Unohdetut muistot | Kelmi fanfictio

1. Luku.

Perjantai 28. elokuuta 1975.

Suklaanruskeat silmät avautuivat ja Annabelle Greenwood katseli ympärilleen avarassa huoneessa. Hän tiedosti ensimmäisenä makaavansa pehmeässä sängyssä ja sängyn ympärillä olevat verhot oli vedetty kiinni. Oli aivan hiljaista. Hän yritti muistaa, missä oli tai miten oli päätynyt tänne, mutta ei muistanut mitään muuta kuin suurimman kivun ja tuskan, jonka oli koskaan koko lyhyen elämänsä aikana tuntenut. Hän laski varovaisesti päätään tarkastellakseen käsiään. Niissä oli enemmän arpia kuin hän oli muistanut. Arvet olivat melko haaleita, mutta ne näkyivät silti ja olivat yhä kipeät.

Huoneen ovi avattiin ja parit askeleet kopisivat vasten lattiaa lähestyen Annabellen sänkyä. Hän veti äkkiä peiton lähemmäs itseään ja teeskenteli nukkuvaa. Hän kuuli, miten verho vedettiin syrjään ja tuoleja raahattiin sängyn viereen. Varovaisesti Annabelle raotti silmiään, vain sen verran, että näki sängyn vieressä istuvat hahmot. Heitä oli kolme. Yksi punatukkainen tyttö, suunnilleen Annabellen itsensä ikäinen, yksi hyvin vanha, valkopartainen mies sekä liituraitapukuun pukeutunut mies, joka näytti hyvin tärkeältä.

"Ei vieläkään hereillä. Voisi kuvitella, etteivät he yritä tarpeeksi", se virkamies murahti.

"Hän oli heikossa kunnossa tänne tullessaan herra Kyyry. Ei ihme, että hän toipuu hitaasti, nuo arvet ovat varmasti kipeät", punatukkainen tyttö huomautti kohteliaalla äänensävyllä.

"Joka tapauksessa. Saanen kysyä, miksi me kokoonnumme täällä joka päivä?" Kyyryksi kutsuttu mies kysyi rypistäen otsaansa.

"Olemme täällä tarkastamassa onko neiti Greenwood kunnossa Kyyry hyvä", vanha mies totesi seesteisesti hymyillen.

"Heti, kun hän herää, kerromme hänelle Tylypahkasta."

"Ja miten neiti Evans tähän liittyy", mies jatkoi, kun näki Kyyryn katsovan punatukkaista tyttöä epäluuloisena, "hän on ystävällisesti luvannut pitää huolta neiti Greenwoodista. Tylypahkassa ja sen ulkopuolella."

"Aivan. Se on tietysti tärkeää ja hieman vaarallistakin ottaen huomioon, että Greenwoodia etsitään", Kyyry sanoi ja nousi seisomaan.

"Hän ei herää tuosta vielä pitkään aikaan ja minulla on töitä, kuten professori hyvin tietää."

"Mikä on Tylypahka?" Annabelle kysyi räväyttäen silmänsä auki.

Hänen uteliaisuutensa ei ollut kestänyt enempää. Hänen oli pakko saada tietää, mistä puhuttiin. Sitä paitsi, asia koski jollain tavalla häntä eli hänellä oli oikeus saada tietää.

"Ah, olettekin näköjään hereillä. Oletteko kunnossa? Miltä teistä tuntuu?" vanha mies hymyili ystävällisesti.

"Ihan okei, heti kun saan tietää, mitä oikein tapahtui, mikä on Tylypahka ja - jos saan pyytää - lopetatte teitittelyn", Annabelle vastasi ja katsoi vuorotellen jokaista huoneessa olijaa.

Seuraavat puolituntia kuluivatkin sitten selittelyyn, mutta - toisin kuin Annabelle oli toivonut - vain punatukkainen tyttö puhui hänelle teitittelemättä. Oikeastaan, tyttö ei edes puhunut paljon ja Annabelle uskoi, että se johtui siitä, ettei hän uskaltanut tehdä sitä selvästi vaikutusvaltaisten miesten seurassa.

"Pääsette sairaalasta huomenna neiti Greenwood. Neiti Evans tulee hakemaan teidät ja voitte mennä yhdessä ostamaan koulutarvikkeet. Hän neuvoo sinua kaikessa", professori Dumbledore sanoi ja molemmat miehet lähtivät Annabellen sairaalahuoneesta.

Se tyttö - Lily Evans - kuitenkin jäi vielä. Hän katseli Annabellea uteliaana smaragdinvihreillä silmillään, muttei sanonut mitään. Annabelle huomasi Lilyn vilkaisevan vähän väliä hänen arpisia käsiään. Lopulta hän ei jaksanut enää tytön tuijotusta ja huokaisi.