Unlikely true |Vkook| fin|

7.

Jungkook pov.

Jimin selitteli minulle kaikkea turhan päiväistä. Taehyung sitä taehyung tätä tai minä sitä minä tätä, eikö tämä koskaan kyllästy?
Hetken kuluttua Taehyung koputtaa taas oveen.
"Nii haluutteks te et teen jotai ruokaa? Varmaa nälkä" tämä kyselee, tällä kertaa paita päällä.
"Joo voithan sä Jungko-" "Me aateltii et jos haluisit tehä Tteopbokkii, se vois maistuu" keskeytän Jiminin, sillä tiedän tämän vain shippaavan minua Taehyungin kanssa.
"Selvä" mustahiuksinen poika sanoo ja lähtee huoneen ovelta, unohtaen sulkea sen.
Nousen sängyltäni huokaisten aikomuksenani mennä sulkemaan ovi, mikä oli jätetty auki. Tartun oven kahvasta kiinni ja samalla huomaan jonkun muunkin tarttuvan toiselta puolelta ovea, oven kahvasta.
Katson ruskeita silmiä jotka pilkottavat mustien hiusten alta, silmät ovat hyvin kauniit vaikka ne pojalle kuuluvatkin.
Irrottaudun katseesta ja naurahtelen kiusallisesti.
"Ai säkin aattelit laittaa oven kii" nauran Taehyungin kanssa.
"Juuu, tajusin ennen portaita tos etten laittanu sun huoneen ovee kiinni jote päätin tulla korjaamaa asian" vanhempi selittää raapien niskaansa.
Päästän oven kahvasta irti, ja annan vanhemman sulkea oven.
Ovi sulkeutuu hitaasti, mutta oven suljetessa voin taas henkäistä helpotuksesta. Kävelen omalle vuoteelleni pinkkihiuksisen pojan viereen.
"Mitäs toi ny oli?" Tämä kysyy virnistäen.
"Emmä tiiä" vastaan omissa maailmoissani.
"Sä et tiiä?"
"Tai siis ei mitää!" tajuan mitä sanoin ja korjaan lausuntoni.
"UUUUU JUNGKOOK ON IHAS-" "turpa kii!" huudahdan ja tukin kaverini suun, jälleen.

-

*kop kop
"Mä ny tuon näitä ruokia tänne, jos ei haittaa" Taehyung astuu huoneeseeni  kädet täynnä ruokaa.
"Hitsi, toi näyttää iha ruton hyvältä" sanon lipoen huuliani.
"Nii näyttää!" Jimin yhtyy.
"Ai.. Kiitos" Taehyung sanoo vienosti punastuen.
Vanhempi antaa meille molemmille annokset ja istuu itse lattialle syömään.
"Noh mite meni koulu päivä?" Tämä kyselee.
Katsomme Jiminin kanssa toisiamme, ihan kun Taehyung tietäisi mitä koulussa tänään kävi.
"No siis iha perus, ainut vaa tää silmä mikä vahingossa tuli löytyy" sanon ja nauran, keventääkseni tunnelmaa.
Mustatukka hymähtää.
"M-mitekäs sun päivä?" kysyn.
"Äitis opetti mulle mitä teen jos vauva tekee sitä tätä tai tota, näytti mis on kaikki tarvittavat jne. Perus settii" vanhempi vastaa syödessään.
Huoneeni valtaa hiljaisuus jossa astiat vain kilisee toisiaan vasten.

"Kello on jo sen verra et musta tuntuu et mun pitää lähtee" Jimin sanoo ja rikkoo  pitkän hiljaisuuden.
"Ruoka oli tosi hyvää! Kiitos!" Jimin kiittää ja kumartaa.
Tämä ottaa reppunsa ja poistuu huoneesta sanoen heipat.
Syömme Taehyungin kanssa vielä, kun Jimin jätti omansa kesken.
Saan omani syötyä, mutta haluaisin lisää. Vilkaisen Jiminin lautasta himoiten, mutta en koske lautaseen, katselen vain valkojani jotka ovat ristissä edessäni.
"Voit sä ne loput syyä, jos sä sitä katoit" Taehyung naurahtaa.
Ilmeeni kirkastuu ja suorastaan ahmaisen Jiminin lautasen syliini.
"Sä tosiaa taisit tykätä tästä? Hmm?" vanhempi tokaisee.
Katson tätä suu täynnä ruokaa ja yritän sanoa jotain.
"Dää o arasta miä oo kodkaa yöny"
"Eipäs puhuta suu täynnä ruokaa!" Tae moittii.
Nielaisen ruoat kurkustani alas ja yritän uudestaan.
"Tää on parasta Tteokbokkii mitä oon koskaa syöny. Äiti aina tekee liian tulista ja siis onha seki hyvää mut tää on parempaa!" sanon.
"Juu siis mä en ite pysty syömään kauheen tulisia tai mausteisia ruokia, joten turha mun ois ollu mitää kauheen tulista tästä ees tehä"  vanhempi sanahtaa.
Syön Jimininkin lautasen tyhjäksi ja asetan sen omani päälle.
"Ah oli hyvää!" sanon.

