Last wish

14 - Viimeinen toive

Words: 1 025

Daniel herää sairaalasta muutaman tunnin jälkeen. Leonardon poskille on kuivunut tuhansia kyyneleitä, jäljellä on vain valkoiset rannut. Danielin käsivarret ovat tikattu ja hänelle menee verta suoraan suoneen. Hän on normaalia kalpeampi ja jotenkin hauraamman näköinen.

"Miten sä pystyit tekemään noin mulle? Miten sä pystyit tekemään noin Leticialle?" Leonardo huudahtaa heti, kun huomaa Danielin heränneen. Hän huomaa, kuinka Daniel kavahtaa ja pakenee huutoa. Hän yrittää tehdä itsensä pieneksi ja puristaa peittoa kaksin käsin. Hän tajuaa Danielin pelkäävän häntä, vaikka tämä ei varmaan myöntäisi asiaa. Hän yrittää laskea kätensä Danielin kädelle mutta tämä säpsähtäen väistää kosketusta.

"I'm so so sorry my love", hän kuiskaa ahdistuneena. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ei Danielin kuulunut alkaa pelkäämään häntä, hänen kuului olla hänen turvanaan.

"Mä vaan olin tosi huolissani ja peloissani. Mua pelotti tänään ehkä enemmän kuin koskaan mun elämässä. Mua pelotti, että mä menetän sut ja mun pitäis yrittää jatkaa elämääni yksin. Mua ahdistaa, etten huomannut sun hätää", Leonardon poskilla juoksevat hiljaiset kyyneleet. Hän niiskaisee hiljaa. 

"Mä olen tosi pahoillani, että oon ollut niin surun vallassa, etten oo huomannut sun pahaa oloa. Mulle kerrottiin, että sun keho on täynnä tuoreita jälkiä. Mua ahdistaa ajatus, että sun on pitänyt peitellä sun oloa multa. En mä halunnut, että tää menee tälleen", Leonardo vuodattaa tietämättä kuunteleeko toinen oikeasti sanaakaan. Hän pyyhkii kyyneleitään.

"Mua kalvaa syyllisyys, kyllä mä näin, että sä peittelit itteäs multa. Mä en vaan ajatellut asiaa sen enempää. Mulla on niin syyllinen olo kaikesta, mitä mä sanoin sulle eilen. Mua ahdistaa katsoa sun tikattuja käsiä, koska jos me oltaisiin tultu viisi minuuttia myöhemmin niin oltaisiin löydetty veretön ruumis. Mua pelottaa, miten Leticia reagoi tähän", Leonardo niiskaisee ja painaa kyynärpäänsä sängylle. Hän peittää kasvonsa käsiinsä ja itkee.

"Mitä Leticiasta?" Daniel kysyy ja etsii kädellään Leonardon ja silittää tämän hiuksia. Hänen pitkät hiukset ovat poikkeuksellisesti auki ja sotkussa. Yleensä päivisin ne ovat siististi kiinni joko nutturalla tai jotenkin muuten.

"Leticia löysi sut siitä verilammikosta. Se näki kaiken. Se näki kuinka mä painoin sun haavoja ja itkin ja rukoilin, että sä et jättäisi mua. Mä en jotenkin osannut ohjata sitä siitä tilanteesta poiskaan. En mä voinut jättää sua, ei se vuoto meinannut tyrehtyä. Mä en edes ole varma missä Leticia on nyt, se jäi kriisityöntekijän kanssa", Leonardo yrittää nieleskellä kyyneleitään.

"Förlåt älskling", Daniel kuiskaa.

"En halunnut missään nimessä, että Leticia näkee sen. En olisi halunnut, että sinäkään näet. En ajatellut selkeästi siinä hetkessä", Daniel puhuu hiljaa itkevälle miehelleen.

"Tämä ei voi jatkua näin. Me tarvitsemme apua, jos aiomme saada tämän vielä toimimaan", Daniel jatkaa antaen avomiehensä itkeä.

"Kellään ei ole enää mukava olla kotona, sinä tiuskit jatkuvasti ja haastat riitaa ja ties mitä, Leticialle jää varmasti tästä traumoja ja minulla ei ole turvallinen olo kotona." 

Leonardo vetää syvään henkeä, pyyhkii kyyneleensä ja nostaa päänsä. 

"Joonatan sanoi minulle, että sinä ajattelet pääasiassa minun parastani etkä Letician, koska olen sinulle tärkeämpi. Ja koska sinulla ei ole omaa lasta, joten et täysin ymmärrä minun ja Letician suhdetta. Kyllä minä ymmärrän, mitä hän ajaa takaa mutta minulle tuli mieleen, kun odotin sinun heräävän. Me ei olla edes koskaan kunnolla keskusteltu lapsista. Olemme vain keskustelleet siitä, että minulla on Leticia. Me ei olla koskaan keskusteltu siitä, että haluatko sinä lapsia", Leonardo puhuu ja katselee Danielin ilmeen hienoisia muutoksia. Hän tulee siihen tulokseen, ettei mies odottanut tätä ja että häntä ahdistaa.

