Yhden Illan Juttu - BTS

Osa 7

Taen nk

Olin Jungkookin vierellä sairaalassa.
Jungkook oli umpiunessa.
Minulla ei ole ollut vanhempia koskaan koska he hylkäsivät minut, toivoin vain että ehtisin kertoa hänelle kaiken hyvän ja pahan ennen kun hän menee pois. Tuo oli mielessäni. Toivoin että sitä ei taphatunut sillä olin juuri saanut vasta kertoa tunteistani hänelle ja hän minulle.

Oli kulunut tunteja, tai ainakin luulin niin kun huomasin jonkun naisen tulevan huoneeseen. Kysyin häneltä ihmeissä että kuka oli ja mitä teki siellä. Hän sanoi käheällä äänellä että on Jungkookin äiti. En ollut koskaan tavannut häntä.

"Miksi et tullut aikaisemmin?" "Jeong-guk ois tarvinnut sua tääl."
Sanoin. Hän vain vastasi että ei ollut ehtinyt tänne ollessaan töissä. Ajattelin että minkälainen äiti ei tule sairaalaan kun lapsi on loukkaantunut. Millainen työ voi olla sitä tärkeämpi?
Vilkaisin vain häntä ja otin varovasti Jungkookin kädestä kiinni. Nainen kysyi minulta että miksi tein niin.
Sanoin varovasti että olen hänen ystävänsä koska en viitsinyt kertoa jutustamme.

Huoneeseen iski hiljaisuus ja nainen lähti. Kerrankin sain taas omaa aikaa Kookien kanssa.
Pidin edelleen hänen kädestään kiinni kun huomasin hänen silmiensä avautuvan.
Laitoin hänen rinnallensa käteni ja hän otti siitä kiinki ja sanoi että "oon kunnossa, sun ansiosta" sanoin että itse oisin varmaankin kuollut jos hän ei olisi pelastanut minua. Jungkook vain hymyili minulla ja päästi käteni.
Sanoin hänelle että kaikki tämä oli minun vika ja että jos en olisi mennyt sinne kujalle et olisi siinä. Mutta hän vain virnisti ja sanoi että ei meidän suhdekkaan ja pussasi minua.

Hymyilin hänelle takaisin ja kysyin häneltä että haluaisiko levätä ennen kuin hän pääsisi kotiin. Jungkook nyökkäsi joten lähdin hakemaan kahvia. Kysyin hoitajalta että milloin Jungkook pääsisi kotiin. Hän vain sanoi että noin kolmen tai neljän päivän päästä. Hän myös lisäsi siihen että Jungkookilla olisi kotiin mennessä pientä muistihäiriötä että ei muistaisi helposti mutta sen pitäisi loppua viimeistään 2 kuukauden kuluttua.

Päästiin siinä pienen kyyneleen mutta pyyhkäisin sen vain äkkiä pois ja lähdin hakemaan kahvin.
Otin kahvin koneesta ja laitoin kolikon sisään.

Menin takaisin Jungkookin luo ja siellä se kaunis ja rakastamani poika nukkui umpiunessa.

Silitin hänen hiuksia ja poskia.
Ne olivat niin pehmeät että aloin itkemään miettiessäni sitä pusua minkä hän antoi. Itkin oikeastaan ilosta, en surusta.

Täs tää 7 osa kohta tulee lisää!