Venäjän sudet

три

Meillä meni lounastaessa kaksi tuntia, sillä puheenaiheita riitti. Dominikin äidillä Ekaterinalla oli kerrottavanaan useita tarinoita Dominikin pentuajoilta, mitkä minun kuului hänen mukaansa kuulla.

"Dominik oli kyllä yhdenlainen hulivili pentuna. Jumalattaren kiitos, hän miehistyi lopulta", Ekaterina selitti nauraen samalla, kun vieressäni istuva mies näytti hyvin kärsivältä. "Muistatko Dominik, kun sinä ja Lari kisasitte siitä, että kumpi kykenee syömään enemmän ruohoa?" Dominikin äiti kysyi nauraen ja katsahdin heitä kumpaakin vuorotellen. En tiennyt Dominikin olevan läheinen Suomen toisen lauman alfan kanssa. Tosin enhän minä tiennyt muutenkaan hänestä hirveästi mitään.

"Mä luulin, että sä olet ihmissusi etkä ihmislehmä", totesin naurahtaen Dominikille ja Ekaterina nauroi niin, että oli lähellä pudota tuoliltaan. Vieressäni istuva mies taas vain pudisteli päätään huokaisten.

"Joo, me taidammekin kaikki olla jo valmiita. Suo anteeksi äiti, mutta meillä on paljon tänään hoidettavia asioita", Dominik totesi hetken päästä ja nousi nopeasti ylös. Katsoin häntä hämmentyneenä, kunnes tajusin itsekin nousta pöydän äärestä. "Kiitos lounaasta ja oli todella mukava tavata teidät", sanoin hymyillen Dominikin äidille, joka mulkaisi pikaisesti poikaansa ennen kuin kääntyi hymyillen minun puoleeni. "Älä suotta teitittele minua. Ja kiitos itsellesi", Ekaterina vastasi ystävällisesti hymyillen.

Dominikilla oli joko oikeasti kiire hoitamaan joitakin asioita tai sitten hän vain halusi poistua mahdollisimman nopeasti äitinsä seurasta, ettei tämä nolaisi häntä totaalisesti. "Onko meillä oikeasti paljon hoidettavia asioita?" kysyin ja sain vastaukseksi yhden sanan: "Kyllä." Dominik otti kädestäni kiinni ja lähti kävelemään hissiä kohti raahaten minua perässään. "Voisitko edes kertoa, että mihin olemme menossa?" kysyin. "Ensin käymme mun toimistolla hoitamassa muutamat paperihommat sekä kirjoitan Erikille, Kaitsulle ja Larille kirjeet. Sen jälkeen kutsumme laumani koolle, jolloin esittelen sut heille, okei?" mies vastasi kysymykseeni ja nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. "Hyvä. En muuten yleensä tykkää päästää ketään toimistooni, mutta sä olet poikkeus", hän sanoi hymyillen, jonka jälkeen astuimme hissiin ja Dominik irrotti otteensa kädestäni.

Hissi nousi ensin ihan tavallisesti ylöspäin, kunnes se pysähtyi nytkähtäen kahden kerroksen väliin. Ei siinä olisi muuten ollut mitään ongelmaa, mutta hissin ovet aukesivat jostakin kumman syystä ulospäin eikä meillä täten ollut mitään mahdollisuuksia saada ovia auki. "Voi vittu", kumppanini kirosi samalla, kun minä yritin keskittyä pitämään itseni rauhallisena. 'Sergei, me niin kuolemme tänne', suteni Aleksei totesi ja halusin kirota sen olemassaolon alimpaan Helvettiin.

'Kiitos ihan vitusti Aleksei, sun pitäisi olla meistä se fiksumpi ja pelottomampi', murahdin sille. "Sergei, mä kyllä kykenen haistamaan sun ahdistuksen ja toivon, ettei se johdu musta", Dominik sanoi huolen paistaessa hänen äänestään ja pudistelin päätäni. "Ei se johdu susta. Oon oikeastaan vain iloinen, että se olet sinä, jonka kanssa oon jumissa tässä hississä eikä joku ihan tuntematon", totesin, "jos olisin samassa tilanteessa tuntemattoman kanssa, olisin varmasti menettänyt jo tajuni paniikin takia."

