Naamion Takana

Kahdestoista luku

Raven

Heräsin siihen, kun joku kuiskaili nimeäni. William ääni kuului hänelle. Hieroin unisena silmiäni. William ei ollut lähettyvilläkään. Olin varmaan nähnyt vain unta, mutta sisälläni vellova tunne sanoi toista. William oli tuolla jossain ja hän tarvitsi minua. Puin pikaisesti ylleni, ja hiivin ovea kohti.

" Minne matka kämppis?" Zeron ääni kysyi pimeyden keskeltä. Tiesin että ei kannattaisi valehdella, koska se ei auttaisi.

" Etsimään William. Minulla on tunne, että hän tarvitsee apua." Vastasin.

" Tulenko mukaan?" Zero kysyi ja nyt unisuus oli kokonaan kadonnut hänestä. 

" Ei tarvitse. Tulen hakemaan sinut jos tulee tarve." sanoin ja poistuin huoneesta.

Juoksin käytävää pitkin kohti Williamin huonetta, joka sattui olemaan ylemmillä kerroksilla. Williamin ovi oli auki. Mikä oli uutta, sillä hän yleensä lukitsi oven ennen lähtöään. Avasin oven vain löytääkseni tyhjän huoneen. Williamista ei ollut jälkeäkään. Seisoin paikoillani ja vain tuijotin huonetta hämmentyneenä. Käänsin valot päälle, mutta se ei tuonut Williamia paikalle.

" Minne olet mennyt?" Kysyin kysymyksen ääneen itseltäni.

" Etsit väärästä paikkaan nuori soturi." Ääni takaatani sanoi. Olin saada sydänkohtauksen niin paljon säikähdin yhtäkkistä ääntä selkäni takaa. Käännyin hitaasti ympärin, ja näin vaalean vihreällä hohtavan hahmon edessäni. 

" Voihan pyhä...!!!"

" Pyhä?" Lohikäärme kysyi ja sen toinen kulma nousi kysyvästi ylöspäin.

" Ky.. KYLLÄ Sir." Änkytin kuin mikäkin vajaa.

" Vai että sir." Lohikäärme toisti. Minä nyökkäsin. 

" Raven tulin tänne opastaakseni sinua, hänen korkeutensa luokse." Lohikäärme sanoi ja otti ihmismäisemmän hahmon. Se liikkui Williamin huoneessa, ja minä tuijotin sen liikkeitä kuin en olisi aiemmin edes nähnyt kenenkään kävelevän.

" Miksi? Äläkää ymmärtäkö minua väärin, mutta luulin että ette kannusta meidänlaisiamme homouteen." Sanoin kun lohikäärmeen sanat upposivat tajuntaani.

" Raven emme ole koskaan kieltäneet homoutta, se on meidän toinen luontomme. Me olemme kaksi avioinen laji. Sukupuolella ei ole väliä, ainoastaan millä on väliä on suvun jatkuminen." Lohikäärmeen katse tunkeutui syvälle sisälleni, ja en voinut muuta kuin kunnioittaa edessäni seisovaa olentoa. Nyökkäsin.

" Missä hän on? Missä William on?" Kysyin sillä en voinut sammuttaa sisälläni riehuvaa huolta rakkaimpani puolesta.

" Hän ei ole kaukana, mutta hän on keskellä pimeyttä. Sinun on tuotava hänet valoon. Olet ainoa kuka pystyy siihen." 

" Miksi minä? Miten teen sen?"

" Koska minä valitsin sinut. Ole hänelle se mitä hän tarvitsee eniten."

" Miten?"

" Se sinun on keksittävä itse. Nyt poikani mene." Sitten edessäni seissyt lohikäärmeen henki katosi, ja minä jäin yksin Williamin huoneeseen. Seisoin paikoillani hetken räpytellen silmiäni epäuskoisena. Sitten tunsin nykäisyn, joka veti minua kohti ovea. Aina kun kamppailin sitä vastaan se oli kaataa minut kumoon. 

Kävelin kohti talleja, ja matkalla ihmettelin miksi kukaan ei nähnyt minua. Vartiat vain kävelivät ohitseni vähääkään välittämättä siitä että liikuin ulkona pimeän aikaan. Talleilla minua odotti valmiiksi satuloitu hevonen. Kapusin satulaan ja hevonen lähti laukkaan heti kun sain kiinni sen suitsista. Kiisimme pimeyden halki kuka ties minne.