Sairas, sairaampi, kuollut

{14} "Vittu kaikki sanoo noin!"

"Milo..."

"Lopeta. Mä en halua kuulla", Milo tiuskaisi nousten penkiltä. Poika oli jo kävelemässä pois, kun tartuin tuota ranteesta kiinni.

"Milo, mä haluan selittää, okei", kuiskasin kääntäen Milon itseeni päin.

"Okei! Selitä!" Milo huudahti kyynelten pyrkiessä tuon silmiin.

"Mä... mä en tiedä. Mä en tiedä miksi mä tein sen. Mut sen mä tiedän, että se ei merkannu mitään! Usko mua, jooko!" selitän hädissäni. 

"Mikael, kuvittele... miltä susta tuntuis, jos oisin pussanu jotain toista, vaikka Oscaria, enkä kykene ite kertomaan siitä sulle, vaan Oscar ite vittu kertoo sen sulle!" Milo huutaa kimmeltävien kyynelten valuessa tuon poskilla.

"Mä oon pahoillani okei! Anna mulle anteeks, jooko!" tartun Miloa tuon kädestä, mutta poika repäisi sen pois.

"Anna jo olla", Milo tuhahtaa kääntyen ympäri.

"Ei, Milo älä mee", yritän, mutta poika kävelee aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi.

"Mä oon pahoillani!" huudan valahtaen maahan polvilleni. 

"Mä oon niin pahoillani", kuiskaan käheällä äänellä.

Pyyhin kyyneleet kasvoiltani ja nousen ylös. Käännyn ympäri lähtien kävelemään mun ja Oscarin kämppää kohti. Puristan käteni nyrkkiin vihan vallitessa sisälläni. Astelen muutaman puupintaisen portaan kämppmme pienelle 3x3 etuterassille. Tartun oven kahvaan ja revin sen auki. Edessäni seisoo Oscar, joka on hyvin pelästyneen näköinen. Katson tuon olan taakse. Lähden kävelemään tuota päin vihan kasvaessa sisälläni.

"Mikael, ei", Oscar yrittää estää minua, mutta tönäisen tuon pois edestäni. Poika vinkaisee pienesti tömähtäessään kovaa seinää vasten.  Kävelen Williamia kohti nyrkkieni puristuessa mahdollisimman pieniksi. Nostan käden ilmaan ja lyön nuorempaa sillä kasvoihin. Pojan silmäkulmasta rupeaa valumaan punaista nestettä. Haluni hakata tuo jätkä kasvaa sisälläni. Olen valmiina hyökkäämään nuoremman kimppuun, kun Oscar vetää minut pois tuon läheltä. Poika paiskaa minut maahaan kyykistyen yläpuolelleni.

"Mikä helvetti sua vaivaa!" Oscar karjuu. Tuo tarttuu kiinni paitani rinnuksista ja nostaa minua ylöspäin.

"Tajuatko sä vitu sekopää, että William luuli että sä... Vitun sekopää olit jo kertonu Milolle, ja yritti pyytää siltä anteeks! Ja sä meet ja vittu hakkaat sen! Sä oot vitun sairas psykop-

"Oscar lopeta" William kuiskaan tuon takaa repien pojan irti minusta.

"Mut se-

"Ei. Se on oikeessa, mä en ois saanu sanoa siitä Milolle", William kertoo hiljaisella äänellä.

Minä... Mikael Brandwell, löin juuri parasta ysävääni. Joka tukee minua kaikessa mitä teen, on ollut aina elämässäni, ei ole koskaan satuttanut ketään, eikä tule koskaan satuttamaankaan ketään, ja nytkin yritti pyytää anteeksi... Ja minä saatanan pölypallo menin ja löin häntä!

Nousin maasta suunnileen hypäten Williamin syliin. Kyyneleet automaattisesti tulvivat silmistäni vesiputoiksina.

"Anteeksanteeksanteeks..." kuiskin puristaen Williamin kehon kiinni omaani.

"Ei se mitää bro", William naurahtaa irtautuen halista. Katseeni kiinittyy tuon silmäkulmassa olevaan viiltoon.

"Fuck", naurahdan itsekin pyyhkäisten tuon silmäkulmaa. Poika virnistää pienesti kivusta, mutta ei se enää taida kipeä olla? Ehkä? Vai oonko nii strong... okay mOviNg oN.

"Hei pojat mäki oon täällä", Oscar tuhahtaa takanamme ristien kätensä rinnalleen. William hymähtää kävellen tuon eteen vetäen pojan sitten halaukseen.

"Älä oo mustis", William hymyilee Oscarin kiertäessä kätensä tuon laihan kropan ympärille.

"No ei oo kivaa ku puol flirttailette siinä mun naamalla", Oscar mutristaa huuliaan työntäen Williamin irti itsestään.

"Hei beib, älä oo vihaane. Sää oot ainoo josta tyksin", William selittää räpsytellen silmiään jotenkin "söpösti". (jos joku muistaa ton "söpösti" jutun ni ootte hyviä tyyppejä ;) jatakaa)

"Todista", Oscar kuiskaa jotenkin muka viettelevästi tarttuen Williamia tuon lantiolta. Oscar vetää tuota muutaman kuukauden vanhempaa lähemmäs itseään. William lähestyy Oscarin kasvoja, ja sen sijaan että olisin jäänyt tuijottelemaan, käännyin hyvissä ajoin poispäin. Jätin nuoren parin kuhertelemaan, ja lähdin itse yläkertaa a.k.a omaa huonettani kohti. 

Hyppään entistä pehmeämmälle sängylleni.

Jotain puuttuu...

Milo...

Kyyneleet virtaavat kasvoillani hautautuessani peittooni. Puristan peiton tiukasti ympärilleni itkien sitä vasten. Kyyneleet kastelevat peittoon märän läntin, joka kasvaa kasvamistaan. 

"Miku!" kuuluu oven takaa.

"Onks kaikki ok?" Oscar kysyy avaten huoneen oven.

"Mee pois", kuiskaan. En juuri nyt jaksa sitä saarnaa siitä kuinka se menee ohi ja kyllä se siitä, tai muutenkaan niitä ärsyttäviä "sääliviä" katseita. En vain jaksa.

"Hei, kyl se sii-

"Vittu kaikki sanoo noin! Aina! Mut ei se koskaan hellitä. Tajuatko sä, että Milo oli mulle ihan vitun tärkee, ja nyt se on poissa! Ymmärrätkö? Poissa!" huudan Oscarille joka katsoo minua juuri silleen "säälivästi". Vitut.

"Mä tiedän... mut-

"Ei. Etkä tiedä. Mee pois, jooko", kuiskaan viimeisillä voimillani ennen uutta kyyneltulvaa. Kyyneleet vain valuvat kasvoillani taukoamatta. 

Oscar katsoo minua hetken, kunnes päättää poistua huoneesta. Vihdoin...

Ajattelinkohan ikinä selvitä tästä?

Kello on 3.00 yöllä :)) ja mulla oli tylsää ^^ Oli yylsä luku i know mut se ei haittaa ;)) see ya babies

~716w~