleni. Tunti jatkui.

Huokaisin helpotuksesta, kun ruokatunti alkoi. Kiiruhdin vessaan. Näytin hirveältä. Silmieni alla oli tummat pussit ja jo valmiiksi vaalea ihoni näytti sairaalloisen kalpealta. Yritin sukia hiuksiani paremmin, kun kuulin tyttölauman tulevan vessaan. Nielaisin. He olivat minun porukkani.

Lähdin nopeasti ulospäin ja kuulin tirskuntaa takaani. Juuri ennen kuin pääsin ovesta ulos selkääni tönäisi käsi ja kaaduin päistikkaa käytävälle. Inahdin hieman kivusta, kun ranteeni jäi alleni ja vääntyi. Kaikkialta kuului naurua. Päässäni sumeni ja hengitys tiheentyi.Tunsin kuinka kyyneleet kerääntyivät uhkaavasti silmiini.

Joku kyykistyi viereeni.
"Onko kaikki hyvin?" kysyi tuttu ääni. Nauru takaani loppui. Minä nyökkäsin pienesti.
"Hei Nathan! Mitä sä teet? Varo ettet saa siitä bakteereita", kuului takaani inisevä ääni. Jasmine.
"Turpa kiinni", Nathan murahti tytölle ja auttoi minut pystyyn.
"Mutta..." Jasmine aloitti, mutta Nathan keskeytti hänet.
"Mä sanoin, että turpa kiinni!"
Sitten hän nappasi minua käsivarresta kiinni ja raahasi ulko ovia kohti.
"Hei!" minä vastustelin.
"Mihin sä mua viet?"
Kuulin vain epämääräistä mutinaa joten jouduin tyytymään siihen. Kun olimme parkkipaikalla iskin kantapääni maahan.
"Lopeta!" kiljaisin kun Nathan yritti vetää minut mukaansa. Hän käännähti silmät palaen ympäri. Kavahdin hänen vihaista katsettaan.
"Ne satutti sua", hän mutisi.
"Eihän", minä väitin vastaan.

"Mä kompastuin omiin jalkoihini", sanoin mahdollisimman vakuuttavasti. Vaikka tytöt olivat inhottavia en halunnut Nathanin raivon kohdistuvan heihin. Olin nähnyt hänet pari kertaa vihaisena. Se ei ollut kaunista katseltavaa.

Nathan katsoi minua varoittavasti.
"Mä näin, kun ne tönäs sut", hän sanoi.
"Eipäs tönässy", väitin vastaan.
"Miks sä suojelet niitä?"
"Mitä se sua kiinnostaa?"kysyin.
"Missä sä olit aamulla?" hän jatkoi utelua.
"Mitä se sua kiinnostaa?" toistin.
"Hyvä kysymys", hän mutisi ja haroi hiuksiaan niin, että ne menivät entistä enemmän sotkuun. Minun teki niin mieli upottaa käteni hänen hiuksiinsa ja painautua häntä vasten. Silmäni siristyivät, kun huomasin, että olin nojautunut hieman häntä päin. Astuin nopeasti kauemmas. Hänen katseensa siirtyi salamana minuun.
"No, missä sä olit aamulla?" hän kysyi leikkisästi virnistäen. Huokaisin.
"Nukuin pommiin", vastasin hiljaa.
"Hei, älä näytä noin surulliselta. Ei se oo niin paha asia", hän yritti lohduttaa minua.
"Onpas. Mä en oo koskaan myöhästyny tai ollu pois koulusta. En koskaan", mutisin lannistuneena.
"Hmm..." Nathan katsoi minua arvioiden.
"Mitä?" naurahdin.
"Sun pitäis lintsata."
"Mitä?" huudahdin ja jatkoin samaan hengen vetoon.
"En varmana!"
"Tuu nyt. Ei se haittaa mitään. Mä haluun näyttää sulle jotain."
Kurtistin kulmiani. Koulu vai hän? Vastaus oli helppo.
"Okei."
"Jes!" Nathan näytti oikeasti iloiselta, kun suostuin. En ollut nähnyt häntä pitkiin aikoihin aidosti iloisena. Hymy nousi väkisin huulilleni.
"Minne me mennään?"
"Tule", hän vain sanoi ja nappasi minua ranteesta. Ähkäisin. Se oli se vääntynyt ranne.
"Ainiin. Voi hitto. Anteeksi." hän sopersi. En ollut koskaan nähnyt häntä tällaisena. Normaalisti hän vain mökötti eikä koskaan ollut millään tavalla epävarma.
"Ei se mitään", sanoin. Nathan hymyili helpottuneena ja otti toisesta kädestäni kiinni vetäen minut lähelleen. Sydämeni sykähti, kun painuin hänen kylkeensä kiinni. Yritin rauhoittua, mutta se oli vaikeaa. Perhoset lepattivat vatsassani.

Tämä tuntui aivan erilaiselta, kuin Sarahin kanssa. Sarah osasi olla itsevarma ja tiesi mitä tehdä. Tällä hetkellä minulla ei ollut hajuakaan. Tai no, tiesin mitä voisin tehdä, mutta en uskaltanut. Hiton ujous. Ja silloin tapahtui kaikista pahin asia. Äiti ajoi autollaan meitä vastaa. Nykäisin itseni nopeasti irti Nathanista ja hän katsoi minua kummissaan. En ehtinyt sanoa mitään sillä auto oli pysähtynyt viereemme.
"Ellie?" kuului kysyvä ääni avoimesta ikkunasta.
"Hei äiti", huokaisin. Nathan jähmettyi. Voi hitto. Olin unohtanut kokonaan. Hän vihasi vanhempiaan. Sarahina varoin aina puhumasta mitää vanhemmistani sillä tiesin hänen tilanteensa. Olin saanut sen vähän niinkuin vahingossa selville ja Nathan oli vannottanut minua pysymään hiljaa.

