AINOA keino||yoonseok✔️

➖028➖

Hoseok istui tutulla puiston penkillä. Jungkookin kertoman perustella Yoongi todellakin saattaisi olla tulossa tapaamaan häntä.
Vapaaehtoisesti, hän tulisi sinne puhumaan.

Kuinka Hoseok ei ollut keksinyt tätä lähestymistapaa aikaisemmin? Olihan se nyt ihan ymmärrettävää, ettei Yoongi halunnut tavata häntä kaiken sen jälkeen.

Mutta Jungkook.
Jungkook oli ollut Yoongin kanssa sen koko ajan.

Hoseok kuuli lähestyviä askelia takaantaan, jolloin hänen koko kehonsa jännittyi. He näkisivät taas toisensa. Yoongille se olisi erilainen tapaaminen kuin hänelle, sillä Hoseok oli toistanut tätä päivää jo todella monta kertaa.
Juuri siksi se kipukaan ei palannut enää. Hoseokin aistit eivät enää ylikuormittuneet toisen näkemisestä.

Lähes ilmeettömänä, Yoongi istui penkille hänen viereensä.
Se tapahtui taas; se järjettömän pitkään kestävä katsekontakti. Se, joka tuntui kestävän ikuisuuden.

"Mä voin puhua, mä ymmärrän et sä et-"
"Ei, mä haluun puhua," Yoongi keskeytti.
Hoseok ei kommentoinut asiaa, vaan oli täysin hiljaa antaen hänelle puheenvuoron.

"Ensinnäkin...Mä en tiedä mitään muuta kun sen, et me rakastettiin toisiamme ihan helvetisti, ennen kun sä vaan katosit jäljettömiin. Mä luulin ettet sä koskaan enää palais mun luokse.. j-joten miks sä oot palannu..?"

Hoseok huokaisi. Monettakohan kertaa hän selitti tätäkin asiaa.. Vaikka se olisi sadas kerta, hän tekisi sen silti aina uudelleen. Vain Yoongin vuoksi.
"Yoongi, mä pystyn asioihin, joihin muut ei pysty. Oon tavallaan niinku tavallinen ihminen, paitsi että mulla on taitoja ja piirteitä joita ei muilla oo. Opeteltuani oon pystyny kehittään ja hallitseen sitä, ja... m-mä sain tietää reilu vuos sitte että mä k-kuolen.. tänään-"

"Kuolet?! Tänään? Mitä, miks muka?"

"En mä siihen tiedä syytä, mä tiedän vaan että se tapahtuu tänään kello 23.44. Ja mä tarvin sun apua", Hoseok selitti.
"M-mun apua? Mitä sä jätät kertomatta..?"

"Me molemmat kuollaan tänään siihen aikaan. Ja mä...se on mun vika. Täysin mun vika. Mä olisin silloin vuos sitten voinu estää sen, mut en pystyny siihen."

Yoongin silmät suurenivat. Hän kelasi asioita päässään ja siirsi katseensa ylös, kohti taivasta.

"Mä ymmärräm kyllä että sä oot vihanen, mut mä en voi enää vaikuttaa siihen millään tavalla. En voi vaikuttaa siihen mitä sillon tein tai en tehny, mut meil on mahollisuus pelastautuu. Mä nimittäin tein jotain jota en voi enää.... perua", Hoseok kertoi.
Oli niin hämmentävää huomata, että kaiken tämän kertominen oli joka kerta lähes yhtä vaikeaa.

"Mitä sä sitte teit? Ja mistä sä tiedät sen tarkan kellonajan?" Yoongi kysyi.

"Mä oon toistanu tätä päivää jo... luoja, en ees muista kuinka kauan. Me kuollaan joka kerta samaan aikaan, mut eri tavalla. Mä en pysty muuttamaan kohtaloa yksin.. J-ja on ollu vaikeeta saada sut auttamaan. Vaikka mä tiedän kyl, et seki on mun oma vika. Nyt vasta keksin kysyä Jungkookilta apua.. Nyt sä ainaki oot tääl vapaaehtosesti", Hoseok kertoi.

Yoongi käänsi katseensa häneen ja muodosti kasvoilleen pienen hymyn.
"Sit meiän on muutettava se kohtalo kahestaan. Sä et pystyny siihen yksin, mut me pystytään siihen yhessä... pakko sen on olla niin.."