Shh... It's a secret!

Luku 5 ~ "Et semmonen enkelityttönen."

Lianan nk

Sunnuntaisen riidan jälkeen Marcus oli selvästikin vältellyt minua, eikä minullakaan kovin paljoa asiaa tuolle ollut. Tänään oli kuitenkin jo keskiviikko, ja pidemmän päälle muut saattaisivat alkaa ihmettelemään, mikä välejämme hiersi. Martinus oli jo pari kertaa katsellut meitä mietteliäänä, mutta ei kuitenkaan ollut sanonut mitään, ainakaan minulle. En tiennyt, olivatko veljekset keskustelleet keskenään, mutta eipä se oikeastaan minua edes kiinnostanut.

"Meen kävelylle", huikkasin ennen kuin poistuin talosta ja suuntasin askeleeni kohti kauppaa. Olin päättänyt, että kokeilisin tänään, menisivätkö väärennetyt henkkarit läpi täällä. Sytkärini oli tyhjentynyt, joten tarvitsisin uuden, ja koska nekin olivat ikärajavalvottuja tuotteita, en saisi ostettua niitä ilman henkkareiden näyttämistä, koska en uskonut, että kukaan luulisi minun olevan yli 25-vuotias. Kännykkäni kilahti uuden viestin merkiksi, ja tiesin jo katsomattakin, keneltä viesti olisi: Magnukselta. Poika oli pommittanut minua Instagramissa maanantaista saakka ja vinkui uusintakierrosta lauantaisesta. Olin vain vastannut pojalle erittäin ympäripyöreästi enkä ollut luvannut mitään. Oikeastaan minua ei kiinnostaisi pätkääkään, mutta jos se olisi ainoa keinoa saada Magnus hiljaiseksi, niin miksei.

"Hei hattarapää!" joku huusi takaani, ja kohotin kulmiani. Ääni kuulosti erittäin paljon samalta, kun se ääni, joka kuului sille mustahiuksiselle nuorelle miehelle, jonka tapasin heti ensimmäisenä päivänäni täällä. Kaiken lisäksi, kukaan muu ei ollut kutsunut minua hattarapääksi, joten aloin kallistua sen puoleen, että huutelija oli sama mies. "Mitäs sulle kuuluu?" nuori mies tiedusteli ja ilmestyi pian viereeni kävelemään. Katsahdin mustiin vaatteisiin pukeutunutta ihmistä pikaisesti ja naurahdin pienesti.

"Mitä se sua liikuttaa?" ihmettelin aidosti uteliaana. En edes tiennyt tuon ihmisen nimeä, ja hän kyseli kuulumisiani. Ei ihan normaalia toimintaa, jos minulta kysyttiin. Toisaalta, ei minua poikien ja nuorten miesten huomio ollut koskaan sen enempää haitannut.

"Aattelin vain kysästä, mut ei sitten", mies totesi ja kohautti olkiaan. "Ilmeisest munan puute vaivaa, ku oot noin kärttynen", tuo kiusoitteli, ja meinasin tukehtua kuolaani. Mitä ihmettä? Aika kohtuuton kommentti, jos minulta kysyttiin. Eihän tuo nyt liittynyt millään tavalla mihinkään.

"Enemmän mä saan munaa, ku sä", tuhahdin takaisin saaden mustahiuksisen ja vihreäsilmäisen miehen repeämään nauruun. "Mut jos sallit, ni mä meen nyt kauppaan", jatkoin, vaikkei naurava ihminen sitä varmasti kuullutkaan, mutta kohautin vain olkiani ja kiristin askeleitani. Jokin tuossa ihmisessä vaivasi minua, ja toivoin todella, etten törmäisi tuohon enää. En siis tuntenut oloani mitenkään uhatuksi, mutta jokin tuossa oli pielessä. Ei kukaan nyt tuntemattomalle laukoisi tuollaisia kommentteja. Paitsi ehkä minä joskus kännissä tai jos olin erittäin kärttyisellä tuulella, mutta muuten.

Kävin ihan vain varmuuden vuoksi hakemassa itselleni jäätelön ja paketin pastilleja, etten vaikuttaisi siltä, että olisin varta vasten tullut ostamaan sytkäriä. Seisoin jonon hännillä ja kirosin edelläni hidastelevat vanhat mammat syvimpään helvettiin. Oliko isot ostokset pakko maksaa niillä kaikista pienemmillä hiluilla, joita ei tietenkään oltu laskettu valmiiksi, ja sitten siitä puuttui pari kruunua, minkä takia jotain piti sitten jättää pois. Ihme säätämistä, jos minulta kysyttiin. Ruskeat silmäni laajentuivat järkytyksestä, kun takahuoneesta asteli tuttu mustahiuksinen mies, joka suuntasi askeleensa kassan suuntaan. Oliko se minua hattarapääksi kutsuva mies töissä täällä. Voi muna. Nyt minun pitäisi näyttää hänelle henkkarini, minkä takia tuo saisi tietää nimeni.

"Voi helvetin helvetti", mutisin hiljaa itsekseni ja katsahdin kädessäni olevaa violettia sytkäriä, jossa oli muutama timantti. Nostin katseeni ylös vilkaistakseni juuri kassan taakse päässyttä henkilöä, joka ei selvästikään ollut vielä huomannut minua. Vilkuilin mahdollisimman huomaamattomasti ympärilleni, ja kun tulin siihen lopputulokseen, ettei kukaan nähnyt, niin tungin sytkärin vain taskuuni ja vetäisin vetoketjun kiinni. Sydämeni hakkasi rintaani vasten tuhatta ja sataa, mutta yritin olla näyttämättä sitä ulospäin. En ollut koskaan aikaisemmin varastanut mitään tai edes miettinyt varastamista. Mitä jos jäisin kiinni? Ainahan voisin sanoa, että se on vanha sytkäri.