Talk To Me• Wdw• Finnish

4. Minneapolis

Hei! Laitan tästä lähtien aina tähän alkuun kartan, josta näkee missä mennään.

Zach

Minneapolis, Minnesota on tämän hetkinen siaintimme. Makaan sohvalla. Corbyn, Daniel ja Jonah lähtivät johonkin. He kysyivät minuakin mukaan, mutta ei huvittanut lähteä. Jack on viereisessä huoneessa. Hän ei ole puhunut minulle sanaakaan. Ei koko tänä aikana yli viikkoon. Olen itkenyt joka ilta yksin hiljaa sängyssäni. Enkä ole uskaltanut puhua hänelle, koska hän vaikuttaa vihaiselta minulle. Minua väsytää tämä, ja pelkään, että Corbyn, Daniel ja Jonah huomaavat. En halua heidän huolestuvan.

Minua turhauttaa. En halua menettää parasta ystävääni näin, kun en edes tiedä syytä, miksi hän välttelee minua.

Meillä on noin kaksi tuntia aikaa ennen keikan alkua. Otan itseäni niskasta kiinni ja päätän etsiä Jackin ja kysyä häneltä, mikä hänellä on. Avaan huoneen mustan oven, jossa hän on. Jack istuu hyräillen lattialla selaillen kännykkäänsä vesipullo toisessa kädessä. Hengähdän syvään, jolloin hän lopettaa hyräilyn kuin seinään. "Jack..." aloitan. "Mitä sä haluut?" Hän kysyy äkäisesti katsomatta minuun, josta pelästyn vähän. "M-mä vaan haluun tietää... , miks sä et enää puhu mulle tai vietä mun kanssa aikaa. Mitä mussa on vikana?" Olen hermostunut ja peloissani. Yhtäkkiä puhuminen Jackille on vaikeaa ja hän tuntuu etäiseltä, eikä yhtään parhaalta ystävältäni tai varsinkaan itseltään. "No kuka nyt sun kanssa haluais olla? Ja miks mun pitäis puhuu sulle? En mä tarvii sua!" Jack huutaa ja lähtee nopeasti pois oven paukauttaen.

Alan hengittämään tiheämmin ja katkonaisesti. Tunnen kyynelten nousevan silmiini samalla, kun valun oven eteen värisevästi hengittäen. Jack juuri lävisti sanoillaan sydämeni. Ne sattuvat, ne ainoat sanat, jotka olen kuullut hänen sanovan minulle viikkoon.

Itken lattialla mytyssä Jackin sanat päässä kaikuen, kunnes kyyneleet vihdoin alkavat laantua. Mitä hän oikein tarkoitti sanoillaan ja miksi? Hän ei antanut mihinkään vastausta, vaan pahensi tilennetta. Niin kuin valmiiksi ei olisi jo ollut tarpeeksi kestettävää. Kuulen vieläkin Jackin sanat kaikuna päässäni. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle yhtä satuttavasti.

Voisin tehdä ihan mitä vaan, että saisin Jackin viereeni sohvalle halaukseen, ja että meillä olisi kaikki hyvin. Olisimme onnellisia ja ehkä jopa... saisin sanoa häntä... poikaystäväkseni. Äh! Mitä minä sitä yritän piilotella, niin se vain on. Niin haluaisin, mutta nyt se ei ole varmaan koskaan mahdollista. Purskahdan uuteen itkuun.

Kun itku on toisen kerran lakannut, tajuan katsoa kelloa. Muut tulisivat pian takaisin. Nousen nopeasti pystyyn ja ryntään suoraan peilin luo. Silmissäni sumenee hetkeksi yhtäkkisen nousun takia. Kun taas nään itseni peilistä, hermostun.

Näytän juuri itkeneeltä niin kuin olenkin, mutta mitä sanon syyksi punaisille silmille ja märälle läntille paidassani. Kelaan päässäni erilaisia tekosyitä, mutta mikään ei tunnu uskottavalta. Ei kukaan usko, jos sanon saaneeni roskan silmään, joka ei lähtenyt pois. Ei, näytän selvästi itkeneeltä. En halua myöskään kertoa totuutta, koska jotenkin haluan suojella Jackiä. Ehkä olen muutenkin ansainnut tämän.

