Is it dangerous? •Taekook• 🇫🇮

56. Kiitos.

                     ~Kim Seokjin~

Pääsisin tänää lähtemään takaisin kotiin. Halusin kyllä vielä nähdä Kim Taehyungin, aijon sanoa hänelle että en enää tähän kaupunkiin tule. Pysyn mielummim siellä minne kuulun, en halua olla ilkeä häntä kohtaan mutta mua vaan pelottaa tulla tänne kun täällä sattuu ja tapahtuu. En väitä etteikö Seoulissa tapahtuisi mitään, mut mä vaan tunnen sen paikan turvalliseksi vain siksi koska mulle ei ole käynyt mitään siellä, paitsi kaupalla se ryöstö.

Vaihdoin sairaala vaatteet omiini, tai no Taehyung oli tuonut mulle ehjän ja puhtaan t-paidan. Katsoin peilistä kylkeäni joka oli suuren siteen peitossa, vedin t-paidan alas ja laitoin takin päälleni. Tiesin poikien odottavan ulkona mua, he olivat vaatineet saada saattaa mut juna-asemalle.

Hoitaja tuli vielä huoneeseeni kysymään kuinka voin, hän antoi jotai papereita ja ohjeita kuinka parantaa kylkeäni.

Hymyilin vielä ennen lähtöäni hoitajalle, painoin hissin nappulaa ja menin alas. Ovet aukesivat ja samantien Taehyung halasi mua "auh.." sanoin hiljaa hänen vahingossa koskettaessaan kylkeäni.

"A-anteeks" hän sanoi hätääntyneenä. Hymyilin vaa ja pörrötin tämän hiuksia. Muut pojat olivat kauempana ja he vilkuttivat mulle.

"Lähtiks se ihmeen Hoseok jo pois vai?" Kysyin, lähdimme samalla kävelemään muita kohti.

"Joo se lähti jo eilen, meni suoraan äitinsä luokse" Tae vastasi.

Jungkook halasi mua myös, sen jälkeen Yoongi ja Jiminkin. Se oli hassua koska eiväthän he mua tunteneet, on ihanaa miten mukavii ne on puoli tuntemattomille ihmisille.

"Oon tosi pahoillani, toivottavasti me saadaa anteeks tost mitä sulle kävi" Jungkook sanoi allapäin. Naurahdin vain.

"Heii.. älkää todellakaa itteenne syyttäkö, mä autoin mielelläni.. tosin en kyllä varmaa enää ikinä tänne oo tulossa mut odottelen teitä sit mun luona ILMAN vaaroja, haha" vastasin.

"No me aletaa tästä lähtien tulla sun luokse" Jungkook vastasi. Hymyilin vain ja katselin muita poikia, olin kyllä iloinen niiden seurassa kun kerrankin oli joitain tärkeitä henkilöitä lähellä varsinkin Taehyung. Hän oli mulle yksi perheen jäsen, pikkuveli.

"Taehyung" sanoin ja tuo käänsi salaman nopeasti katseensa muhun päin.

"Ei sun tarvii olla noin huolestuneen näkönen" naurahdin huomatessani tämän ilmeen.

"Onks kaikki hyvin?" Hän kysyi.

"No jos ei lasketa mitä on tapahtunu tai tätä mun kylkeä nii joo" vastasin.

"Haluun vaa sanoo sulle jotain.. kaksin" jatkoin, poika oysähtyi ja katsoi muita päin. He tahusivat tilanteen ja lähti kävelemään edeltä, otin kiinni Taehyungin olkapäistä.

"Mä oon tosi onnellinen ku tulit mun elämää.. ja haluun sanoo sulle et oot älyttömän tärkeä... Oot mulle ku..." Vaikeroin.

"Veli" hän kuiskaa ja hymyilee älyttömän suloisesti.

"Niin.. veli" vastasin ja hymyilin. Tae halasi mua uudestaan, tällä kertaa muisti varoa kylkeäni.

"Jos sulle ikinä tulee yksinäinen olo niin kiltti soita mulle tai jotain" hän sanoi samalla kun irrottautui halista.

"Todellakin" vastasin ja pörrötin jälleen tämän pehkoa. Jatkoimme taas matkaa ja otimme muut pojat kiinni.

-

Juna-asemalla odotimme junani tuloa, sen pitäisi olla täällä näillä minuuteilla. Jimin istui Yoongin sylissä penkeillä koska ei ollut enään muita paikkoja vapaana. Mä istuin heidän vieressä, Tae ja Jungkook seisoivat edessämme. Taehyung nojasi poikaystänsä olkapäätä vasten ja hymyili.