Shh... It's a secret!

Luku 12 ~ "Onks sun pakko valehdella?"

Marcuksen nk

*HYPÄTÄÄN AJASSA SEN VERRAN TAAKSEPÄIN, ETTÄ ELETÄÄN SAMAA ILTAA KUIN EDELLISEN LUVUN LOPUSSA, MUTTA VAIN MARCUKSEN NÄKÖKULMASTA*

Paiskasin tylsistyneenä auton takaoven kiinni ja huokaisin mahdollisimman kovaäänisesti, jotta vanhempani kuulisivat turhautuneisuuteni. Olisin paljon mieluummin jäänyt kotiin, mutta äiti ja isä olivat sitä mieltä, ettei meitä voinut jättää Lianan kanssa keskenään kotiin, koska Martinus ei kuulemma voisi vahtia meitä molempia. Enkä tietenkään olisi voinut jäädä yksin kotiin, koska olisinhan minä voinut vaikka karata. Voisinhan minä karata täältäkin, jos vain haluaisin, mutta en juuri nyt ollut sillä tuulella. Samasta syystä Liana ei voinut jäädä yksin kotiin, joten Martinus jäi sitten pitämään serkkua silmällä. En ymmärrä, mikä ongelma äidillä ja isällä oikein oli? Eivätkö nuo luottaneet meihin yhtään? Emme todellakaan tekisi sitä samaa virhettä uudestaan enkä todellakaan olisi koskemassa alkoholiin pitkiin aikoihin, koska se aiheutti vain ongelmia, ja erittäin pahaa oloa.

"Marcus, otetaan juoksukisa ovelle. Häviäjä joutuu palvelemaan toista koko illan", Emma ehdotti saaden minut havahtumaan ajatuksistani. Ruskeasilmäinen tyttö ilmestyi näkökentälleni ja tuo tuijotti minua suoraan silmiin enkelimäinen hymy huulillaan. Onneksi sisko sentään oli oma itsensä ja kohteli minua kuin normaalia ihmistä eikä mitään pahemman luokan huligaania, joka aiheutti vain ongelmia. Emma oli yrittänyt piristää minua koko matkan, mutta luovutti lopulta, kun minua ei vain yksinkertaisesti jaksanut kiinnostaa mitkään tyhmät tiktokit.

"Ei mua huvita", totesin ja vedin viininpunaisen pipon paremmin päähäni. Vastaus ei ilmeisesti tyydyttänyt Emmaa, koska tyttö huokaisi erittäin raskaasti ja laittoi kätensä puuskaan tuijottaen minua samalla todella painostavasti.

"Sä oot ihan tylsä! Martinus olis varmasti suostunu", pikkuinen tuhahti ja kurtisti kulmiaan niin paljon, ettei tuon silmiä enää näkynyt kunnolla kulmien alta. Kohotin pienesti kulmiani ja muljautin silmiäni. Totta kai Emma veti Martinus-kortin heti esiin, kun en suostunut puuhailemaan hänen kanssaan. Tietenkin Martinus oli se mukava ja ihana veli, joka teki aina kaikkea Emman kanssa.

"Näätkö sä Martinusta täällä?" tiedustelin ärtyneenä, ja Emma pudisteli pienesti päätään. "Nii en mäkään, joten älä puhu siitä", ärähdin ja vastausta odottamatta suuntasin askeleeni vaaleanruskealle ovelle, joka tuskin olisi lukossa. Mummo ja pappa eivät oikeastaan koskaan pitäneet ovea lukossa, koska eihän täällä korvessa mitään rosvoja liikkuisi. Hyvä, kun tänne oli edes kunnon tie ja tänne tuli sähköä ja vettä.

"Idiootti!" Emma huusi perääni saaden minut vain naurahtamaan kuivasti. Pikkusiskon suusta kuului harvoin haukkumasanoja, mutta silloin kun kuului, niin tiesi, että tuo todellakin oli vihainen. Tavallaan aika hellyttävää, mutta samalla surullista, että sain Emman kiukkuiseksi. Toisaalta, eihän se nyt minun vikani ollut, jos tyttö otti nokkiinsa siitä, etten jaksanut ottaa mitään typerää juoksukisaa. Ja sitä paitsi, Emma olisi suuttunut joka tapauksessa, koska en todellakaan olisi antanut tuon voittaa, kuten Martinus olisi ihanana isoveljenä tehnyt. Jos Emma halusi kisata, niin silloin joutuisi kärsimään seuraukset, jotka johtuisivat häviöstä. Sitä nyt oli kuitenkin ihan turha murehtia, koska mitään kisaa ei ikinä käyty eikä tultaisi ikinä käymäänkään.

"Ja sieltä ne mummon mussukat tulee!" mummon aivan liian innostunut ääni kantautui korviini, kun vihdoin ja viimeinen astelimme Emman kanssa peremmälle kotoisaan taloon. Olimme jo eteisessä lyöneet siskon kanssa kättä päälle ja olimme jälleen kavereita. Se hyvä puoli Emmassa oli, että tyttö leppyi aivan yhtä nopeasti kuin suuttuikin, joten kauhean kauaa ei tarvinnut olla riidoissa. Emme kumpikaan Emman kanssa ehtineet sanoa mitään, kun vanha rouva oli jo kietonut kätensä meidän molempien ympärille ja halasi meitä niin tiukasti, että hyvä, kun henki kulki. Kiusallinen naurahdus karkasi huulieni välistä ja halasin mummoa tietenkin takaisin. "Mihinkäs ne kaksi muuta mussukkaa jäi?" harmaahiuksinen nainen ihmetteli saatuaan tarpeeksi meidän halailusta ja alkoi katsella ympärilleen. Kurtistin kulmiani ja vilkaisin vieressäni seisovaa tyttöä pikaisesti. Tiesin hyvin, että mummo tarkoitti Martinusta ja Lianaa, mutta miten Liana oli mummolle mikään mussukka. Okei, tietenkin Liana oli myös tavannut äidinäidin, mutta eivät he nyt olleet lainkaan niin hyvissä väleissä kuin mummun kanssa.