falling in love💕 || in finnish

5.

Herään aamulla auringonpaisteeseen, joka paistaa sädekaihtimieni läpi. Tänään on sunnuntai. Otan keppini lattialta ja menen keittiöön lääkekaapin kautta. Nyt on pakko saada buranaa et toi kipu alkaa hellittää. Vedän buranan alas ja kinkkaan kepeilläni alas.

"Ada pystytkö käyttää Eeliä pihalla?" äiti kysyy.

"Pystyn irtona, ei se karkaa mihinkään omalta pihalta."

"Okei hyvä. Päästä se hetkeks ulos niin teen sulle paahtoleipää", äitini sanoo ja näytän peukaloani vastauksena. Huudan Eelin ovelle ja päästän sen ulos. Kuluu pari minuuttia ja Eeli kipittää sisälle samalla kun suljen oven. Paahtoleipäni ovat valmiita ja istun pöytään.

"Miten polvi?" äiti kysyy.

"Kipeenä. Otin äskenki buranaa", vastaan.

"Joo, taitaa olla pari päivää kipeenä ja sitte hellittää jo", äiti toteaa ja mutisen vastaukseksi jotain. Syön leivät ja selaan puhelintani samalla. Syötyäni lähden takaisin ylös juttelemaan kavereilleni.

Puhelimeeni pulpahtaa taas ilmoitus. Oliverilta. En jaksais sitä äijää atm. Luen viestin ja vastaan siihen.

Oliver:
Mites jalka voi? Haluasiks lähtee käymää kaupungilla jos pystyt?

Minä:
polvi on edelleen ok, buranan voimalla jakselen.

Minä:
ja jos saan vaan iskältä kyydin niin voin tulla.

Oliver:
Kiva, monelta ja missä?

Minä:
ihan sama. en tiiä mitää paikkoja täälläpäi.

Oliver:
Valkea klo 15?

Minä:
iha sama

Oliver:
Ok tuu sit sinne sillon

Minä:
joo

Vittu mitä menin lupaamaan. Oon menossa kaupungille lätkäjätkän kanssa rikkinäisellä polvella. Ei hyvä. Enhän toki ohareitakaan halua tehdä, koska se olisi kamalaa. Joten pakottaudun menemään kaupungille.

"Iskä saisko kyydin kaupungille kolmeks?" huudan iskälle alakertaan.

"Joo, oo valmis puolelta!" iskä vastaa ja otan meikkini laatikosta. Istahdan lattialle peilin eteen meikkaamaan perusmeikkiäni, joka on kaiken onneksi kevyt. Pihalla ei pitäisi sataa ja näi, mut eihä sitä ikinä tiiä. Harjaan semi lyhyet hiukseni jotka ovat suorat. Päätän jättää ne auki ihan vaan koska en jaksa tehdä niille mitään. Otan kaapistani hupparin ja revityt farkit. Puen ne päälle ja menen alakertaan.

"Ada, ai oletkin jo täällä. Lähdetään vain", isä sanoo ja lähden autoa kohti.

"Onhan sulla varmasti pankkikortti ja puhelin mukana?" isäni kysyy ja näytän puhelintani jonka kuoren välissä näkyy korttini. Isä nyökkää ja alan selaamamaan instagramiani. Totean ettei siellä ole mitään kiinnostavaa niin avaan snapchatin ja laitan Oliverille viestiä.

Minä:
oon tulossa pikapuolin
kohti keskustaa.

Oliver:
Kiva! Mä oon jo täällä.
Tuu valkeaan lattiakellon luo.

Minä:
juu tuun, oliko sulla joku
tärkeempiki asia mitä sää haluut
keskustas tehä? kyllä mää pääsen
liikkelle vaikka polvi onki rikki.

Oliver:
En mä sitä epäilekkää. Mut eiks noilla
oo vähä raskas kinkata?

Minä:
eipä juuri. on mulla ennenki menny nilkat ja polvet sijoiltaa.

Oliver:
Jaaha, no sitte.

Pian olenkin valkean edessä ja kävelen kauppakeskuksen sisälle. Etsin katseellani lattiasta kelloa, enkä ole nähdä sitä kunnes törmään johonkin.

"Oho sori ei -", ehdin sanoa kunnes tuo keskeyttää minut.

"Ei mittää Ada", kuulen tutun äänen. Oliver.

"Aa moi. Ei ollu tarkotus törmätä", sanon samalla kun puna leviää kasvoilleni.

"Ei se haittaa, mitä sä haluut tehä?" Oliver kysyy kun nostan katseeni jaloistani.

"Ihan sama. Keksi jotaki tekemistä täällä. Mulla ei oo tietoo mitä voitais tehä", totean.

"Haluuks syyä jotaki?" Oliver kysyy.

"Onks tääl bk?" kysyn ja poika nyökkää.

"Seuraa mua, mää näytän missä," Oliver toteaa ja seuraan häntä. Pian astunkin burger kingiin.

"Haluuksä jotai? Mää voin maksaa", Oliver toteaa.

"Oreo Shake, ei välii koolla", vastaan ja istun pöytään.

Pian poika käveleekin isot Oreo Shaket käsissään kohti pöytää.

"Ei sun ois tarvinnu -", sanon.

"Mä maksan jos mä haluan. Ja sille listalle joille maksan, ei pääse kaikki", Oliver toteaa.

"Kiitos", vastaan. Alan ymmärtämään että tuo poika tykkää minusta. Mutta miksi? Minä en tykkää hänestä ja näin, olen kieltänyt itseäni rakastumasta lätkäjätkiin. Ei ei ei. Ada, älä sorru nyt tämän jätkän mukaan.