Naamion Takana

Toinen luku

Raven

Istuin huoneessani kotitehtävien pino edessäni, joita yritin epämääräisesti saada tehtyä. Salaisen ihailijani kirje pino oli vasemmalla puolellani, ja katseeni kääntyi niihin vähän väliä. Haroin hiuksiani jotka alkoivat olla liian pitkät makuuni, mutta en ollut tehnyt asialle mitään. Tummat suoruvani laskeutuivat silmieni eteen, ja siirsin ne yhdellä käden liikkeellä sivummalle. Pyöritelin kynää sormissani ja rummuttelin välillä pöydällä lepääviä papereita sillä. Oven suunnalta kuului kevyt kahina, ja sitten kirje ilmestyi oven alta. Olin pystyssä nopeammin, ja marssin oven luokse nappaamaan minun nimelläni varustetun kirjeen. Avasin oveni ja tähyilin ympärilleni etsien kirjeen tuojaa, mutta en nähnyt ketään. Palasin huoneeseeni ja sormeni tärisivät, kun avasin kirjettä. Jouduin lukemaan kirjeen moneen kertaan ennenkuin sain sisäistettyä sen sanoman. Hän haluaa tavata tanssiaisissa? Tieto ilahdutti, mutta samalla tunsin pelkoa. Mitä jos tämä olisi vain yhtä suurta pilaa, joltain kuninkaalliselta paskiaiselta? Williamin kuva pomppasi mieleeni, ja värähdin muistaessani hänen ilkeät sanansa. Haluanko tavata hänet? Kyllä. Tunne oli suorastaan pakottava tarve saada tavata hänet edes vilaukselta.

Huonetoverini herätti minut päiväuniltani paukauttamalla oven äänekkäästi kiinni. Olin uneksinut tanssiaisista, ja naamion takana piilottelevasta miehestä. Zero oli huonetoverini, eikä hän välittänyt homoudestani. Zero näytti vihaiselta kun hän ravasi huoneessamme rauhoitellen hermojaan kädet nyrkkiin puristuneina. Kulmani kohosivat korkealle, mutten kysynyt vaikka olisin halunnut saada tietää. Zero onnistui olemaan aina rauhallinen, joten asian täytyi olla hyvin vakava jos Zerolla oli vaikeuksia hillitä raivoaan.

" Raven olenko minä sinusta ruma?" Zeron kysymy yllätti minut ja hänen vihertävät silmänsä kääntyivät katsomaan minua.

" öööm et minusta." Sanoin hieman vaivautuneena, ja käteni haroi automaattisesti hiuksiani. Kun ensi kertaan olin tavannut Zeron olin pitänyt häntä hurmaavana, mutta en pitänyt hänestä sillä tavalla. Me olimme vain ystäviä, enkä usko että Zero piti miehistä.

" Eli sinä voisit jopa sanoa että olen vetävä?" Hän kysyi ja silmäili minua tarkasti.

" Miksi yhtäkkiä kysyt minulta mielipidettä ulkonäöstäsi?"

Zeron kasvoille levisi nolostunut puna, ja hän näytti vaivautuneelta.

" On eräs tyttö, ja aina kun lähestyn häntä, hän katsoo minua kuin olisin maailman rumin tapaus koko universumissa."

" Oletko varma? Vai oletko vain keksinyt koko jutun, ja oikeasti hän katsookin sinua kiinnostuneena." Sanoin ja pieni naurahdus pääsi karkaamaan.

" Ei naurata Raven. Tässä on nyt tosi kyseessä. Olen yrittänyt lähestyä häntä ja pyyttää hänet tanssiaisiin kanssani, muta hän vain katsoo minua kuin roska kasaa." Zero sanoi ja jatkoi ravaamistaan tällä kertaan hermostuneena.

" Ja sinä ajattelit, että olet ruma?" Yritin yhdistellä pätkiä yhteen ymmärtääkseni paremmin.

" No niin tai sitten hän vain vihaa minua."

 " Oletko edes jutellut hänelle?"

" Tuota en ole onnistunut siinä." Zero pysähtyi paikoilleen.

" Mitä jos aloittaisit siitä." Ehdotin hieman virnistellen, jotta en olisi nauranut ääneen.

" En tiedä onnistunko siinä. Aina kun pääsen hänen lähelleen haluan juosta karkuun, sydämmeni hyppää melkein ulos rinnastani ja kämmeneni hikoavat." Zero lysähti sägylleen istumaan.

" Kappas joku on pahasti ihastunut." Sain tyynyn päin kasvojani, mutta nauroin vain äänekkäämmin.

" Paraskin puhuja. Miten salainen ihailijasi jakselee? vieläkö niitä kirjeitä tulee?" Zero käänsi kelkkaa niin että minä pääsin parrasvaloihin. Zero oli saanut tietoonsa salaisesta ihailijasta kun kirjeitä oli alkanut tulla, ja hän oli uteliaisuuttaan lukenut yhden niistä. Aluksi olin ollut vihainen ja loukkaantunut, mutta lopulta olin antanut hänelle anteeksi. Zero oli onneksi hyväksynyt homouteni, kun kaikki muut olivat kiusanneet minua sen takia.