Talk To Me• Wdw• Finnish

8. Dallas

Zach

Tänään minun on pakko tehdä se, aivan pakko. Nimittäin jutella Corbynin kanssa. En uskalla puhua Jackille, mutta minun on pakko puhua jollekkin. En kestä muuten. Olen kestänyt tähänkin mennessä jo ihan liian kauan.

Katselen ulkona liikkuvia ihmisiä. Dallasin keikka on ohi ja olemme juuri lähdössä Houstoniin. Tänään olimme siis kotikaupungissani.

Minua on koko päivän ja jo koko eilisen päivän jännittänyt, koska suunnittelin jo silloin puhuvani Corbynille. En ole siltin vieläkään täysin päättänyt, mitä sanon. Tiedän vaan, että jotain minun täytyy sanoa. Hän varmasti saa ajatukseni selvemmiksi.

Istun vieläkin tuijotellen ikkunasta ulos, kun kaikki on valmista, ja lähdemme matkaan. Olen päätynyt siihen, että pian alkaisi varmasti sataa ja ukkostaa. Taivas on nimittäin menosuunnastamme päin uhkaavan tumma. Maisemat valuvat ohi vain nopeammin, kun bussi kiihdyttää.

Jack istuu kännykkä kädessä melkein vieressäni. Hänen suu on söpösti raollaan ja hänen hiukset niin kuin tavallisestikkin roikkuvat kasvoilla. Minun on kuitenkin jotenkin saatava hänet muualle, jos en halua, että hän kuulee asiani Corbynille. Yritän miettiä jotain ovelaa keinoa. Pystyn melkein kuulemaan aivojeni raksutuksen, kun mietin. Pienen aivotyöskentelyn jälkeen minulla välähtää. Pyydän Jonahia pyytämään Jackiä katsomaan vaikka jotain leffaa tai vastaavaa, jolloin voin puhua rauhassa Corbynille.

Näpyttelen viestin innostuneesti Jonahille. Tunnen itseni neroksi, koska idea on niin hyvä. Kerron, että haluan puhua rauhassa, enkä halua Jackin kuulevan. Yllätyksekseni hän vastaa samantien sen käyvän. Tunnen itseni vielä innostuneemmaksi ja ylpeämmäksi itsestäni. Yritän piilottaa virneen naamaltani, jottei Jack alkaisi ihmetellä. Käännän katseeni ulos ja huomaan siellä alkaneen satamaan kevyesti.

"Jack! Tuutko kattomaan mun kanssa leffan?" Jonah huutaa bussin toisesta päädystä. "Juup!" Jack ilokseni vastaa. "Tuutko sä?" Hän sitten kysyy minulta. "En. Mee sää vaan", vastaan mahdollisimman väliinpitämättömästi. Hän nyökkää ja lähtee. No se oli helppoa.

Nyt päästän hammashymyn levittymään kasvoilleni. Vielä pitäisi kutsua Corbyn tänne. Lähetän hänellekkin viestiä, ja hän myös vastaa heti tulevansa. Tajuan kuitenkin etten vieläkään tiedä, mitä sanon. Toivottavasti sanat muodostuvat järkevästi huuliltani.

Ulkona on alkanut sataa kovempaa. Niin, ettei tarvitse katsoa ulos varmistaakseen sitä totuutta. Corbyn tulee kulman takaa viereeni istumaan. "Mistä sä halusit puhua?" Hän kysyy ystävällisesti. "Eihän Jack ollut tossa?" Varmistan. "Ei ollut se oli Jonahin kanssa tuolla perällä", hän rauhoittaa. "Okei... no kun" syvä huokaus "mä luulen... tai mä olen ihastunut Jackiin", sanon epävarmasti. Corbyn katsoo minua odottavasti. "Ja...?" Hän ihmettelee saaden minut epävarmaksi. "No mun vaan piti saada sanoo se ääneen", puuskahdan. Tulee hetken hiljaisuus tai koventunut sade ei kyllä hiljaisuutta tuo, mutta me olemme hiljaa.

"Sä olisit voinut kertoo ton suoraan Jackille. Se pitää susta kanssa", Corbyn kertoo. En ihan usko sitä, mutta sisälläni herää toivo. "Miten se muka vois? Se raivos mulle vähän aikaan sitten, se ei tykkää pojista vaan tytöistä ja sä väität sen tykkäävän musta", jatkan tuhahtaen. "No siinä se just onkin. Se raivos sulle, koska tykkää susta, mutta ei vaan suostunut myöntää sitä sillon", Corbyn vakuuttaa ja jatkaa: "Sä et kuule tiedä, kuinka ilmiselvää kaikki on näin ulkopuolisen näkökulmasta. Ja se kuinka te katsotte toisianne salaa. Niin söpöä", hän naurahtaa. Minua punastuttaa. Tekisi mieli tunkea Corbyn jonnekkin pöydän alle tai mennä itse sinne.

