Anything for you

38.

Heitän laukkuni äidin huoneen lattialle. Äiti nukkuu eikä reagoi tulooni millään lailla. Hyvä niin, sillä en olisi pystynyt pitämään kasvojani peruslukemilla äskeisen jälkeen.

Istun sängyn viereen nojatuolille. Syyllisyys poikien hylkäämisestä painaa mieltäni ja yritän parhaani mukaan olla ajattelematta heitä, etenkin Liamia.

Mitä oikein olen tekemässä? Tuntuu kuin pimittämisin samaan aikaan sekä äidiltä, että pojilta asioita, mikä oikeastaan on asian laita. Äiti ei tiedä, mitä minulla ja Liamilla on meneillään, mutta osaa varmasti aavistella, että jotain on tekeillä. Liam ja Nicholas taas eivät tiedä mitään aikeistamme lähteä ensi yönä ja kadota lopullisesti heidän elämästään.

"Ai sä tulit jo takaisin."

Vilkaisen sängyllä makaavaa äitiä, joka katsoo minua unisilla silmillään. Hän on varmaan ollut jo jonkin aikaa hereillä ja tuijottanut minua sanomatta sanaakaan. Näkeeköhän kasvoiltani, kuinka syylliseltä näytän, vai katsooko hän minua ihan muuten vain?

"Mä pyysin hoitajaa tuomaan sulle sängyn tuonne toiselle puolelle huonetta. Siellä ei kuulu kaikki näiden koneiden äänet, joihin mut on kytketty, niin ehkä sä pystyt nukkuun paremmin."

"Juu, kiitti."

Sänky on tismalleen samanlainen kuin äidin oma. Hieman liian kapea, jotta siinä saisi nukuttua kunnolla, ja aavistuksen liian kova. Mutta tyynyt taas ovat usein liian pehmeitä ja menettäneet muotonsa.

"Kulta, paljonko kello on?"

Vilkaisen oven yläpuolella olevaa kelloa.

"Kohta kahdeksan. Viisi tuntia ennen kuin Scott hakee meidät."

"Niinpä."

Tuijotamme hetken aikaa toisiamme sanomatta sanakaan. Tuntuu kuin äiti yrittäisi saada selville, mitä pääni sisällä liikkuu. Yritän parhaani mukaan pitää ilmeeni normaalina ja hymyilen kevyesti.

"Mä varmaan jatkan unia. Mulla on herätys asetettuna meille vähän ennen yhtä. Siitä me sitten lähdetään yhdessä katolle, jossa Scott odottaa meitä helikopterin kanssa."

"Okei. Kauanko meillä on aikaa siitä herätyksestä olla katolla?"

"Noin 15 minuuttia. Sun kannattaa varmaan mennä nukkuun niillä vaatteilla, joilla sä aiot lähteä helikopterin kyytiin. Sitten ei ainakaan mee ylimääräistä aikaa vaatteiden vaihtamiseen."

"Juu, kuulostaa fiksulta."

Nousen seisomaan ja nappaan kainalooni puhtaan vaatekerran huomista varten.

"Mä käyn nopeesti suihkussa ja tuun sitten takas tänne."

"Juu, mä varmaan nukun jo sillon. Mutta sä voit toki herättää mut, jos sulla on asiaa."

Äiti vilkaisee minua ja odottaa, että avautuisin hänelle jostakin.

"Joo, tuskin mulla on mitään niin tärkeetä, että se ei voi odottaa aamuun."

Äiti nyökkää ja vaihtaa kylkeä.

"Selvä, nähdään sitten vähän ennen yhtä. Hyvää yötä kulta."

"Öitä."

Suljen oven takanani ja lähden kävelemään kohti suihkua omassa huoneessani. Jätin saippuani sinne, koska niiden tuominen olisi vaikuttanut epäilyttävältä. Otin nytkin mukaani vain muutaman vaatekerran äidin huoneeseen, jotta ei näyttäisi siltä, että aion lähteä pois. Liam ja Nicholas ovat tosi edelleen siinä luulossa, että lähdemme huomenna viideltä heidän mukaansa, joten ehkä se ei olisi näyttänyt lainkaan epäilyttävältä. Ehkä olen vain tullut niin vainoharhaiseksi, että yliajattelen kaikkea.