Viimein keksin syyksi, että minulle tuli ikävä kuollutta isopappaani. En tiedä, kuinka uskottava se on. Uskottavampaa en kuitenkaan nyt keksi.

Kerkeän juuri istua alas, kun kuulen muiden tulevan sisälle. "Moi Zach! Miten menee?" Jonah tervehtii iloisesti astuessaan huoneeseen. Hän selvästi huomaa, että kaikki ei ole hyvin sillä hänen ilme vakavoituu. "Onko kaikki hyvin?" Hän kysyy tullen viereeni istumaan. Hän kietoo kätensä hartioideni ympärille. "Joo. Mulle tuli vaan ikävä mun isopappaa, joka on jo kuollut", kerron jäykkä sävy selvästi erottuen puheestani. Jonah on hetken hiljaa, kunnes kysyy: "Haluutko sä puhuu siitä?" Pudistan reippaasti päätäni.

Samassa Corbyn ja Daniel tulevat huoneeseen nauraen jotain. Jonah nousee ylös ja kävelee heidän ohitseen. Corbyn katsoo häntä kysyvästi viitaten minuun, mikä saa Jonahin kohauttamaan harteitaan ja kuiskaamaan jotain. Se, mitä hän sanoi jää minulta valitettvasti tietämättömäksi.

Uskoiko Jonah sen, mitä sanoin? Luulen, että ei. Mutta siltin haluan ajatella, että uskoi.

°°°°°°°°

Koko keikkaan valmistautuminen oli tukalan hiljainen ja kiusallinen. Samoin keikka, vaikka tottakai lauloimme ja fanit huusivat, kiljuivat ja lauloivat. Jonah yritti pitää iloista tunnelmaa yllä, ja Daniel yritti liittyä siihen. Mutta kyllä sen nyt huomasi, kaikki ei ollut okei. Jouduin monessa kohtaa nieleskelemään tai räpyttelemään kyyneleitä. Yritin myös kääntää päätäni pois. Väänsin hymynkin väkisin silloin tällöin fanien takia.

Tämän kaiken lisäksi Daniel on alkanut tuiottaa minua oudosti. Hän tekee sitä nytkin, tunnen sen. Käännän päätäni oikealle ja nään hänet... no niin kuin sanoin tuiottamassa minua. Niin kuin yksi tuiottaja ei riittäisi. Käännän pääni toiselle sivulle, jotta nään ikkunasta ulos. Olemme siis matkalla hotellille, jossa yövymme seuraavan yön. Sää kuvaa hyvin mieltäni, sillä sataa. Voisin hyvin, jos olisin yksin alkaa itkemään nyt oikein kunnolla.

Hotelliaulassa haemme avaimet tiskiltä. Jään vartioimaan tavaroitamme vähän kauemmas, kun muut menevät tiskille.

Hotelli on hiukan vanhan näköinen, mutta juuri kiva. Sellainen viihtyisä. Aulassa on muutamia ihmisiä. Yksi lukee lehteä, toinen katsoo tv:tä ja kolmas on lapsensa kanssa tiskin luona. Rauhallinen tunnelma.

Pojat tulevat luokseni avaimia kilistellen. Kauhukseni tajuan, että huonekaverit ovat jo päätetty. Näyttää siltä, että menen Jackin kanssa samaan huoneeseen. En siltin tiedä, olisiko esimerkiksi Jonah ollut parempi vaihtiehto. Hän olisi varmaan alkanut kyselemään jotain.

Luvassa on joka tapauksessa tuskallinen yö.

Tällä kertaa tuli vähän nopeemmin luku. Toivottavasti tykkäät💖

Huomen muuten alkaa koulu taas...😑

No ihan kivaa se oikeesti on. Onnea kouluvuoteen😘 (jos sellasta satut käymään🤔)