Shh... It's a secret!

Luku 9 ~ "Me saatettiin vaan pelleillä?"

!!!!LUKU SISÄLTÄÄ RIVOA KIELENKÄYTTÖÄ!!!!

______________________

Marcuksen nk

Olin löytänyt pakastimesta päiväni pelastuksen: pepperonipitsan. Tällä hetkellä herkku paistui uunissa, mutta se olisi valmis hetkenä minä hyvänsä. Päätin odotellessa käydä hakemassa kaapista itselleni lautasen ja lasin, minkä jälkeen suuntasin askeleeni jääkaapille, jossa olin nähnyt aikaisemmin pullon cokista. Onnekseni mustaa sokerilitkua sisältävä pullo oli edelleen kylmäkaapissa, joten saisin juotavaa terveellisen ateriani kanssa. Pääni ei ollut enää lainkaan niin kipeä kuin parisen tuntia sitten, joten olin jaksanut nousta sängystä. Tosin, seuraavaksi ajattelin parkkeerata itseni olohuoneen sohvalle, joten ahkeruuteni rajoittui pitsan paistamiseen. Olin juuri kaatamassa cokista lasiin, kun puhelimeni alkoi piipittämään saaden minut säikähtämään sen verran, että kaadoin nestettä lasin sijaan pöydälle.

"Voi muna", mutisin itsekseni ja laskin pullon tasolle, minkä jälkeen pyyhkäisin käteni harmaisiin collareihin. Sammutin ajastimen ja etsin itselleni patakintaat ennen kuin avasin uunin luukun. Kuuma höyry tulvahti kasvoilleni ja otin vaistomaisesti askeleen taemmas samalla kun heiluttelin kättäni, jotta höyry hälvenisi hieman. Vihdoin uskalsin ottaa kuuman pellin patakintailla suojattuihin käsiini ja nostin ruokani pois uunista. Laskin pellin tasolle, minkä jälkeen heitin patakintaat käsistäni takaisin laatikkoon ja päätin siivota limsasotkuni sinä aikana, kun pitsa hieman jäähtyisi. Minulla ei tavallaan ollut nälkä, mutta siltikin minun teki mieli kaikkea suolaista ja rasvaista. Ehkä tämä johtui eilisestä, koska ei minun normaalisti tehnyt näin paljon mieli mitään epäterveellistä. Toisaalta, ei kai siitä mitään haittaa ollut, jos silloin tällöin söi vähän epäterveellisemmin? Täytyisi pitää tasapaino ruokavaliossa, ettei vai vahingossa syö liian terveellisesti.

Sain kantamukseni raahattua olkkariin ja istahdin alas tummanharmaalle sohvalle, minkä jälkeen kaivoin kännykän taskustani ja nappasin jäähtyneen pitsanpalan käteeni. Olin leikannut pitsan pienemmiksi paloiksi, mutta olin latonut ne kaikki lautaselle, jottei minun tarvitsisi nousta moneen kertaan ylös hakemaan lisää. Otin tietenkin myös limsapullon mukaani samasta syystä. Jep, laiskuus oli huipussaan.

"Ihanaa, tääl on ruokaa", kuulin tytölle kuuluvan äänen ja nostin katseeni ylös. Ruskeat silmäni tavoittivat vaaleanpunahiuksisen tytön, joka istahti viereeni ja nappasi pitsapalan lautaselta. Tuijotin Lianaa silmät suurina, mutta kohautin kuitenkin vain olkiani ja otin itsekin palan ruokaa. "Ihan itekö kokkasit?" serkku uteli suu täynnä pitsaa ja kurottautui ottamaan cokislasia käteensä.

"Usko tai älä, ni kyllä", naurahdin ja otin lasin tytön kädestä. "Tää on mun. Hae oma", totesin ja vein lasin huulilleni. Näin sivusilmällä, miten serkkuni tuijotti minua hämmästyneenä, mutta jotenkin sen näköisenä, että suunnitteli jotain.

"En mä jaksa", tyttö valitti ja vei lasin puolestaan minulta. Meinasin jo ottaa astian takaisin itselleni, mutta Liana selvästikin aavisti suunnitelmani, koska siirtyi kauemmas minusta ja virnisti leveästi ennen kuin kaatoi mustaa sokerilitkua alas kurkustaan.

"Okei, tää on sit mun", virnistin ja nappasin pöydällä olleen punaetikettisen muovipullon kainalooni. "Et pidä vaan loput", sanoin leveä hymy huulillani ja haukkasin pitsastani, joka oli oikeastaan yllättävän hyvää.

"Ahne", Liana tokaisi ja muljautti silmiään, minkä jälkeen tunki itsekin ruokaa suuhunsa. "Mis Martinus muuten on?" tuo kysyi ja kohotti kulmiaan. Nielaisin mössöt alas kurkustani ja huokaisin syvään. Martinus oli lähtenyt ulos melko pian sen jälkeen, kun oli haukkunut minut, eikä pojasta ollut kuulunut mitään sen jälkeen. En kuitenkaan ollut vielä mitenkään huolissani veljestäni, koska olin melko varma, että poika oli potkimassa palloa tai tuulettamassa ajatuksiaan metsässä.