"Tiedän, ettei ajoitus ole ehkä kaikista parhain mutta olisihan asiasta ihan hyvä keskustella", Leonardo jatkaa, kun Daniel ei sano asiaan mitään. 

"En halua puhua asiasta. Siksi se ei ole aikaisemminkaan tullut ilmi. Sinulla on Leticia", Daniel yrittää hymyillä urheasti kivun läpi.

"Miksi sä et halua puhua? Ei se ole mikään vastaus, että minulla on Leticia. Tää vaikuttaa siltä, että sulla ois jotain salattavaa", Leonardo yrittää pitää äänensävynsä tyynenä, vaikka se on hankalaa. Kyllä hän näkee, että Danieliin sattuu. Hän haluaisi vain ravistella miehestä vastauksia ulos.

"Mä en vain halua puhua. Mulla ei ole mitään sellaista salattavaa, joka vaikuttaisi mitenkään mihinkään", hän yrittää luikerralla tilanteesta pois. 

"Rakas, mä kyllä näen, että suhun sattuu. Kerro mulle mikä on. Mä olen tässä sua varten", Leonardo anelee. Hän ottaa Danielia kädestä kiinni ja puristaa lohduttavasti. Daniel kääntää päänsä poispäin Leonardosta ennen kuin alkaa kertoa kylmäävää tarinaa.

"Mulla oli joskus viistoistavuotiaana tyttöystävä. Hän tuli pillereiden läpi raskaaksi. Mä petin häntä Valtterin kanssa, koska mua ahdisti se tilanne. Hän aikoi pitää muksun. Mutta sitten meidän riidellessä mun pettämisestä, hän... Hän kaatui. Mä tönäisin häntä. Mä tapoin meidän lapsen", Danielin alahuuli väpättää.

"Ei mun ollut tarkoitus häntä tönäistä niin kovasti. Hän vain tuli liian lähelle, vaikka mä kielsin. Mä pakenin, kun mä näin verta. Mä aloin olemaan yhä enemmän Valtterin kanssa. Mä tunsin niin paljon syyllisyyttä ja katumusta ja inhoa itseäni kohtaan. Mä aloin satuttaa itseäni. Siksi mulla kesti niin kauan lähteä siitä suhteesta. Enkä mä olisi varmaan edes lähtenyt, ellei Valtteri olisi muuttanut. 

Mä tunsin, että mä ansaitsin kaikki ne lyönnit, koska mä olin tappanut meidän lapsen. Ei se kyllä netin mukaan vielä edes ollut mikään lapsi. Raskaus oli ehkä viikolla viisi tai jotain sinne päin. Hän olisi saattanut saada keskenmenon joka tapauksessa. Mulla vaan on ihan perkeleen syyllinen olo. Mä en koskaan enää jutellut hänen kanssaan. Hän muutti porukoineen pois sen lukukauden lopussa. Mä en edes tiedä tiesikö ne mitä meidän välillä oli tapahtunut. Mä en ainakaan ole kertonut kenellekään ennen tätä hetkeä", Daniel vuodattaa rikkonaisella äänellä. Hänen silmästään valuu yksinäinen kyynel.

"Voi rakas... Mikset sä oo koskaan kertonut? Jos sä oisit kertonut, olisin ymmärtänyt sua niin paljon paremmin", Leonardo puhuu hellästi ja vetää Danielin halaukseen.

"Kaikki on ihan hyvin. Sä voit lopettaa itses rankaisun. Sä oot kärsinyt jo tarpeeksi", Leonardo kuiskii hänen korvaansa.

"Vastauksena sun kysymykseen niin kyllä. Kyllä mä haluaisin lapsia. Haluaisin adoptoida jonkun lapsen, joka tarvii kotia. Jos se ois lähellä Letician ikää, niin niistä ois seuraa toisilleen", Daniel puhuu pitkän hiljaisuuden jälkeen.

"Sitten meidän pitää alkaa selvittämään miten meistä voi tulla adoptiovanhemmat", Leonardo toteaa.

Leonardon viimeiset sanat jäävät kaikumaan Danielin päähän vielä pitkän ajan päähän. Leonardon ääni värisee ja Daniel tietää, ettei hän haluaisi joutua sanomaan sitä. Kukaan ei haluaisi joutua sanomaan sitä. 

"Mulla ois sulle yks viimeinen toive. Älä yritä sitä enää ikinä. Mä en pärjäis ilman sua."

"Mä rukoilen, älä yritä sitä enää ikinä."