Talk To Me• Wdw• Finnish

15. San Francisco

Jack

Katson pienestä ikkunasta, kuinka vesi kimaltelee maan ympärillä ja häikii silmiin. Näky on siltin kaunis. Maa lähestyy vauhdilla ja viimein renkaat koskettavat täristen maata. Saavuimme juuri San Franciscoon. Vilkaisen Zachiin, joka istuu vieressäni. Hän hymyilee hampaat näkyen, ja hymyilen hänelle takaisin. Tartun hänen käteensä ja puristan sitä hellästi.

Kun annetaan lupa poistua koneesta, nappaan tavarani ja rynnistän ensimmäisten joukossa ulos Zach roikkuen kädessäni. Odotamme käytävällä muita, jonka jälkeen irrotan käteni ja jatkamme matkaamme.

Vastaamme tulee muutamia faneja, joiden kanssa otamme kuvia ja juttelemme muutaman sanan. Etsimme oikean numeron, jonka luokse menemme odottamaan laukkuja. Saamme laukut aika nopeasti. Moni jää vielä seisoskelemaan ja odottamaan sinne.

Nousemme autoon, joka on odottamassa rakennuksen ulkopuolella. Istun Zachin ja Corbynin välissä. Daniel ja Jonah valtasivat takimmaiset penkit.

Lähdemme matkaan kohti hotellia, jossa yövymme seuraavan yön. Istumme hiljaisuudessa katsellen ikkunoista kaupungin menoa. Olen tässä muutaman päivän aikana miettinyt, että ehdottaisin Zachille, että kertoisimme meistä maailmalle. Tai tottakai aijomme joskus kertoa, mutta haluaisin kertoa nyt heti. En enää niinkään pelkää sitä vaan ennemminkin odotan. Olemme kuitenkin sopineet, että kerromme perheillemme tänään. Se minua jännittää ehkä enemmän.

Kello on noin kolme, joten tänään on aika kiireinen päivä. Saavumme hotellille, jossa hoidamme avaimet itsellemme aluksi, jonka jälkeen nousemme oikeaan kerrokseen. Minä ja Zach olemme yllättäen samassa huoneessa. Eikä kukaan kyllä sanonut mitään vastaankaan.

Hyppään sängylle mahalteen puhahtaen. Kuulen muutaman askeleen ja samassa tunnen jonkun lysähtävän päälleni. "Zach!" Huudan hänen altaan. "No?" Hän kysyy rennosti. "Sä painat liikaa! Voitko tulla pois siitä!", yritän huutaa litistyneenä hänen altaan. Hän kierähtää hitaasti pois, mutta kietoo kätensä ympärilleni. "Anteeks. Täytyy varmaan alkaa laihduttaa", hän mutristaa huultaan vitsaillen. Kiedon omatkin käteni hänen ympärille.

"Niin, millon me soitetaan", kysyn Zachin hiuksien viereltä. "En mä tiiä", hän kuiskaa vilkaisten ylös päin minuun. "Varmaan illalla", hän jatkaa. "Nii vaikka", myönnyn. Olemme hetken hiljaa paikoillamme. Meidän pitää siis puolentunnin päästä olla aulassa. "Muuten Zach, käviskö sulle et kerrottais faneille ja muillekin pian", kysyn varovasti. "Umm... joo... tai miten sä tarkotat pian", hän kysyy puolestaan. "No niin kun tosi pian. Mä haluaisin kertoo koko maailmalle, kuinka paljon mä rakastan sua", kerron. "Mäkin rakastan sua", hän tiukentaa otettaan minusta. Silloin tajuan, että en ole sanonut sitä vielä suoraan hänelle ääneen. Tiukennan omaakin otetta hänen ympärillä "Mä oikeesti rakastan sua", kuiskaan uudestaan hänen korvaansa "Mäkin oikeesti sua", hän kuiskaa naurahtaen takaisin. "Mutta niin kyl me kai voidaan kertoo pian. Mua vaan pelottaa vähän. En tiiä, miks. Must on tullu yhtäkkii kauhee pelkuri", Zach kertoo rehellisesti. "Mmph... ei tarvii pelätä. Meitä on kaks plus muut jätkät ja varmaan meidän perheetkin, jos kukaan muu ei hyväksy meitä", yritän vakuuttaa hänelle. Hän mumisee jotain vasten huppariani, johon on päänsä painanut.

