24.

771 45 15
                                    

Auringonsäteet heijastuvat huoneeni ikkunasta sisään. Tuijotan lumoutuneena niiden loistetta ja hetken aikaa tuntuu, kuin olisin jossain aivan muualla.

Haluaisin pystyä nauttimaan tästä kaikesta. Olen vihdoin oikeassa paikassa. Paikassa, jossa minun olisi pitänyt olla alusta asti. Mutta jokin silti painaa mieltäni enkä pysty täysin antautumaan tälle onnellisuuden tunteelle.

Liam. Ja Nicholas. Voi paska! He ovat varmasti etsimässä minua paniikissa. Ja minä vain istun täällä paratiisissa kaikessa rauhassa, tietämättömänä kaikesta pahasta, mitä muualla maailmassa tapahtuu.

Miten saatoin antaa itseni unohtaa heidät ja ajatella, että on tärkeämpää, että minä voin rauhassa nauttia tästä kaikesta, kun he joutuvat käymään läpi jotain aivan vastakkaista. Minun täytyy mennä Carterin luo ja käskeä häntä ilmoittamaan, että olen kunnossa.

Nousen sängystä ja ryntään ovelleni. Painan ovenkahvaa alas, mutta ovi ei aukeakaan. Mitä ihmettä?

Koitan avata oven uudestaan, mutta mitään ei edelleenkään tapahdu. Ovi on lukittu ulkopuolelta.

Peräännyn pari askelta ja yritän käsittää tapahtunutta. Carter saattoi minut tähän huoneeseen ja lähti sitten jonnekin. Hän on viimeinen henkilö, joka kävi tässä huoneessa lisäkseni, joten hänen on täytynyt lukita ovi lähtiessään. Mutta miksi ihmeessä hän tekisi niin?

Carter tietää, että uskon häntä. Minä olen hänen tyttärensä ja olen vihdoin oikean perheeni luona, joten miksi hän tekisi jotain tällaista? Pelkääkö hän, että yritän karata? Paeta saarelta ilman mitään välttämättömiä välineitä tai edes tietoa, missä lähin saari on? Tässä ei ole mitään järkeä.

Vai onko kaikki mitä Carter kertoi sittenkin valetta? Ehkä hän halusi vain saada minut tänne ja nyt, kun hän onnistui hän aikoo pitää minut ikuisesti lukkojen takana, niin kuin tähkäpään. Okei, ehkä voisin tässä vaiheessa rajoittaa hieman vilkasta mielikuvitustani ja vaikkapa keskittyä saamaan tuon oven auki.

Ovi on vankkarakenteinen, joten sen rikkominen ei selvästikään tule kyseeseen. Eikä minulla ole täällä mitään, millä saada lukko auki sisäpuolelta. Jos se edes on mahdollista.

Katson ympäri huonetta ja yritän miettiä reittiä ulos. Ainoa ovi huoneeseeni on lukittu, enkä suostu odottamaan, että joku tulee avaamaan sen, joten minun täytyy etsiä toinen reitti ulos.

Katseeni pysähtyy huoneeni ikkunaan. Voisin avata yhden ikkunoista ja etsiä turvallisen reitin huoneesta pois.

Kävelen ikkunoiden luokse ja katson alas. Olen vähintään viidennessä kerroksessa, joten alas hyppääminen ei ole vaihtoehto. Ehkä voisin jotenkin kiivetä katolle ja laskeutua tikapuita pitkin maahan.

Vilkaisen ikkunoita ja huomaan, että niissä ei ole lainkaan kahvoja, jolla ne saisi avattua. Minun pitää siis rikkoa ikkuna. Hitto.

Jos paiskaan jonkin esineen lasia päin, siitä kuuluu varmasti iso ääni, jonka jälkeen joku tulee tarkistamaan, mitä oikein teen huoneessa. Ja mitä oikein selittäisin? Halusin päästä huoneesta ulos, joten rikoin ikkunan? Ikkuna on ainoa reittini ulos, joten minun vain täytyy toimia nopeasti.

Katson ikkunasta ulos. Parin metrin päässä näkyy pieni parveke. Voisin hypätä sinne ja kavuta sitten parvekkeen vieressä olevia tikkaita pitkin alas.

Okei. Nyt minun vain pitää päättää, millä tavarani rikon ikkunan. Katseeni kiertää ympäri huonetta ja pysähtyy kirjoituspöydän tuolin kohdalle. Se näyttää kestävältä, joten sillä varmaan saisi ikkunan rikki.

Tartun tuoliin ja raahaan sen ikkunan eteen. Vaihdoin onneksi aikaisemmin rennompiin vaatteisiin, joten pystyn toteuttamaan hieman vaarallisen, ja joku voisi jopa sanoa harkitsemattoman, suunnitelmani paremmin.

Anything for youWhere stories live. Discover now