Venäjän sudet

два

"Miten olisi sitten Domppa?"

"Ehdottomasti ei", Dominik vastasi kysymykseeni lähes saman tien ja vilkaisi ranteessaan olevaa kelloa, "meidän muuten varmaan kannattaisi lähteä kohti ruokasalia." Nyökkäsin ja Dominik otti kädestäni kiinni. Hänen kosketuksensa aiheutti kipinöitä enkä kyennyt estämään hymyn muodostumista kasvoilleni, kun tunsin ne.

Astuessamme ulos Dominikin makuuhuoneesta suustani pääsi pieni "vau" - äännähdys, kun katselin ympärilleni. Käytävä, jonka varrella muun muassa Dominikin makuuhuone sijaitsi, oli pitkä ja sen varrella oli useampia huoneita. Isälläni tai kaksoisveljelläni Igorilla ei ikinä olisi ollut varaa kustantaa näin isoa taloa.

"Kuinka monta henkilöä täällä oikein asuu?" minun oli pakko kysyä, kun astuimme käytävän päässä sijaitsevaan hissiin ja huomasin hissin nappuloissa olevan numeroita yhdestä viiteen sekä P-kirjain, jonka oletin tarkoittavan parkkihallia. "Minä, äiti, mun sisarukset sekä joitakin lauman jäsenistä, kuten beeta ja tämän perhe", Dominik sanoi. "Älä muuten säikähdä äitiä. Hän on todella mukava ja ehkä vähän turhankin sosiaalinen", hän selitti pienesti naurahtaen ja samassa hissi ilmoitti meidän olevan ensimmäisessä kerroksessa.

Hissistä päästyämme Dominik lähti luultavasti kohti ruokasalia. Ensimmäisen kerroksen käytävää koristi useat maalaukset. Ne olivat kaikki muotokuvia, joissa esiintyi jokaisessa eri mieshenkilö. "Edellisten alfojen muotokuvia", Dominik selitti ja osoitti yhtä tiettyä kuvaa, "tuo on muotokuva isästäni." Katsoin hänen osoittamaansa maalausta, jossa oli aivan Dominikin näköinen mies. "Susta ei ole tehty vielä muotokuvaa?" kysyin puhtaasti uteliaisuudesta saaden vastaukseksi pään pudistuksen. "Näiden edellisten kuvien maalaaja menehtyi äskettäin enkä ole vielä saanut aikaiseksi etsiä uutta maalaajaa", kumppanini kertoi ja nyökkäsin, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti ruokasalia.

"Dominik - kultaseni!" kuului ruokasalista huuto, kun astuimme sisälle. Huutaja oli korkeintaan neljäkymppinen nainen, josta pystyi haistamaan pidemmänkin matkan päähän todella vahvan hajuveden sekä sen, että kyseinen nainen oli myös ihmissusi. Nainen juoksi halaamaan Dominikia ja Aleksei ilmoitti taas olemassa olostaan. 'Jätkä hei, tuo nainen halaa meidän kumppaniamme ja kutsui häntä kultasekseen?!' suteni murahti mustasukkaisena. 'Aleksei, se on Dominikin äiti', sanoin huvittuneena saaden sen hiljaiseksi.

"Hei äiti, älä jooko rutista mua ihan kuolioon", Dominik naurahti ja nainen päästi irti hänestä. Nainen katsoi minua vähän hämmentyneenä, joten ojensin kättäni kätelläkseni häntä. "Sergei, Dominikin sielunkumppani", esittelin itseni hymyillen. "Oi! En olisi uskonut, että Kuunjumalatar olisi siunannut poikani noin suloisella kumppanilla! Olen Ekaterina, Dominikin äiti", nainen sanoi hymyillen ja kättelimme. Vieressäni seisova mies vei toisen kätensä lantioni ympärille ja siinä välissä vasta tajusin, kuinka helvetin pitkä Dominik oikeasti oli. Hän oli valehtelematta vähintään 190-senttiä pitkä, kun minä taas olin huikeat metrin ja 80-senttiä. Tunsin oloni pieneksi, mutta toisaalta myös turvalliseksi kumppanini vierellä.