Kun meidän on aivan pakko nousta, nousemme ja lähdemme aulaan. Siellä muut ovat jo odottamassa meitä, jotta pääsisimme lähtemään.

°°°°°°°°

On ilta ja olemme tulleet hotellille takaisin. Kävimme hakemassa nopeasti ruokaa mukaamme. Kerroimme muille, mitä aijomme tehdä, ja he toivottivat onnea.

Asetumme sängyn päälle ruokien kanssa ja lamme avaamaan niitä. "Kumpi soittaa eka", Zach kysyy. "Mä voin", vastaan, sillä tiedän tämän jostain syystä jännittävän aika paljon. Rullaan oikean yhteystiedon ja hengähdän syvään.

Kuuntelen piinaavaa tuuttausta ja tuijota itseäni silmiin. Soitan siis videopuhelua. Kuuluu pientä rätinää, ja kuva heiluu, kun äitini kääntää näytön itseensä. "Hei kulta! Hei Zach", äitini tervehtii. Zach vastaa hymyillen vierestäni samoin kuin minä. Juttelemme ensin kuulusmisia, koska emme ole nähneet hetkeen. "Äiti, mulla on yks asiakin", kerron ja huomaan alkavani jännittää vähän. "Onks siellä ketään muita?" Kysyn. "On. Isla ja Ava", äitini kertoo. "Voiks ne tulla tänne myös?" Pyydän. Äiti huutaa heidän nimensä, ja pian näänkin heidät jo näytön edessä. Tervehdin heitä ja he minua. Juttelemme muutaman sanan, jonka jälkeen vilkaisen Zachiin ja hengähdän syvään. "Niin mä tai me haluttais Zachin kannssa kertoo, että", aloitan pitäen lyhyen tauon, "me seurustellaan", lopetan, jolloin syntyy hiljaisuus. Tuijotan näyttöä, jonka toisella puolella kaikki kolme vain tuijottavat takaisin. Kun Ava on sisäistänyt asian, hän alkaa hyppiä ympäri huonetta hokien jotain. Äitikin alkaa heräämään hämmennyksestään. "Oikeasti? Onnea tosi paljon. Tosi ihanaa!" hän riemuitsee. "Kun teidän kiertue loppuu, niin tuutte tänne niin juhlitaan oikein kunnolla", äiti alkaa heti suunnittelemaan. Huulilleni kaartuu hymy, kun huomaan heidän iloitsevan asiasta. Ava on ottanut Islan käsistä kiinni, ja he tannssivat nyt ympäriinsä. "Mä niin tiesin!" Hän huutaa riemuiten. Naurahdan. Huomasiko hän oikeasti sen jo aikaisemmin? Miksi en itse huomannut? "Voitteko pussata?" Isla kysyy. Naurahdan kääntyen Zachiin päin. "Ei ole pakko, jos ette halua", äitini huomauttaa. Kohotan kulmiani Zachille. Hän nyökkää pienesti aavistuksen epävarma katse silmissään. Nojaudun häntä kohti ja hän minua. Suljen silmäni ja tunnen Zachin huulet omillani. Irtaudumme nopeasti, jotta ei mene heille liian ällöksi. He alkavat taputtamaan. Juttelemme vielä hetken, kunnes päätän, että on aika lopettaa. "Meidän täytyy vielä soittaa Zachin perheelle, mutta nähdään pian", kerron, jonka jälkeen lopetamme puhelun.

