Naamion Takana

William

Naamiaiset olivat lähestymässä, ja Dalia lähetteli hyvin selviä signaaleja. Hän odotti minun pyytävän häntä parikseni tanssiaisiin. Valitettavasti en ollut menossa niihin. Kuulin tyttöjen käyvän innoissaan keskustelua naamiaisista, ja olin tulla hulluksi. Käytävillä tytöt katsoivat minua odottavasti, mutten aikonut pyytää parikseni ketään. Tälläkin hetkellä olin karannut velvollisuuksiani, ja vain istuin linnan katolla.

Upea maisema avautui edessäni, ja sain olla omissa oloissani. Ravenin kuva pulpahti päähäni yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka kuinka yritin olla ajattelematta häntä. Mitä Raven tekee? Pitääkö hän minusta? Voisiko juttumme toimia? Kysymykset pyörivät päässäni, mutten saanut vastausta niihin.

 " Saanko liittyä seuraanne oi arvon prinssi?" Veronican kysyi alapuolelta kumartaen liioitellusti.

" Tule vain. Ei sinun tarvitse liioitella." Sanoin hieman loukkaantuneena. En ollut odottanut Veronican löytävän tänne ja alkavan kumarrella. Me emme aluksi tulleet toimeen keskenämme, koska Dalia aukoi suutaan ja minä puolustin häntä. Asiat olivat muuttuneet kun Veronica sai tietää homoudestani, ja ihastuksestani Raveniin.

Veronica kiipesi samaa reittiä, kuin minä aiemmin tänään päivällä. Hän nauroi vapautuneesti, kun istuutui vierelleni. Jollain toisellakin on näköjään ollut huono päivä. Veronican hiukset olivat tällä kertaan turkoosin siniset, ja ne liehuivat tuulessa.

" Täällä on mahtavat näkymät!" Veronica sanoi huvittuneena ja katsoi upeaa maisemaa edessämme.

"Niin on ja kaiken lisäksi saa olla rauhassa." Huokaisin äänekkäästi.

" Mikä on?" Hän kysyi kuristaen kulmiaan söpöllä tavalla. Siniset silmät tuntuivat porautuvan suoraan ytimeeni ja etsivän vastausta mielialaani.

"No Dalia jahtaa minua kuin viimeistä päivää. Hän haluaa että pyytäisin häntä tanssiaisiin kanssani."

" Mitä aiot tehdä?"

" En aio pyytää ketään. En itseasiassa ole menossa ollenkaan." Niin olisi parasta kaikille. En voi välttää Daliaa loputtomiin, mutta en voi myöskään leikkiä pitäväni hänestä. Olemmehan toki lapsuuden ystäviä, ja minulta odotetaan asioita Daliaa kohtaan.

" Hmm. Sanoin juuri äsken samoin." Veronica myönsi.

" Miksi sinä et mene?" Kysyin koska olin yllättynyt hänen vastauksestaan. En olettanut että kukaan nainen voisi vastustaa tanssiaisten lumoa. Kaikkihan heistä haaveilevat tapaavansa siellä täydellisen miehen, joka ratsastaa heidän kanssaan auringonlaskuun.

" Ei vain huvita." Veronica vastasi tuijottaen maisemaa. Aistin että hän ei juuri halunnut keskustella asiasta joten päätin vaihtaa aihetta.

" Kiva väri muuten." Huomautin ja kosketin hänen turkoosia hiussuortuvaa.

" Kaipasin hieman muutosta." Hän vastasi olkiaan kohauttaen. Hiljaisuus levisi välillemme, kun heiluttelimme jalkojamme katonreunalla. Palasin pyörittelemään Raven ongelmaa mielessäni, mutta näin silmäkulmastani vartiomiehen joka keskeytti ajatuskulun. Veronica oli liian omiin ajatuksiinsa uponneena, ettei huomannut vartiaa. Meitä ei onneksi tultu häätämään tai saattamaan rehtorin kansliaan. Vartia vain katsoi ja jatkoi matkaansa meistä välittämättä.

" Tästä saisi varmaan aika hyvän rangaistuksen, jos jäämme kiinni." Virnuilin leveästi sanoessani nämä sanat.

" No uusi rangaistus pitkälle listalle ei enään haittaa." Veronica virnuili takaisin.

" No minulla ei ollut aikomustakaan jäädä kiinni."

" Ei minullakaan." Naureskelimme hetken, ja sitten palasin miettimään ongelmiani.