falling in love💕 || in finnish

15.

Tosiaan, sain nytten tän mun uuden puhelimen, vihdoin! Tää ip11 on huomattavasti isompi ku mun edellinen 6s, joten mun on helpompi kirjotella nytten! Pahoittelen kans tätä pientä taukoa, oon päättäny nauttia kesälomasta kerranki, ku viimevuonna se meni jalan parantelussa😅 Mut kivoja lukuhetkiä!

luv u -ella❤️

Herään aamulla järkyttävään kipuun nilkassani. Yritän olla hiljaa ja pidättää itkua mutta kyyneleet pääsee ulos silmistäni samalla kun nyyhkytän. Oliver herää vierestäni ja katsoo minua hetken huolestuneena ja kysyy:

"Onks kaikki ok?"

"Sattuu. Sattuu tosi paljon tohon jalkaan", vastaan samalla kun itken.

"Näytä sitä jalkaa", poika toteaa ja nostan jalan hänen syliinsä ja hän katsoo sitä.

"Ei vittu. Täähä on iha musta ja turvonnu. Meiä on pakko lähtee päivystyksee", Oliver toteaa ja nostaa minut ylös.

"Pystyks kävellä yhtää?" hän jatkaa, ja koitan kävellä huonolla menestyksellä.

"En pysty", totean

"Joo o, määpä käyn sanoo sun äidilles tosta."

Itken sängylläni nilkan kivusta. Se on jäätävä ja en voi ajatella muutakuin kipua. Pyörryn sängylle huomaamattani ja Oliver tulee huoneeseen hätääntyneenä.

"Ada! Herää!" Oliver toteaa ja tajuntani palaa.

"Sattuu aivan saatanan paljo", sanon pidätellen taas itkua.

"Ada mitä sulle on käyny?" äiti kysyy.

"Me käytiin yöllä ajelemassa mopolla. Mentii Nallikarii ja Ada juoksi yhteen kuoppaan ja sen jalka taittu jotenki. Ei se sillo ollu mitenkää paha tai näi muutaku haava jalkapohjassa, koska Ada astu lasisirun päälle", Oliver toteaa.

"Meidän on pakko käyttää sua lääkärissä ton jalan kanssa", äiti toteaa ja lähtee herättämään isääni.

"Mää kannan sut alakertaan kunhan oot vihtanu vaatteet. Syö aamupala sit alhaalla", Oliver toteaa ja nyökkään.

"Annakko nuo miun farkut, t-paidan ja liivit tosta maasta? Sukat löytyy komerosta, tuo jokku mustat", sanon, ja poika ojenta vaatteet minulle.

"Kiitos. Ovi kiinni ja käänny", totean ja alan vaihtaa vaatteita kun ovi on kiinni ja Oliver ei katso minua. Saan paidan otettua pois ja Oliver tuijottaa minua taas. Peitän itseni peitolla.

"Ole hyvä ja käänny", sanon peiton alta.

"Heii söpöläine älä ny", poika toteaa mukamas surullisena.

"No tän kerran. Sit tottetet miuu ku sanon siulle jotain", sanon ja vedän vaatteet päälleni.

"Valmis. Nyt haluan ruokaa", sanon harjattuani hiukset ja Oliver nostaa minut syliinsä.

"Sää oot niin kaunis", Oliver toteaa ja suutelee minua.

"Siä oot joku hengenpelastaja, ku oot pelastanu miut jo kaks kertaa sen aikana ku oon tääl asunu", totean ja hymyilen pojalle.

"Huomenta Ada. Ja Oliver", isäni sanoo.

"Nii iskä siä et ookkaan vielä tästä tietonen. Hän tässä on Oliver, kuten varmaan tiiät. Ja Oliver on miun poikaystävä", sanon ja isäni hymyilee.

"Kunnon pojan oot itteles hankkinu, piä siitä kiinni!" isä toteaa ja taputtaa minua olalle.

"Ada ota aamupalaa, iskä lähtee käyttää sua päivystyksessä", äiti toteaa ja Oliver istuu penkille, ja istun hänen sylissään.

Saavumme taas kerran sairalaan. Istun penkillä kylmäpussi jalassani pidätellen itkua Oliver vierelläni. Hän silittää selkääni samalla.

