Saippuata tähtitaivaan alla [YoonSeok/Sope | FIN]

12. "Ilo"

"Joten, sulla on psykiatri. Mitä muuta mä en tiiä", Yoongi sanoi kuin olisi pettynyt minuun.

"Täh? Ei se oo sillee et sä oisit mun poikaystävä tai jotain", huusin ja mutisin säikähtäneenä kuinka poikäystävämäisesti Yoongi käyttäytyi.

"Enkö?" hän virnisti. Huokaisin helpottuneena, sillä hänen leikkisästä katseesta näki ettei hän olettanut minun olevan tosissaan. Olin kuitenkin erittäin häkeltynyt.

"Yoongi, mikä sua vaiva- jaa sä oot kännissä vai mitä...", sanoin huomatessani Soju -pullon makuupussien vieressä.

"Se ei liity tähän mitenkää!" hän huudahti ja halusin lyödä poikaa kasvoille.

"Sä salaat enemmän asioita multa ku mä sulta joten ole hiljaa!"

"Miten niin- No... Joo... Mut... Okei mitä sä haluat tietää?" Yoongi kysyi ja en tiedä oliko se jotenkin väärin udella asioita känniseltä jätkältä joka saattaisi katua sanojaan myöhemmin. Toisaalta, hänhän se alunperin joikin ja ei tuo kilpikonna muuten kilvestään vetäydy.

"Okei no... Jimin mainitti että sä tykkäät olla yksin mut sä et voi. Samoten kun Tae halus jättää sut tänne yksin Jungkook sano et sä et voi", sanoin ja Yoongin ilme oli pelottava. Hänen katseensa oli hurjistunut, mutta lasittunut. Kuin hän olisi vajonnut johonkin synkkään ja syvään rotkoon.

"Yoongi!" sanoin huolestuneena ja ennen kaikkea pelokkaana. Yoongi pudisti päätään ja kohtasi vihdoin katseeni.

"En mä voi... Sä voit kysyä multa mitä tahansa ku sitä", hän sanoi järkyttyneenä ja hengitin syvään.

"Öööm... Onks sulla sisaruksia?" sanoin keventääkseni tunnelmaa.

"Ei. Mulla oli sisko mut se kuoli kuus vuotiaana", Yoongi sanoi vaihtamatta äänen sävyään joka oli vähän hyytävää.

"Öhh... Entä sun vanhemmat?"

"Mun äiti lähti- muutti pois kun mä olin yhdeksän ja mun isästä ei oo ees viemään mua pianotunneille."

"Eli te ette oo köyhiä tai sillee?"

"Ei me enää olla ku äiti lähti. Se laittaa mulle rahaa joka kuukaus", Yoongi sanoi hymyillen jotenkin haikean kiitollisena. "Tosin isä vie yleensä siitä suurimman osan", hän sanoi katkerasti ja hymy oli kadonnut pojan kasvoilta.

"Miks sun koira, Holly vietiin ku sä olit pieni?" kysyin ja en tiennyt kuinka paljon halusin tentittää poikaa.

"Me oltiin köyhiä ja iskä näki mahdollisuuden saada rahaa", hän sanoi.

"Ei kai mulla oo muuta...", sanoin ja Yoongin katse kirkastui.

"Okei! Sä kerrot mulle kaiken tärkeän mistä et oo maininnu", Yoongi huikkasi huolettomasti ja meinasin inttää että se oli epäreilua mutta päätin vain hyväksyä sen.

"Okeih... Mun vanhemmat myi huumeita ja jäi kiinni pari vuotta sitten, vähän sen jälkee ku mun veli karkas ja oon ollu sijaisperheillä ja masentunu siitä asti. Mä kävin psykiatrilla vähän sen jälkee ku päätin lopettaa sen masennuksessa rypemisen", kerroin ja yllätyin kuinka helppoa minun oli sanoa tuo kaikki Yoongille. Odotin sen tuntuvan hukkumiselta niinkuin silloin kun ensimmäistä kertaa kävin psykiatrilla.

"Mut sä et oo koskaa käyny julkisessa koulussa?" Yoongi kysyi ja pudistin päätäni.

"Vaikka mä olin sijaisperheissä ne piti mua kotiopetuksessa", sanoin ja hymyilin.

"Mikä hymyilyttää?" Yoongi kysyi ja kietouduin Yoongiin.

"Koska ekaa kertaa pitkiin aikoihin mä voin sanoa et kaikki on hyvin", sanoin melkein itkien. Itkien ilosta.

474 sanaa

---

tap tap tap

Shim 🐏