Psyko || Taekook

09.

Taehyung istui sohvan nurkassa puristaen Hoseokin aiemmin hänelle antamaa kirjaa sylissään. Hän ei enää edes viitsinyt esittää lukevansa sitä. Yoongi ja Namjoon olivat uppoutuneet johonkin omaan keskusteluunsa ja Hoseok oli palannut kirjansa ääreen. Juuri kun Taehyung oli huomaamattaan alkanut hieman rentoutua, Namjoon nosti kaukosäätimen ja painoi telkkarin päälle.

Ja ensimmäinen asia, mitä telkkarissa näkyi, oli Taehyungin ja Jiminin kasvot. Uutiset olivat juuri meneillään.

"... ja Park Jimin ovat kadonneet. Etsinnät jatkuvat yhä ja kaikki näköhavainnot voit ilmoittaa numeroon–"

Telkkari sammui yhtä nopeasti kuin se oli laitettu päällekin.

Namjoon, joka oli sammuttanut telkkarin tiputti kaukosäätimen nopeasti kädestään. Yoongi tuijotti häntä murhaavasti.

Ja Taehyung istui jähmettyneenä paikoillaan.

Yhtäkkiä kaikki katseet tuntuivat olevan Taehyungissa. Tavallisesti Taehyungia ei haitannut olla huomion keskipisteenä, mutta nyt se tuntui ahdistavalta. Myös tavallisesti Taehyungin tuntiessa itsensä epämukavaksi hän olisi voinut vain poistua tilanteesta, mutta nyt edes se ei ollut mahdollista. Minne hän muka menisi? Todennäköisesti hänet pysäytettäisiin ennen kuin hän ehtisi ottaa askeltakaan ulos huoneesta. Sitäpaitsi Taehyung ei tuntenut tätä taloa lainkaan, ja hänen tuurillaan hän päätyisi marssimaan johonkin ruumishuoneeseen.

Namjoon näytti kaikista huoneessa olevista epämukavimmalta – lukuunottamatta tietenkin Taehyungia.

Vaikutti, että Namjoon oli porukasta vähiten väkivaltainen yhdessä lääkäri Jinin kanssa. Tosin kuka Taehyung oli sitä tulkitsemaan, hän ei ollut vielä vaihtanut sanaakaan Namjoonin kanssa. Mutta Namjoon oli toiminut ryöstön aikana vain auton kuskina, ja sillä perusteella Taehyung piti häntä myötätuntoisimpana. Ainakaan hän ei ollut ampunut ketään. Taehyung irvisti muistaessaan Jiminin ampumahaavan.

Namjoon näytti tulkitsevan irvistyksen liittyvän juuri vilaukselta nähtyihin uutisiin, ja hänen ilmeensä muuttui huolestuneeksi.

"Taehyung–", Yoongi aloitti.

Taehyung pomppasi seisomaan ennen kuin Yoongi pääsi pidemmälle. Kaikki kolme rikollista tuijottivat Taehyungia silmät suurina.

"Haluan nähdä Jiminin", Taehyung ilmoitti, ääni väristen vaikka hän yritti peittää sitä. Hänen tunteensa olivat sekaisin, eikä hän meinannut saada niistä otetta. Hän tiesi vain, että hänen täytyi päästä Jiminin luo. Vain hän voisi ymmärtää Taehyungin tunteita juuri nyt.

Hoseok hieroi kasvojaan ja Namjoonin kulmat olivat kurtistuneet. Yoongi nousi myös hitaasti seisomaan paikaltaan. Taehyung nielaisi hermostuneena, mutta samaan aikaan hän tunsi vihan kuplivan sisällään näitä hirveitä rikollisia kohtaan.

"Jiminin täytyy levätä, jotta hän voi toipua nopeammin. Voit nähdä hänet heti huomenna–", Yoongi aloitti taas, mutta jälleen kerran Taehyung keskeytti hänet.

"Haluan nähdä hänet nyt! Ei Jiminin edes tarvitsisi levätä, jos sinä et olisi ampunut häntä niin kuin jokin psykopaatti!" Taehyung huusi, kun hänen vihansa lopulta purkautui.

Yoongi – sekä Namjoon että Hoseok – vaikuttivat säpsähtävän Taehyungin vihanpurkausta. Etenkin Yoongi näytti sävähtävän sanoista, ja hänen ilmeensä näytti lähes... katuvalta?

Taehyungin viha tuntui hetki hetkeltä vain kasvavan.

