Venäjän sudet

шестнадцать

Joku kosketti hellästi olkapäätäni ja säpsähdin hereille. Istuin siinä samassa kohdassa ulkona kuin silloin, kun näin äitini. Katsoin henkilöä, joka oli tökkinyt minua, ja yllätyksekseni huomasin tökkijän olevan Dominik. Hän katsoi minua hiukan huolestuneen näköisenä. "Etsin sua monesta paikasta. Kerkesin jo huolestua", hän sanoi. Räpäytin muutaman kerran silmiäni. "Kuinka kauan mä olen nukkunut?" kysyin ja Dominik vilkaisi ranteessaan olevaa kelloa. "Kello on nyt viisi, ja näin sinut viimeksi aamulla kymmeneltä, joten veikkaisin, että olet nukkunut melkoisen pitkään", hän totesi. Se hämmensi minua.

"Eli äitini ei ollut oikeasti täällä?" kysyin ihmeissäni, mikä sai kumppanini kohottamaan kulmiaan. "Sergei. Kaikki teidän entisen laumanne jäsenet, paitsi tietysti sinä ja isäsi entinen beta Daniil, ovat kuolleita. Eli myös äitisi, jonka itseasiassa Kaitsu päästi hengiltä", hän selitti, "taisit nähdä unta hänestä, olenko oikeassa?"

Minä vain nyökkäsin vastaukseksi kumppanilleni. Oli omituista, että se oli ollut vain unta. Se oli tuntunut niin todelta aivan kuin olisin nähnyt hänet.

Nousin seisomaan ja heti ensimmäisenä olin kaatua kasvot edellä nurmikolle. Onnekseni Dominik sai minut kiinni juuri ennen kuin lässähdin nurmikolle. Hänen kasvoillaan oli todella huolestunut ilme. "Pitäisiköhän mun viedä sut laumani lääkärin luo? Sä nimittäin näytät melkoisen huonovointiselta", hän sanoi ja pudistin päätäni. "Mä olen ihan kunnossa. Mun jalkani vain pettivät alta. Se voi johtua siitä, että olen istunut tässä muutamia tunteja ja nyt nousin yhtäkkiä",  yritin vakuuttaa kumppaniani, ilmeisesti epäonnistuen siinä, sillä hän lähti kantamaan minua pois päin lauman talolta, jossa asuimme.

"Dominik, aivan oikeasti", yritin uudelleen, "mä olen ihan kunnossa." Hän ei kuitenkaan huomioinut yritystäni, jatkoi vain matkaa pois päin lauman talolta. Kun Dominik päätti jotakin, hän myös toteuttaisi sen eikä kuuntelisi muiden vastaan sanomisia. Toisin sanoen kumppanini oli itsepäinen.

Pääsin alas Dominikin olkapäältä vasta, kun pääsimme minulle vieraan rakennuksen pihaan. Rakennuksen sisältä työntyi ulos desinfiointiaineen haju, joka ei ollut hirveän miellyttävä. 'Sergei, mulla on paha aavistus tästä paikasta', Aleksei totesi, mutta jouduin jättämään sen huomiotta, kun Dominik otti kädestäni kiinni ja lähti johdattamaan minua sisälle rakennukseen.

"Oletko aivan varma, että tämä on tarpeellista?" kysyin kumppaniltani, kun kävelimme tiskille, jonka takana seisoi nuorehko nainen. Hän kumarsi pienesti kumppanilleni ennen kuin kysyi, miten hän voisi auttaa. "Tiedättekö, onko Illarion tavattavissa?" Dominik kysyi ja nainen katsoi hetken aikaa minua, kunnes siirsi katseensa takaisin kumppaniini. "Lääkäri Illarionilla on parhaillaan tapaaminen erään potilaan kanssa, mutta hän luultavasti on valmis tuota pikaa", hän sanoi hymyillen hiukan, "mutta jos asianne on kiireellinen, niin lääkäri Kolja on vapaa."

Dominik katsoi minua aivan kuin kysyäkseen mielipidettäni asiaan. *En koe tätä vieläkään tarpeelliseksi, sillä olen aivan kunnossa*, yritin vakuuttaa kumppanilleni, muttei hän kuunnellut mielipidettäni, vaan vastasi naiselle: "Asiamme ei ole niin kiireellinen, ettemme kestäisi odottaa sitä, että Illarion on vapaa."

Tiskin takana seisonut nainen kirjoitti jotakin tietokoneelleen ja pyysi sitten meitä käymään istumaan aulassa oleville penkeille. Niin kutsuttu lääkäri Illarion pyytäisi meidät sisään sitten, kun hän saisi hoidettua edellisen potilaansa kanssa kaikki asiat kuntoon.

Siinä aulassa istuminen ahdisti minua. En ollut koskaan pitänyt lääkärissä käymisestä eikä tämä kerta ollut poikkeus. Tilannetta kuitenkin helpotti se, etten tällä kertaa ollut yksin, vaan vieressäni istui rakas kumppanini ja alfani Dominik. Hän piti kädestäni kiinni, mikä helpotti hiukan oloani. 'Domps on ihana', Aleksei sanoi ilmoittaakseen olemassaolonsa. Olin sen kanssa täsmälleen samaa mieltä.