Is it dangerous? •Taekook• 🇫🇮

72. Paljastus.

                  ~Jeon Taehyung~

Olen nukkunut kokonaisen kuukauden niin huonosti tapahtuneen jälkeen. Painajaiset vain tulevat uniini väkisin, en saa mielestäni pois sitä mitä tein ja olen miettinyt niin paljon että rangaistukseksi siitä mitä tein menisin antautumaan poliiseille, ehkä se helpottaa. Mutta samaan aikaan en todellakaan halua istua kusisessa ja pelottavassa valkilassa muiden hullujen kanssa. Enkä myöskään halunnut jättää Jungkookia.

Katselin poikaystävääni joka omin voimin istahti pyörätuolille. Hän hymyillen käänty katsomaan mua.

"Kato Taehyung!! Mä onnistuin!! Pääsin ite kiipeämää tälle typerälle vekottimelle" hän iloisti ja hymyili kuin viimeistä päivää, hymyilin surkeana takaisin. Onneksi tuo ei nähnyt, en halunnut aiheuttaa hänelle yhtään surua tai ylipäätänsä mitään iloisen vastakohtaista asiaa. Istuin sohvalla ja katselin kuinka Jungkook rullasi itseään pyörätuolin kanssa keittiöön.

"Tuu tänne" hän hihkaisee, nousin ylös ja löntystin keittiön suun pieleen. Seisoin siinä ja edelleenkin katselin pojan puuhia. Laitoin kädet ristiin rintani eteen ja hymyilin.

"Haluun tehä sunkaa ruokaa" hän sanoo ja avaa käsiään niin että haluaisi minut haliinsa. Kävelin hänen eteensä, tuo tarttui vyöstäni ja veti syliinsä.

"Puhu mulle.. mikä sulla on?..." Hän sanoo.

"Huomaan ettei kaikki oo hyvin" poika jatkoi.

Jungkook otti leuastani kiinni ja siirsi katseen häneen päin. Nielaisin ja olin avamassa suutani.

"Tiiän et sua vieläkin vaivaa se mitä tapahtu... Mä en vaa haluais nähdä sua tossa kunnossa" Jungkook sanoi.

"Jungkook..." Kuiskasin.

"Mä tein jotain niin kauheeta et en ees saa sitä pois mielestä.. joka yö nään niin paljon painajaisia-" keskeytin puheeni huomatessani Jungkookin nostavan kättään ja näyttävän jotain lappua. Tartun siitä ja luen sen.

Terapia ihmisille joiden on vaikea nukkua.

Käänsin katseeni Jungkookiin.

"Ootko tosissas?" Kysyn ja nousen ylös tämän sylistä.

"Ei sun tarvitse herneitä nenää vetää.. haluun auttaa sua" hän sanoo lempeänä.

"Mä en mihinkään terapiaan haluu mennä.." sanoin kiukkusena.

"Must tuntuu et sun kannattais yrittää.. tai edes mennä puhumaa amattilaiselle tai-"

"Antautua" keskeytin Jungkookin.

"Ei!" Hän korottaa ääntään heti paljon itkuisempana. Hän oli ottamassa kädestäni kiinni mutta töykeästi peruutin.

"Must tuntuu et se olis parasta... Ja sit säki saisit kunnon hoitoa... Mä kuulun vankilaan.." sanoin ja huomasin heti Jungkookin silmien kostuvan.

"Ootko sä tyhmä!! En voi elää ilman sua" tuo sanoo itkukurkussa.

"Kyllä voit.. sitäpaitsi voit mennä vaik Jinille asumaa se aut-"

"LOPETA!!!" hän huutaa ja alkaa itkeä, poika kuitenkaan ei irrottanut katsetta silmisäni. Sydämeni sykki järkyttävään vauhtiin.

"Mee tonne terapiaan.. en haluu sun lähtevän pois mun luota" hän sanoo itkien ja osoittaa lappua mikä on kädessäni. Katsoin sitä ja revin sen riekaleiksi, heitin paperi silput lattialle.

"Oon pahoillani Jungkook mut-"

"Mut mitä??!!" Hän huusi.

"Ajattelet mun parasta??!! PASKAT!! Mulle parasta on se et oot mun tukena !!" Tuo jatkoi ja alkoi itkemään enemmän. Tunnen kun omatkin silmäni kostuivat.