Kaadun selälteni. "Huh! Pystytkö nyt soittaa sun perheelle", kysyn Zachiltä. "Mmm...joo kai... okei mä soitan", hän vastaa aluksi empien, mutta päättäväisesti.

Kuuntelemme taas tuuttausta, kunnes Zachin äiti ilmestyy näytölle. "Hei pojat!" Hän tervehtii hymyillen. "Hei", vastaamme yhteen ääneen. Juttelemme taas vähän kuulumisia. "Äiti", Zach aloittaa, "mä ja Jack seurustellaan", hän lähes kuiskaa. "No mutta sehän on hienoa. Onnea paljon", Zachin äiti onnittelee iloisesti, mutta matalalla äänellä. Hän lähtee kävelemään toiseen paikkaan. Hän hakee Reesen ja he menevät yhdessä Ryanin huoneeseen. "Sanotko sen heillekkin", hän pyytää, kun he kaikki ovat vieretysten istumassa.  Zach toistaa sanomansa, josta Reese jähmettyy suu auki paikoilleen. "Oikeesti? Vau!" Ryan innostuu. He riemuitsevat siitä, mutta kun katson Zachiin hän näyttää jotenkin vaikealta. "Voi Zachy! Mä tiedän kyllä, mutta me ollaan teidän puolella", Myta, hänen äitinsä lohduttaa. Mikä nyt on huonosti? "Zach? Onks kaikki hyvin?" Kysyn varoen. "Isä...", hän aloittaa ääni murtuen jolloin tajuan, mikä on ollut koko ajan pielessä: hänen isänsä ei hyväksy tätä. (Anteeks. Tää tekee pahaa😞. No hate!) Se on painanut Zachin mieltä koko päivän, koska hän on tiennyt sen. Mutta miksi hän ei sanonut mitään? Vaikka minua vähän harmittaa, ettei hän sanonut minulle asiasta mitään, kiedon käteni pojan ympärille.

Kun olemme lopettaneet puhelun noin kymmenen minuutin päästä, kietoudun taas Zachin ympärille. "Mä oon pahoillani", kuiskaan. "Äh. Ei sun tartte", Zach huomauttaa. "Nii mutta kun musta tuntuu pahalta sun puolesta", kerron. Hetki sitten, kun vilkaisin kännykkääni, huomasin olleeni saanut isältäni onnittelu viestin. Se ei paljoa lohduta tilannetta. Päättelin, että äiti oli ilmoittanut hänelle asiani. Miksi Zachin isä ei voi hyväksyä meitä samoin. Hän on niin mukava mies. En olisi ikinä ajatellut hänen ajattelevan näin. "En ois uskonut", sanon edelleen hiljaa. "En mäkään ennen, mutta sitten kerran meille tuli ruokapöytä keskustelu homoista niin siinä sitten tuli sen mielipide esille aika selvästi", hän huokaisee.

Makoilemme sängyllä vain tuijottellen kattoa ja miettien omia ajatuksiamme. Mietin, miten Zachin isä voi oikeasti olla sellainen. Mietin, miten Zach käsittelee tätä asiaa. Mietin, mitä itse ajattelisin, jos joku perheestäni ei tukisi meitä. Käyn monta muutakin asiaa läpi päässäni, kunnes aivoni ovat ihan solmussa.

Päätimme mennä nukkumaan, ja nyt makaankin taas jo sängyllä. Olen Zachin vieressä, joka on edelleen vähän hiljainen. Halaan häntä hellästi ja kuiskaan hyvät yöt. Hän vastaa hiljaa mumisten, jolloin suljen silmäni.

Sori, kun kesti näin kauan. Tän piti tulla viime viikolla (tai periaatteessa edellisviikolla... tai sitä edellis... tai... joskus...🙄), mutta sitten mun pää oli vaan ihan tyhjä. Muutenkin tuntuu, ettei tää ihan sujunut, mutta tässä tää nyt kuitenkin on❤.