"Äläkä kehtaa näyttää yhtään katuvaiselta! Mitkään sanasi eivät ikinä voisi saada minua tai Jiminiä antamaan sinulle anteeksi!" Taehyung lähes huohotti huutaessaan.

Hoseok ja Namjoon näyttivät nyt ällistyneiltä. He eivät selvästikään olleet odottaneet Taehyungilta tällaista yhtäkkistä tunteiden purkausta.

Yoongi sen sijaan oli kääntänyt katseensa olohuoneen mattoon. Taehyung tunsi pikkuhiljaa vihansa laantuvan, mutta sen tilalle hänelle nousi pala kurkkuun. Elämä oli niin epäreilua. Taehyung ei edes tiennyt, tulisiko hän näkemään äitiään enää ikinä. Hän toivoi, että hänen äitinsä edes välitti poikansa katoamisesta.

"Taehyung, olen pahoillani", Yoongin ääni sanoi, ja se hätkähdytti Taehyungin ulos omista ajatuksistaan. Kun sanat rekisteröityivät hänen aivoihinsa, hän pudisti päätään epäuskoisena.

"Luuletko, että se korjaa mitään? Sanoinhan juuri, että mitkään sanasi eivät voi saada minua antamaan sinulle anteeksi", Taehyung vastasi, tällä kertaa vain hieman lujemmin kuin kuiskaus. Hänen huulensa alkoi täristä merkkinä siitä, että pian hän alkaisi itkemään. Ja hän ei todellakaan halunnut itkeä näiden ihmisten edessä.

Niinpä Taehyung pyyhki hihallaan pois kyyneleet, jotka uhkasivat tippua ja pyörähti kannoillaan sännäten ulos huoneesta.

Se ei ollut fiksuin idea, koska Taehyung oli jo aiemmin tajunnut ettei hänellä olisi mitään pakokeinoa ulos talosta. Hän ei todellakaan ehtisi löytää ulko-ovea ennen kuin hänet saataisiin kiinni, eikä hänellä yhäkään ollut hajuakaan talon rakenteesta tai huoneiden sijainneista.

Myös Yoongi, Hoseok ja Namjoon näyttivät tajuavan sen, sillä Taehyung ei kuullut heidän lähtevän peräänsä kuin vasta pienen hetken kuluttua.

Totta puhuen Taehyung ei ollut edes yrittänyt paeta, hän oli vain halunnut päästä pois hyvin epämukavasta tilanteesta. Hänen kidnappaajansa eivät tosin voineet tietää sitä.

Taehyung pyyhki nyt jo nopeasti putoavia kyyneleitään hihaansa ja niiskutti, yrittäen samalla nähdä eteensä ja olla juoksematta seinään pahki.

Hän kuuli takaansa Hoseokin huudon käskien hänen pysähtyä, mutta jätti sen huomiotta ja kääntyi kulmasta käytävälle. Sen varrella oli useita ovia. Taehyungia jahtaavat askeleet kuuluivat koko ajan lähempää. Taehyung vetäisi epätoivoisesti nyyhkyttäen lähimmän oven auki ja pujahti huoneeseen. Hän kääntyi nopeasti vapisevin käsin ja sumein silmin lukitsemaan oven – hänen onnekseen vaikutti siltä, että jokaisessa talon ovessa oli lukko – ja työnsi sen sitten perässään kiinni. Lukko napsahti oven sulkeutuessa.

Taehyung kääntyi ympäri ja valui hitaasti pitkin ovea lattialle istumaan. Hän itki, yrittämättä enää edes pyyhkiä kyyneleitään pois. Hän kuuli etäisesti Yoongin, Namjoonin ja Hoseokin kokeilevan käytävän ovia ja huhuilevan hänen peräänsä.

Kun Taehyung viimein nosti katseensa selvittääkseen, mihin huoneeseen oli itsensä lukinnut, hän kohtasi yllättävän näyn.

Jungkook seisoi ällistyneen näköisenä keskellä huonetta, ja hänen tummat silmänsä tuijottivat nyyhkyttävää Taehyungia.

——————

A/n: en oo kirjottanu tätä tarinaa niin pitkään aikaan :(
on ollu hirveesti kiireitä koulun kanssa

tääkin luku oli aika laaduton ja vähän lyhyt mut toivottavasti silti kelpaa :)
en lupaa et päivitän tätä säännöllisesti, mut lupaan yrittää!
kiitos kun luit, arvostan paljon voteja ja kommentteja <3