Taehyung katsoo minua pää kallellaan nojaten käteen.
Tämän katseessa on jotain, jotain puoleensa vetävää mutta silti pieni vilke huolestuneisuutta.
Katsomme hetken toisiamme silmiin välillä räpäytellen silmiä.
"Mitä?" kysyn hetken päästä varmasti ihan punaisena.
En saa vastausta.
"Mitä sä tuijotat?" kysyn totisena uudestaan kun olen pyyhkinyt suuni.
Tae vetää syvän huokauksen ja nojaa eteenpäin käsiinsä.
"Mitä siellä koulussa oikeesti tapahtuu?"
Nämä ovat ne sanat joita en olisi halunnut kuulla. Mistä tämä tietää? Vakoileeko hän minua? Miksi tämä edes välittää?
Päässäni pyörii monia kysymyksiä mihin tahtoisin vastauksen mutta vastauksia en tule nyt niihin saamaan.
Tuntuu kuin kurkussani olisi pala, jonka nielaisen alas.
"M-mistä s-sä puhut?" sanat takertelevat kurkkuun ja tuntuu kuin alkaisin täristä.
"Nii et mitä siellä koulussa oikeesti tapahtuu? Tai tapahtu tänää?" tämä kysyy matalalla ja rauhallisella äänelllä.
Katson ruskeita silmiä jotka tuijottavat takaisin, ei inahdusta kummaltakaan. Huone on täysin hiljainen.
Mietin päässäni kaikki mahdolliset tekosyyt läpi mitä voisin kertoa vanhemmalle.
Katselen jalkojani, sängyn päätyäni, käsiäni ja lopulta takaisin jalkoihini. Olen kovin levoton.
"Jungkook? Oot vähän levoton" vanhempikin huomaa sen.

"No siis.. -" ääneni tärinee ja on vähän epävarman kuuloinen
"me oltii ulkona Jiminin ja parin muun kaa, pelattii futista koulun taka kentällä. Sit ku mä en oikee osaa olla maalissa ni mut tahaltee laitettiin maaliin. No pelattii hetki ja sit joku potkas sen pallon suoraa maalia kohti ja niiku sanoin en osaa olla mokke joten se tuli suoraa mun naamaa"
Selitin mahdollisesti todelta kuullostavan tarinan.

Taen ilme eikä asento ei ole muuttunut lainkaan. Sama etunoja kädet ristissä olevilla jaloilla leväten ja sama houkuttelevan huolestunut ilme, tummat kulmakarvat hieman kurtussa.
Tämä vain tuijottaa.
Tunnen kuinka sykkeeni kiihtyy, samalla kun kuulen tämän matalan äänen.
"Onks toi totuus?" tämä kysyy.

Nyökytän päätäni vastaukseksi.
Taehyung nousee ylös, ottaa astiat ja lähtee huoneesta unohtaen sulkea jälleen oven. Ovi jää raolleen, mutta en jaksa käydä laittaa sitä kiinni.
Rojahdan sängyn pohjalle.
Jokin saa silmäni kostumaan ja kyyneleitä valumaan noroina pitkin poskeani. Muistelen tätä päivää ja sitä mitä Yoongi minulle teki ja mitä hän on tehnyt Jiminille. Jimin on herkkä ja ainut kunnollinen ystäväni, en antaisi kenenkään satuttaa häntä. Varsinkaan Min Yoongin.
Kyyneleitä tulvii silmistäni enkä voi estää nyyhkimistä.
Itken ja itken enkä voi lopettaa, miksi edes itken? Ei se minua haittaa jos Yoongi minua lyö, kunhan vain pitää näppinsä erossa Jiministä. Ehkä se, että näen Jiminin kärsivän minun takiani satuttaa eniten.
Nyyhkiminen vain voimistuu ja yritän parhaani mukaan kuivata kyyneleitä pois silmistäni, mutta uusia vain pukkaa tulemaan.
Kuulen askeleita portaista ja tiedän kuka sieltä on tulossa, mutten vain voi olla hiljaa.
Painan tyynyn kasvoilleni jotta ääni vähän vaimenisi, mutta turhaan.

Heiii!!
Kiva jos jaksat vielä lukee tätä kirjaa!
Motivaatiota ei oo ollu kirjottaa mut toivottavasti tää kelpaa! ❤️

Voisin tehä Q&A :n vaikka tässä lähiaikoina. Saatte tietää miustaki vähä enemä!
Eli laittakaa tähän kommentteja/kysymyksiä mitä ikinä haluuttekaa miusta tietää ni vastailen vaikka seuraavan luvun jäkkee.

No mutta heiwei! ❤️🌹

365 days without you 🌹 😔
Kim Jonghyun