"Kukas tämä on?" äiti kysyi epäilevästi.
"Yksi koulukaveri vaan", vastasin.
"Eikö sinun pitäisi olla koulussa?" hän jatkoi.
"No, tuota mä kompastuin ja Nathan lähti saattamaan mua kotiin", selitin nopeasti. Näin äidin tarkkailevan vieressäni seisovaa poikaa. Sitten hän huomasi yhteen liittyneet kätemme. Hänen varoittava katseensa singahti minuun. Tiesin mitä hän tarkoitti. Pysy kaukana tästä pojasta. Mulkaisin häntä. Olimme olleet jo hetken hiljaa, kunnes Nathan rykäisi ja rikkoi minun ja äidin äänettömän keskustelun. Katseeni singahti häneen.
"Nähdään illalla", äiti tokaisi ja ajoi pois.

"Haluanko minä tietää mitä juuri tapahtui?" Nathan kysyi huvittuneena.
"Et", vastasin nauraen, mutta hyvä tuuleni oli jo kadonnut.
"Se oli omituista", hän kommentoi. Huokaisin.
"Jatketaanko matkaa?"
"Okei." Hän taisi vaistota mielialan muutokseni. Kävelimme hiljaisuudessa. Ohitimme minun kotini ja jatkoimme eteenpäin. Sitten tajusin.
"Mennäänkö me teille?" kysyin yllättyneenä. Nathan ei melkein koskaan päästänyt ketään kylään. Vain silloin harvoin, kun hän tiesi varmasti vanhempiensa olevan poissa.
"Mistä sä tiesit?"
"Öööh... Sähän asut täällä päin", vastasin.
"Miten sä tiiät missä mä asun?"
Ups...
"No, mä oon nähny ku sä tuut täältä kouluun", sanoin nopeasti. Hän tuntui hyväksyvän vastaukseni. Huokaisin helpotuksesta. Hän vielä luulisi, että olen joku hullu stalkkeri.

Saavuimme ison valkoisen talon eteen.
"Hieno", sanoin epävarmasti. Yritin kuulostaa normaalilta, mutta se oli hankalaa. Miten esittää ettet ole koskaan ennen nähnytkään kyseistä taloa?
"Joo", Nathan tokaisi tylsistyneenä.

Hän veti minut perässään sisälle. Yritin näyttää kiinnostuneemmalta, kuin mitä oikeasti olin, mutta Nathan taisi nähdä lävitseni.
"Ei sua varmaan kiinnosta mun talo", hän totesi.
"Ei", vastasin suoraan. Mitä sitä turhaan valehtelemaan. Jos koko muu elämä oli valetta ei halunnut valehdella oikein muusta.
Tai no olinhan valehdellut siitä, että olisin itse kompastunut jalkoihini, eivätkä tytöt tönäisseet minua, mutta se oli toisten ihmisten suojelua. Sehän oli eri asia. Vai mitä?

"Mennää sitomaan toi sun ranne", Nathan sanoi ja johdatti minut kylppäriin. Istuin pöntön kannelle ja hän kaiveli jostain sidettä.
"Hmm... Miks sä toit mut tänne?" kysyin.
"Koska sun rantees ei voi hyvin", kuului vastaus.
"Mutta sä päätit tulla tänne jo ennen ku sä muistit mun ranteen", sanoin ja jatkoin sitten.
"Ja mun koti ois ollu lähempänä."
Oli pitkään hiljaista. Lopulta hän kääntyi minuun päin käsissään tarvittavat asiat ranteeni paikkaamiseen.
"Okei. Ehkä mä halusin tutustua suhun", hän sanoi hiljaa. Sydämeni jätti lyönnin välistä.
"Miks?"
"Koska sä oot kiinnostava."
Rypistin otsaani. Kiinnostava?
"Ööö... Ja millähän tavalla?"
"Sä et oo niinkun muut. Sä et yritä mielistellä mua tai mitään... Enkä usko et oot mun rahojenkaan perässä", Nathan selitti.
"No mä en oikeestaan ollu mitenkään sun perässäs. Millään tavalla. En halunnu ees tutustuu suhun", sanoin ja yritin olla punastumatta. Toivoin ettei hän huomannut valettani. Tottakai halusin tutustua häneen! Se oli ainoa asia mitä halusin eilen, viikko sitten, vuosi sitten. Minä halusin hänet.

Sanojeni myötä huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Nathan kumartui eteeni lattialle ja alkoi paikkaamaan kättäni. Pysyin hiljaa vaikka ihoani kihelmöi joka kerta kun hän koski siihen.

"Eli sä et halua olla mun kanssa", hän sanoi. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta arvelin niiden olevan loukkaantuneet. Miten olin loukannut häntä? Ei ollut rikos sanoa, että ei halunnut viettää toisen kanssa aikaa. Vaikka se olikin vale.

"Millä tavalla sun kanssa?" kysyin vähä älyisesti. Hienoa Ellie.
"Tai siis, viettää aikaa mun kanssa?" hän selitti.
"Millon sä oot halunnu viettää jonkun kanssa aikaa?" kysyin epäluuloisena. Nathan ei ollut koskaan ollut kiinnostunut kenestäkään. Miksi minusta nyt yhtäkkiä. En kylläkään valittanut.
"Eilisestä", tuo sanoi ja katsoi minua hymyillen. Vastasin siihen automaattisesti omallani.
"Öh... No okei?" vastasin hieman kysyvästi.
"Jes!" Nathan huudahti kuin pikkulapsi joka sai karkkia. Nauroin ja hän nauroi kanssani. Sillä hetkellä kaikki oli hyvin.