"Me varmaan voisimme siirtyä tuohon pöydän ääreen? Uskon, että teillä on kummallakin vielä paljon tänään hoidettavia asioita", Ekaterina sanoi viittoen pitkään ruokapöytään päin. Nyökkäsin ja tunsin, kuinka Dominik - hieman vastahakoisesti - irrotti kätensä lantioltani. Hymähdin vähän ja istuin Dominikin viereen samalla, kun hänen äitinsä istuuntui meitä vastapäätä.

"Sergei, oletko sinä muuten jonkun toisen lauman jäsen?" Ekaterina kysyi ja pudistin päätäni. "Olen elänyt viimeiset puoli vuotta metsikössä yksin, kun kaksoisveljeni nousi alfan paikalle edellisessä laumassani", sanoin ja Dominikin äiti vilkaisi poikaansa. "Kuuluit Igorin laumaan, eikö?" Ekaterina kysyi ja nyökkäsin. Dominik vetäisi vettä henkeensä ja rupesi yskimään. "Kaikki okei?" kysyin huolestuneena häneltä, johon hän nyökkäsi. "Olisi yksi juttu, mikä sinun kuuluisi tietää. Koskien veljeäsi ja entistä laumaasi.." Ekaterina aloitti ja Dominikin yskiminen loppui kuin seinään. Hän köhäisi ja jatkoi sitten äitinsä aloittamaa lausetta: "Igor hyökkäsi puoli vuotta sitten Ruotsin lauman kimppuun, kun he olivat täällä neuvottelemassa yhteistyöstä laumani kanssa."

Leukani varmasti tippui lattialle. "Se paskiainen ei olisi koskaan ansainnut alfan titteliä", totesin pettyneesti ja painoin pään käsiini. "Loukkaantuiko kukaan silloin?" kysyin. Vastauksena oli pitkä hiljaisuus. "Älkää nyt vaan sanoko, että Igor tappoi jonkun", pyysin ja kuulin Dominikin sanovan: "Oon pahoillani, mutta kyllä, Igor tappoi ainakin kolme Ruotsin lauman sutta. Yksi niistä oli Brita, Ruotsin lauman luna." Nostin pääni ja yritin löytää Dominikista valehtelemisen merkkejä. Mutta hän ei valehdellut. "Ei voi olla todellista", mutisin tuntien kahden silmäparin katseen itsessäni.

"Eli te listitte kostoksi Erikin menetyksestä Igorin koko lauman?" kysyin lopulta oltuani ainakin viitisen minuuttia hiljaa. "Oon pahoillani, mutta niin me teimme..", Dominik vastasi hiljaa ja naurahdin vähän. "Mun mielestä se on vaan hyvä, että listitte Igorin laumoineen. Igor ei ole koskaan ollut ihan tervejärkisin ja nyt kenenkään ei tarvitse pelätä sen ääliön hulluja ideoita. Ja mun pitäisi olla pahoillani, että en päässyt sen lauman johtoon alunperin. Jos minä olisin ollut alfana, tätä kaikkea ei olisi tapahtunut", sanoin ääneni hiljentyessä loppua kohti.

"Erik varmaan haluaa mutkin päiviltä, kun olen Igorin verisukulainen", totesin, johon Dominik pudisti päätänsä. "Itseasiassa Erik sanoi itse, ettei halua sinua päiviltä. Vaikka hän menetti näkönsä samalla, kun menetti Britan, Erik on vihainen ainoastaan Igorille", hän vastasi.

"Mut varmaan tunnetaan murhaajan veljenä maailmalla", ajattelin ääneen ja tunsin käden reidelläni. Katsahdin vieressäni istuvaa miestä, joka hymyili surullisesti. "Mutta sä voit aina osoittaa, ettet ole samanlainen kuin veljesi", Dominik totesi saaden minut pienesti hymyilemään. "Ja koska olet mun, kukaan ei uskalla satuttaa sua", hän kuiskasi ja huomasin sivusilmälläni Ekaterinan purskauttavan vedet suustaan. Purskahdimme kaikki kolme nauruun ja voin todeta, että Dominikin nauru on todella ihanaa kuunneltavaa.