Euforia

part 1.

30. toukokuuta 2020

- E I N E -

"Jes!" tuuletan, kun pääsen vihdoin astumaan luokan kynnyksen yli käytävälle. Nyt voin työntää lukion ekan mielestäni, koska se on ohi. Lopullisesti, minun osaltani. Okei, ehkä olisin voinut panostaa enemmän, mutta ketä kiinnostaa tässä vaiheessa? Kaksi vuotta lukiota jäljellä, ei ole vielä mitään syytä huoleen.

"Paljon sait siit filosofian kurssist?" Amanda kysyy tullessaan viereeni. Amanda on ollut paras kaverini kakarasta asti, koska hänen sarkasminsa nyt vain on samaa surkeaa tasoa kuin minun. Hän on aina mukana hetken mielijohteessa keksimissä ideoissani ja on kestänyt minua surkeilla laskutaidoillani laskettuna ainakin 10 vuotta, aplodit hänelle siitä. Amandalla on kaiken lisäksi mahtava tyyli, jota korostaa hänen lyhyt tumma tukkansa, pisamaisessa nenässään komeileva nenäkoru sekä tummien vaatteiden yhdistelmä, mikä näkyy eri muodoissa joka päivä hänen päällään.

Filosofian kurssista, mistä hän kysyi, sain ihan surkean numeron. Pakko kai se on myöntää, sain siitä kutosen. Kuka muka ymmärtää siitä yhtään mitään? Jos minulta kysytään, sitä voisi verrata yhtä vaikeaksi kuin täydellisen smith grindin tekeminen ensimmäisellä yrityksellä. Mahdotonta, siis.

"En ees sano, paljon sä?" kysyn takaisin, mutta Amanda ei enää kiinnitä huomiotaan minuun. Seuraan hänen katsettaan käytävän päähän ruskeatukkaiseen tyttöön, jonka viirussa olevat silmät oikein paistavat esiin kauniista kasvoista. Pitihän se arvata, taas Amanda tuijottaa meidän luokan Venla Soljentoa kuin viimeistä suklaapalaa. Venla hymyilee ujosti Amandalle, joka vastaa hymyyn posket punehtuen. Menisivät jo naimisiin.

"Maa kutsuu Amandaa!" huudahdan ja unelmoiva kaverini havahtuu transsistaan. Hän kääntää katseensa pikaisesti minuun ja jauhaa purkkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Voi raukkaa, niin suosittu ja paha, mutta silti niin hemmetin pihkassa hiljaiseen ja hyväkäytöksiseen Venlaan.

"Sanoiksä jotain?" Amanda kysyy muina miehinä ja pyöräytän silmiäni. "Älä jaksa, Amanda. Sun tilaisuus tuli, mee jo hitto vieköön kysyy sitä niille treffeille!" kehotan turhautuneena. Olen katsonut parhaan ystäväni mennäkö vai eikö mennä-kamppailua jo puoli vuotta, nyt hänen olisi jo korkea aika tehdä asialle jotain.

"No mut mitä jos se vastaa ei? Mun ego ei kestä sellasta", Amanda huokaisee epätoivoisesti. "Ja sun ego ei myöskään kestä sitä, jos sä taas jätät tän tilanteen käyttämättä. Mee jo sun rakkaas luo!" usutan häntä ja nauran perään. Amanda lähtee kävelemään Venlan luokse ja matkalla näyttää minulle vielä keskaria. Virnistän itsekseni ja tiedän, että hän tulee vielä kiittämään minua tästä.

"Mitä sä tääl virnistelet? Missä Amanda?" kuuluu ääni vierestäni ja käännän katseeni tulijoihin, jotka osoittautuvat Jonnaksi ja Valluksi, minun yhdeksi lempi parikseni ja myös kahdeksi parhaaksi ystäväkseni Amandan lisäksi. Jonnan pitkät ruskeat hiukset ovat sotkuisella nutturalla pään yläpuolella ja hän on pukeutunut suureen, mutta tyylikkääseen villapaitaan. Jonna on juuri niitä tyttöjä, jotka näyttävät niiltä perus instamalleilta, joilla on vain ulkonäkönsä takia 300 tuhatta seuraajaa. Valtteri on sen sijaan täydellinen pari Jonnalle, sellainen perus urheilullinen, sarkastinen, tummapiirteinen naistennaurattaja. He muodostavat koulun suosituimman, mutta myös yhteensopivimman parivaljakon.

"Amandan takia virnistelen. Se uskaltautu vihdoin pyytään Venlaa treffeille. Näyttää ihan lupaavalta, jos multa kysytään", vastaan Jonnalle ja nyökkään kohti käytävän toista päätä, jossa Venla punastelee niin vahvasti, että se erottuu ihan tänne asti. Amanda sen sijaan seisoo ystävämielistä välimatkaa lähempänä Venlaa, jolle hän virnistelee ja arvaukseni mukaan heittää iskureplojaan, joita hän on hionut niin kauan kuin muistan.