"Ada mä käyn hakemassa kahvia tuolta, haluutteko teki?" isä kysyy ja nyökkäämme molemmat. Isä lähtee hakemaan kahveja kaikille ja jäämme Oliverin kanssa kaksin.

"Miä vaan toivon.. et tää ei oo murtunu. Miun kesä on pilalla jos se on murtunu", sanon itku kurkussa.

"Ada rakas, mä uskon et selviit pienellä. Usko mua", Oliver sanoo ja halaa minua. Painan pääni pojan rintaa vasten ja päästän kyyneleet valumaan.

"Saat itkee, saat itkee niin paljon ku haluat ku sua sattuu", hän jatkaa ja silittää päätäni.

"Vainio", lääkäri sanoo huoneen ovelta ja Oliver nappaa minut syliin ja kävelee ovelle.

"Tässä olis Ada Vainio. Voinko tulla mukaan huoneeseen?" Oliver kysyy ja lääkäri nyökkää.

"Istuppas tuohon sängylle", lääkäri sanoo ja Oliver laskee minut sängylle.

"Miten tää tapahtui?" lääkäri kysyy.

"Nosiis, mie ja tämä mun ihana herrasmies oltiin viimeyönä nallikarissa. Päätin sit juosta rantaviivaa kohti ja maassa oli kuoppa, jossa oli lasipullo. Noh, se pullo hajos jonka seurauksena miulla on jalkapohjas haava ja lisäks tää jalka taittu", sanon.

"Oliko yöllä mitään merkkejä kipuilusta tai muusta?" lääkäri kysyy ja pudistan päätäni.

"Ainoastaan aamulla kun mie heräsin kipuun."

"Tutkitaampas tää jalka. Tää pitää varmaanki kuvata et saadaan rakeenteelliset viat selville. Nopeesti sanottuna sanoisin et tää on joko nyrjähtäny pahemman kerran tai murtunut."

Kun kuulin nuo sanat, mun henkinen hyvinvointi romahti. Purskahdin itkuun ja Oliver istui vierelleni silittämään minua.

"Mää laitan sulle lähetteen röntgeniin samantien, voitte lähtee heti sinne päin kun vaan saan tän lapun tulostettuu teille", lääkäri sanoo ja nyökkään.

Lapun saatuamme lähdemme kohti röntgenosastoa. Alas päästyämme Oliver laskee minut penkille ja vastan puhelimeeni, kun isäni soittaa.

"Moi, ollaan röntgenissä."

"Joo tuun sinne."

"Vituttaa liikaa. Toivon että se ois vaa nyrjähtäny. En kestä jos se on murtunu", sanon.

"Ymmärrän hyvinki. Mursin mun jalan neljä kesää sitte kesäkuun kolmantena päivänä. Se oli sit 8vk kipsi ja 5vk liikuntakieltoa", Oliver vastaa.

"Vainio", huoneen ovesta sanotaan ja poika taluttaa minut ovelle, jossa hoitaja ottaa minut vastaan.

"Pystytkö ollenkaan kävellä?" hän kysyy ja otan kaksi varovaista askelta.

"Se on selvää, se ei ole murtunut. Itkisit ja huutaisit jos se olisi murtunut", hoitaja sanoo ja huokaisen helpotuksesta.

"Ota tukea tosta kaiteesta ja kävele ton alustan päälle. Seiso siinä sitten se kipeä jalka ulospäin", hoitaja sanoo ja tottelen ohjeita.

"Okei, se ei ole murtunut. Osa nivelsiteistä hieman venähtänyt, ei revähdyksiä tai nyrjähdyksiä", kuulen kyseiset sanat ja tuuletan pääni sisällä.

"Liikuntakieltoa 2-3vk, tuen käyttöä liikuntakiellon ajan. Tuossa sulle tuki. Kepit sulla olikin jo kotona polven takia", hoitaja sanoo ja nyökkään.

"Kiitoksia!" vastaan ja kootan kävellä tuen kanssa joka on helpompaa.

"Ei murtumaa, liikuntakieltoa 2-3vk", totean ja Oliver nostaa minut syliinsä.

"Jes! Kesä ei oo pilalla siis", Oliver toteaa ja lähdemme kohti kotia.