"Aaww...", Corbyn nauraa ja halaa minua. Mökötän vain hänen käsissään. Yritän mutristaa suutani, mutta Corbynin nauru saa minut väkisin hymyilemään ja naurahtamaan.

"Mitä mun pitäis tehdä?" Kysyn hetken päästä vakavoituen Corbyniltä. "Mä en ihan tiedä. Ehkä vaan kerrot sen näin, kun kerroit mullekkin", hän ehdottaa. Katselen sormiani ja mumisen myöntyvästi. "Odotat vaan sopivaa paikkaa ja aikaa, kun ootte kahestaan", hän lisää. Nyökkään edelleen katse sormissani. "Zach. Hyvin se menee. Ota ihan rennosti", Corbyn taputtaa selkääni rohkaisevasti. "Niin kai", nyökyttelen pitäen katseeni.

Corbyn nousee ja lähtee. Hymyilen hänelle pikaisesti, kun hän katsoo minuun. Jään kuuntelemaan lähenevää ukkosta ja katsomaan pimeään ulkoilmaan.

Corbyn antoi minulle rohkeutta ja itsevarmuutta, mutta minua siltin jännittää. Entä, jos hän olikin väärässä, ja Jack alkaa vihaamaan minua oikein kunnolla. Ajatus hirvittää minua, mutta yritän miettiä sitä parempaa vaihtoehtoa.

Päätän mennä katsomaan, mitä elokuvaa Jonah ja Jack katsovat. Istun heidän seuraansa, jossa on myös Daniel ja Corbyn. Ilmeisesti se on jokin kauhuelokuva. Ainakin sen tunnelmasta ja Jonahin ilmeestä päätellen. "Mikä..." "Hss...! Nyt on jännä kohta", Daniel keskeyttää puheeni. Joten keskityn vain katsomaan leffaa ja yrittämään nähdä ja ymmärtäämään sen pimeästä ruudusta jotain.

Yhtäkkiä ruudulle pomppaa karmean näköinen otus ja kaikki kiljahdamme. Jack hyppää syliini, Jonah tunkee päänsä Danielin selän taakse ja Corbyn muuten vaan hätkähtää ja alkaa nauraa. "Miten sä voit nauraa tolle?" Daniel ihmettelee. "En mä tiedä. Pelästyin niin paljon, et naurattaa", Corbyn selittää naurahtaen.

Jack vain on sylissäni kädet niskani takana. Samassa ikkunasta välkähtää kirkas valo ja heti perään kuuluu valtava jyrähdys. Huudamme taas kaikki samaan aikaan ja tarraudumme toisiimme tiukemmin. Tällä kertaa Corbyn on myös hiljaa ja hivuttautuu lähemmäs. Loppujen lopuksi olemme kaikki pienessä kassa. Daniel tarraa kaukosäätimeen ja painaa telkkarin sammuksiin. Olemme hiljaa pimeässä tuijotellen ympärillemme.

Kuuluu askelia, kun joku kävelee kohti paikkaa, jossa olemme. Kaikki pidättävät hengitystään. Henkilö napsauttaa valot päälle. "Onko kaikki hyvin? Kuultiin huutoa tonne ohjaamoon", Justin kysyy. Kun hän huomaa, että olemme yhdessä kasassa jännittyneinä, hänen kasvoille nousee hymy. "Ahaa! Pelkäättekö kaikki ukkosta?" Hän naurahtaa. "Ei! Me katottiin kauhuleffaa", Jack korjaa nopeasti. "Jaa, no hyvä sitten", Justin naurahtaa kääntyessään takaisin tulo suuntaansa. Kuulen hänen sanovan 'lapset' päätään pudistellen, kun hän kävelee pois. "Eikä olla", huudan hänen peräänsä, vaikka tiedän sen olevan turhaa. Justin on jo kolmenkymmenen, joten hänen silmissä me varmaan olemmekin vielä lapsia. "Toi saa sut kuulostamaan vain enemmän lapselta", Jonah huomauttaa virnistäen. "No Zach onkin meijän vauva", Corbyn nauraa. Katson häntä 'ootko tosissas" ilmeellä, kun kaikki vain nauravat.

Muut ovat menneet jo valmistautumaan nukkumaan, kun Jack istuu edelleen sylissäni. "Pitäiskö mennä nukkumaan?" Kysyn katsoen mietiskelevään poikaan. "Niin... mut... tai siis joo", Jack vastaa. Olen varma, että hän aikoi aluksi sanoa jotain muuta, mutta muutti mielensä. Hän nousee hitaasti ylös, ja minä teen saman hänen perässään.

Sängyssä toivotan muille hyvää yötä, ja Daniel varoittelee painajaisista, joille on kyllä hyvä syy, vaikka minulla onkin yllätävän vapautunut olo.

Moi❣ Tällä kertaa tällästä😀