Naamion Takana

Kymmenes luku

William

Kaikki viime aikoina oli alkanut menemään pieleen kun Gwenmoren kuningas ilmoitettiin kuolleeksi. Kuka olisi uskonut että kuningas surmattiin niin helposti. En ainakaan minä. Henkinen side isäni kanssa kertoi minulle, että hän ei ollut onnellinen uutisesta. Ymmärrettävää sillä hänen ja muiden kuninkaiden pitäisi löytää uusi hallitsija Gwenmorelle. Tarkastelun isäni tunteita jotka muuttuivat yhtäkkiä kylmästä lämpimään. En osannut sanoa mistä moinen muutos, mutta jotain oli tapahtunut kotona. Kenties he olivat kostaneet kuninkaan kuoleman. En tiedä. Oveltani kuuluva koputus havahdutti minut hereille ajatuksistani.
"Sisään" sanoin ja jäin odottamaan tulijaa. Raven avasi oven ja kasvoilleni levisi leveä hymy.
"Hei!" Raven sanoi hieman vaivautuneena, luultavasti siksi että olin mennyt aiemmin raivoamaan hänelle ja nyt hän ei enään tiennyt millä tuulella olin. Suhteemme oli yhtä vuoristorataa, mutta se ei ollut tärkeää. Raven oli koko elämäni enkä pystyisi luopumaan hänestä kuoleman uhallakaan.

" Kaikki on menny sekavaksi sen jälkeen, kun kuningas Markham kuoli."  Raven sanoi astuessaan huoneeseen ja sulkiessaan huoneeni oven.

" Kyllä. Jopa muut kuninkaat ovat pulassa, koska tälläistä ei ole tapahtunut vuosi satoihin." 

" Sinun olisi pitänyt nähdä, kun kaikki kuningas Markhamin alaisuuteen kuuluvat oppilaat alkoivat kaatua maahan kivun takia. Se oli aivan kammottavaa."

" Miten Veronica jakselee? Hänkin kuulemma kuuluu kuninkaan alaisuuteen."

" Huonosti. Hän voi kaikkein huonoimmin. Asia vaikuttaa häneen enemmän, kuin muihin ja selvästikkin hän yrittää peitellä sitä." Raven näytti hieman surulliselta, luultavasti huoli ystävän takia.

" Ehkä Veronica on jotain sukua kuninkaallisille, sillä miksi hän reagoisi muuten noin voimakkaasti kuninkaan kuolemaan. Ja sehän on selvää että kun kuuluu kuninkaalliseen sukuun reagoi kaikkiin kuolemiin voimakkaammin, kuin normaalit kansalaiset."

" Uskotko todella, että Veronica on jonkin sortin kuninkaallinen. Kuten herttuatar tai lordin tytär?"

" Kenties. Mutta en voi olla varma. Asiasta pitäisi ottaa selvää, mutta luulen että se ei kuulu meille. Annetaan Veronican hoitaa asia itse. Sitäpaitsi drakit eivät juuri pidä siitä että muut tunkevat nokkansa sukuasioihin."

" Niinpä."

" Ei murehdita asiaa enempää." sanoin ja päätin työntää asian sivummalle hetkeksi. Vedin Ravenin suudelmaan ja annoin käsieni vaeltaa hänen käsiään pitkin. Olin kaivannut tätä. Raven sai aikaan minussa monia tunteita, hän suorastaan herätti minut henkiin.

" Oletpa sinä tänään hyvällä tuulella." Raven sanoi ja hänen silmissään näkyi onnellisuutta.

" Minulla vain oli sinua ikävä. Voitko antaa anteeksi viime kerran?" Raven sai minut tekemään aina hänellle mieliksi. Hän muutti minut jälleen kuninkaallisesta tavalliseksi kansalaiseksi. 

" William olen jo antanut anteeksi, mutta jos haluat hyvittää tekosi voisit lähteä kanssani ratsastamaan."

" Se on aika näkyvää toimintaa." sanoin epävarmana, mutta kuvittelin jo meidät ratsastamassa ulkona.

" No jos joku näkee meidät yhdessä voimme aina sanoa että harjoittelemme." 

" Okei. Tule mennään. En malta odottaa, että pääsen ulos kanssasi." 

Raven

Kun olin ehdottanut että lähtisimme ulos ratsastamaan, en ollut ajatellut niitä treffeinä, mutta kun William sanoi että ei malttaisi odottaa että pääsisi kanssani ulos. Aloin yhtäkkiä ajatella niitä treffeinä ja me emme vielä ole olleet virallisilla treffeillä. Tunsin kuinka puna nousi kasvoilleni. VOI EI. Ei et saa ylireagoida. Ne eivät ole treffit. Vai ovatko? Ehkä. En tiedä.