Anything for you

12.

Avaan silmäni. Missä oikein olen?

Tuttu valkoinen katto ja sairaalan haju tervehtivät minua. Tämä tilanne tuntuu liiankin tutulta. Olen taas onnistunut hankkimaan itseni sairaalaan. Hyvin menee, Thea.

Kaivelen hieman muistiani ja tämän päivän tapahtumat palaavat mieleeni. Scott, Nicholas, leikkaus, johon en millään halunnut, ja johon silti jouduin ja verinen paitani. En, ihme kyllä, ole lainkaan vihainen. Nyt kun mietin, en ymmärrä ollenkaan, miksi en suostunut leikkaukseen. Minut kuitenkin oltaisiin nukutettu, ja olisin vain maannut paikoillani leikkauspöydällä, eikä toimenpide ollut kovin vaativa. Mutta hetkinen! Mistä minä edes tiedän, onko minut leikattu?

Vaihdan pienesti asentoa ja nostan peittoa. Yllätyn, kun en näe veristä paitaani. Se on vaihdettu vaaleaan sairaalakaapuun. Käärin varovasti sairaalakaavun helmaa ylös ja sen alta paljastuu iso valkoinen laastari, joka peittää suuren alueen vatsastani. Minut on siis mitä luultavammin leikattu.

Joku rykäisee vieressäni. Käännyn varovasti ääntä kohti ja huomaan Nicholaksen, joka istuu sänkyni vieressä valkoisella jakkaralla. Hän katsoo minuun päin hiukan nolona, ja tajuan, että miksi. Olen käytännössä puolialastomana hänen edessään, koska käärin sairaalakaavun helman ylöspäin.

Vedän äkkiä peiton päälleni ja suoristan sen alla kaavun helman. Nicholas ehti kyllä varmasti nähdä aivan liikaa, mutta tässä vaiheessa on jo vähän myöhäistä tehdä mitään.

"En nähnyt sinua siinä."

Nicholas katsoo minua silmiin ja pysyy hetken aikaa hiljaa ennen kuin vastaa.

"Olen ollut tässä vain hetken aikaa. Ja älä huoli, en ehtinyt nähdä mitään."

Nyökään nolona ja siirrän katseeni peiton päällä oleviin käsiini. Ne tuntuvat juuri nyt ihmeellisen mielenkiintoisilta.

"Thea, minä olen pahoillani. Kaikesta."

Nostan yllättyneenä katseen Nicholakseen. Pyysikö hän todella minulta anteeksi? En olisi edes kuvitellut hänen odottavan vieressäni leikkauksen jälkeen, saati sitten pyytävän anteeksi. Eihän tämä ole suinkaan ensimmäisen kerta, kun hän pyytää minulta anteeksi, mutta tämä kerta tuntuu jotenkin aidolta. Näen hänen silmissään katumusta ja hänen koko olemuksensa näyttää jotenkin pieneltä ja katuvakselta. Ei uskoisi hänen olevan yli 190 senttimetriä pitkä, nyt kun häntä katsoo.

Minun alkaa käydä sääliksi Nicholasta. Hän vaikuttaa niin aikuismaiselta, mutta on oikeasti vain 19-vuotias poika, jolla on vastuullaan iso rikollisyhteisö, tai mikä lie mafia onkaan, ja hän ei ole tainnut saada keneltäkään apua. Tai mistä minä tiedän.

"Ei sinun tarvitse nyt antaa minulle anteeksi. Toivoisin vain, että voisimme tulla toimeen."

Puren huultani ja mietin, mitä vastaisin. Haluan antaa Nicholakselle anteeksi, mutta en halua päästää häntä näin helpolla. Hän on kuitenkin tehnyt monia asioita minulle, joita en pysty ihan heti unohtamaan. Mutta en halua pysyä riidoissa kenenkään kanssa pitkään, ja Nicholas on Scottin lisäksi oikeastaan ainut ihminen, jonka kanssa olen ollut tekemisissä viimeisten päivien aikana. Joten ei siitä varmaan kauheasti haittaa ole, jos nyt annan hänelle anteeksi.

"Hyvä on. Saat anteeksi."

Nicholaksen silmät laajenevat ja hän katsoo minua selvästi yllättyneenä. Eikö hänellä tullut mieleenkään, että antaisin hänelle anteeksi? Ei ainakaan tuosta reaktiosta päätellen.

"Todellako? Kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt sinulle?"

Mitä vastaan? En vain yksinkertaisesti jaksa vihoitella kauaa ja tämä tilanne on muutenkin todella epämiellyttävä.