falling in love💕 || in finnish

2.

Tytöt tulivat ja menivät ja istun tällähetkellä autossa kohti Oulua. Itkimme monia tunteja miettien parhaita aikoja keskenään, kunnes kaikki nukahdimme keskellä yötä lattialle.

Kuuntelen tällähetkellä musiikkia kuulokkeistani. En olis halunnu lähtee, mutta pakko. Lisäksi koulukin jäi kesken Kuopiossa, ja joudun vaihtamaan opiskelupaikkaa seuraavalle lukuvuodelle.

Onneksi pikkusiskoni nukkuu sikeästi ja minä saan vallata keskipenkin jaloilleni.

"Iskä voitko heittää mut kauppakeskukseen, siihe joka on siin kodin lähellä?" kysyn vaikka emme ole edes Oulussa.

"Joo, mää heitän sut siihen", iskä vastaa.

Juttelen kuopiolaisten ystävieni kanssa vielä kauan kunnes eteeni ilmestyy kyltti:
KEMPELE 8
OULU 25

Eli olisin pian uudessa kodissani. En halua. Haluan takaisin kuopioon, kavereideni luo. Onneksi Rina lupasi käydä joka kuukausi Oulussa ja Heta ainakin kerran kolmessa kuussa. Lupasin myös käydä heidän luonaan monta kertaa vuodessa, vaikkei äiti antaisi.

Isäni jätti minut Oulun Ideaparkin eteen. Olen aivan hukassa mitä täällä on ja pyörin tälläkin hetkellä vaan Tigerissä katsomassa kaikkea turhaa, mitä voisin laittaa mahdollisesti uuteen huoneeseeni. Löydän hienoja kehyksiä joihin laitan kuvat Rinan ja Hetan kanssa koetuista parhaista hetkistä. Viimeisimpänä eilinen yökylä, otimme kuvan kun kaikki joimme Pepsi Maxia ja kippasimme yökylällemme kaikki omien pullojen kanssa. Snapchatin tekstiominaisuudella kirjoitin tekstiksi kolme punaista sydäntä, kuvastamaan meitä kaikkia kolmea. Löydän myös itselleni kalenterin johon merkitsen kaikki läksyt, kokeet ja muut tälläset.

Kävelen H&M:älle ja menen suoraan katsomaan vaatteita. Löydän aivan ihanan hupparin, jonka sitten päätän ostaa. Nälän tunne kuitenkin alkaa kaivaa vatsassani joten kävelen Ravintolamaailmaan, jonka jälkeen kävelen heti Hesburgerille. Ostan tuplajuustoaterian, ja hyi täällä ei oo Pepsi Maxia joten pakko tyytyä sokerittomaan Cokikseen.

"Moi mitä sulle sais olla?" nuori myyjä kysyy minulta.

"Mää voisin ottaa yhen tuplajuustoaterian sokerittomalla colalla."

"Okei, syökkö nää tääl vai pakkaanko nää mukaan?" myyjä kysyy ja ihmettelen hänen puhettaan.

"Sori, en oo täältäpäin ku muutin tänne sellaset tunti sit, niin mitä tarkotat?" totean myyjälle joka naurahtaa.

"Tarkottaa siis sitä et syötkö täällä vai otatko mukaan ruuat", hän sanoo.

"Aa juu, ihan täällä syön. Ja voisin ottaa tollasen daimpehmiksen lisäks", vastaan.

"Se olis 10,35€", myyjä toteaa ja käytän korttini lukijassa.

"Ruuat tulee kohta, mee vaan istumaan pöytään."

Kävelen pöytään ja huomaan että pöydän vieressä on pistorasia, johon laitan laturini.

"Tuossa olis sun ruuat", myyjä toteaa ja ottaa tilausnumeron pöydältä pois.

"Kiitos", sanon ja alan syödä ruokaani.

Syön ranskalaiseni ja hampurilaiseni. Coca-colan juontia vältän parhaan mukaan koska se on kamalaa. Juon sen kummiskin koska olen siitä maksanut. On se ihan juotavaa kun sokeritonta on, mutta jäätelö auttaa. Syön ruokani loppuun ja lähden etsimään kotiani. Kuitenkin kävelen Salen kautta koska haluan ostaa Pepsi Maxia säilööni. Tiedän, isäni ei tykkää siitä tavasta mutta minun on aivan pakko, kaiken varalta. Ei ikinä tiedä milloin Suomeen tulee joku sota tai terroriuhka, joten pakko ostaa säästöön.

Kun olen käynyt kaupassa ja ostanut Pepsi Maxeja 6 pulloa säilöön joita kannan muovipussissa kohti kotia, laitan uuden kotiosoiteeni mapsiin. Yritän vaivalloisesti etsiä kotiini, mutta en tiedä miten sinne pääsen. Lopulta päätän jäädä istumaan leikkipuiston keinuun, jonka vierestä menee pururata. Istuskelen keinussa sellaiset 15 minuuttia kunnes viereiseen keinuun istahdetaan.

"Moi", kuulen tuon tuntemattoman pojan sanovan minulle.

"Öö moi?" vastaan kiusallisen oloisena pojalle.

"Ookko eksyny?" hän sanoo.

"Jep", vastaan.

"Oliver", poika ojentaa kätensä ja vastaan siihen:

"Ada."

"Missä päin sä asut?" Oliveriksi esittäytynyt poika kysyy.

"Kuivasrannassa, sellasessa uudessa talossa Ideaparkin lähellä. Muutin tänne Kuopiosta tänään.

"Hei ooksä sen meiän uuden valmentajan tyttö muuten? Jaakkoko se oli?"

"Jep", vastaan. Eli lätkäjätkä oli mut tullut pelastamaan.

"Mä tiiän sit missä sä asut. Mää saatan sut."

"Okeii", vastaan. Olis tehny mieli sanoo no vittu jes mutta en voisi sanoa näin vaan tuntemattomalle.

"Noniin kiitos kun saatoit, mä meen nyt purkamaan mun tavarat muuttolaatikoista."

"Ei mitää, näkyillää", poika vastaa ja ojentaa lapun minulle. Nostan toiste kulmaani ja hän nyökkää. Otan lapun ja painelen sisälle ja moikkaan äitiäni, joka on jo täydessä touhussa laittamassa keittiötä kuntoon. Kipitän yläkertaan etsimään huonettani, jonka löydänkin aika helposti. Siisti, harmaansävyinen huone. Uusi sänky ja uusi pöytä. Siistiä.

Vien vaatehuoneeseeni Pepsi Maxit ja huomaan, kuinka äitini on laittanut vaatteeni järjestykseen. Taas saan kiittää äitiä. Laitan limsapullot nurkkaan ja suljen oven. Sen jälkeen alan laittamaan kuvia kehyksiin, jotka ostin. Ripustan ne seinille huomenna kun on paremmin aikaa. Nyt kuitenkin menen nukkumaan, koska en jaksa enkä halua miettiä ylimääräistä. Kuitenkin tuo poika, Oliverko se oli jäi pyörimään mieleeni, vaikka kuinka haluaisin sen sieltä pois. Lätkäjätkät + minä = katastrofi.