"Ootko saanut koskaan paniikkikohtausta?" Dominik kysyi ja nyökkäsin aavistuksen. 'Hienoa Sergei. Nyt Dima ja Dominik ajattelevat, että me olemme säälittäviä', Aleksei murahti, mutta jätin sen kommentin omaan arvoonsa. Yllätyksekseni Dominik tulikin lähemmäs minua ja hetkeä myöhemmin löysin itseni hänen halauksestaan.

"Paniikkikohtaukset on perseestä, nimimerkillä kokemusta on", mies sanoi hiljaa, "varsinkin se, kun hengittäminen vaikeutuu ja se tukehtumisen tunne." "Ja jos satut olemaan julkisella paikalla, kaikki tuijottavat sua. Tai ainakin siltä se tuntuu", lisäsin. Dominik hymähti ja nostin päätäni niin, että kykenin katsomaan häntä silmiin. Dominikin silmät olivat väriltään vihreät, eivät tosin myrkynvihreät niin kuin hänen sudellaan, Dimalla.

"Sulla on kauniit silmät", totesin saaden Dominikin naurahtamaan, "älä nyt! Mä olen ihan tosissani, sun silmäsi ovat upeat." "Vaikka miehet eivät normaalisti ole kauniita, sä olet kaunis", Dominik sanoi katsoen minua suoraan silmiini ja tunsin poskieni vaihtavan väriä. Yritin piiloittaa punoittavat kasvoni minua pidemmän miehen rintakehälle, mutta hän vei kätensä leukani alle ja nosti päätäni hellästi niin, että katseemme kohtasivat uudelleen. Silloin vasta punastuinkin ihan kunnolla. 'Voi vittu nyt Sergei. Yritä edes!' suteni moitti minua, mutta jätin sen huomiotta.

"Älä yritä piilottaa kauniita kasvojasi minulta, kulta", Dominik sanoi lähes kuiskaten, jonka jälkeen hän yhdisti huulemme. Vastasin lähes heti suudelmaan ja Dominikin susi kehräsi. 'Eihän siinä mennyt kuin päivä, kolme tuntia ja 15 minuuttia. Helvetti, että te olette hitaita', Aleksei murahti, mutta blokkasin sen kokonaan. Ei hirveästi huvittanut kuunnella sen valitusta nyt eikä kyllä muulloinkaan.

Hapen loppuessa irrottauduimme toisistamme enkä kyennyt estämään hymyn muodostumista kasvoilleni. Hassua, miten sielunkumppanilla oli näin suuri vaikutus ihmissuteen.

Samassa myös hissi nytkähti ja se nousi jälleen ylöspäin. "Jo oli aikakin", Dominik murahti ja naurahdin hänen ärtymykselleen. Ei varmaankaan olisi kannattanut, sillä löysin itseni hetken kuluttua hissikopin seinän ja Dominikin välistä. 'No sehän meni mallikkaasti', suteni totesi nauraen. 'Mistä tiedät, etten halunnut tulla painetuksi hissikopin seinää vasten sielunkumppanini toimesta?' kysyin siltä, jolloin se meni ihan hiljaiseksi.

"Sergei."

Katsoin Dominikia suoraan silmiin ja voi Luojatar, kuinka hyvältä hän näytti katsoessaan minua tuimasti. Dominik kohotti toista kulmakarvaansa ja olin sulaa vahaa.

Lopulta tuijotettuamme toisiamme hetken aikaa hän avasi suunsa ja sanoi jotakin, mitä en olisi koskaan uskonut kuulevani hänen suustaan.

"Tiesitkö muuten, että olen bottom?"