Unohdetut muistot | Kelmi fanfictio

8. Luku.

Lauantaina 20. syyskuuta 1975.

Rakas Anna.

Et ikinä usko, miten paljon minä ilahduin kuullessani, että olet elossa. Tottakai minä haluan olla vielä yhteydessä sinuun. Minusta tuntuu, että voimme pian puhua taas kasvotusten. Ajattelin nimittäin tulla käymään siellä Englannissa. 

Tulen niin pian kuin vain pääsen tulemaan. Toivottavasti siellä menee kaikki hyvin. Oletko kunnossa? Miten kukaan voi olla niin ilkeä sinunlaisellesi ihmiselle, että kidnappaa sinut ja vielä kiduttaa sinua? En ymmärrä Kuolonsyöjien tavoitteita. Joka tapauksessa, toivottavasti olet saanut sieltä ystäviä, jotka pitävät sinusta hyvää huolta. 

Rakkaudella Sean 

***
Anna istui Rohkelikkojen pöydässä lukemassa Seanilta saamaansa kirjettä. Hän ei voinut olla hymyilemättä pienesti itsekseen. Sean piti häntä yhä ystävänään. Miten joku voikin olla noin ihana ihminen? 

"Huomenta Anna", joku tervehti ja Anna näki Kelmien istuvat seuraansa pitkän tupapöydän päähän. 

Hän nyökkäsi vastaukseksi ja taitteli kädessään olevan kirjeen siististi taskuunsa.

"Keneltä se oli?" James uteli, mutta Anna katsoi häntä kuin tyhmää, jolloin hän tajusi tytön saaneen kirjeen Seanilta - siltä amerikkalaiselta pojalta, jolle Anna oli edellisenä iltana kirjoittanut. 

"Mitä hän kirjoitti?" Remus kysyi.

"Mmm...hän tulee tänne jossain vaiheessa", Anna vastasi hiljaa niinkuin aina, kun hän puhui jollekin, johon ei osannut vielä kunnolla luottaa. 

"Vaihtaako hän Tylypahkaan?" Sirius kysyi hieman torjuvaan sävyyn.

"Ei...en tiedä", Anna vastasi ja jäi tuijottamaan lautastaan.

"Huomenta", Marlene mumisi unisena liittyessään hänen ja Kelmien seuraan aamiaiselle.

Pian myös Lily, Alice, Mary ja Dorcas tulivat. Ihme kyllä, Lily ei valittanut siitä, että joutui istumaan Kelmien kanssa samassa pöydässä.

"Saisinko hetkeksi huomionne?" professori Dumbledoren ääni pyysi Suuren salin etuosasta ja iloinen rupattelu loppui kuin seinään. 

"Minulla on ilo kertoa teille, että saamme täksi vuodeksi vielä kaksi uutta oppilasta lisää. Tulisiko herra Bradshaw ensiksi lajitteluun?"

Annan katse sinkosi salamana salin etuosaan, missä Sean istui puiselle jakkaralle. Professori McGarmiwa laittoi lajitteluhatun hänen päähänsä ja Anna tunsi sydämensä sykkivän tavallista nopeammin. Anna hänen olla Rohkelikko, anna hänen olla Rohkelikko...

"ROHKELIKKO!"

Anna huokaisi helpotuksesta ja ensimmäistä kertaa Tylypahkassa ollessaan hän unohti ujoutensa noustessaan seisomaan, kun Sean harppoi hänen luokseen ja veti hänet halaukseen. Anna tunsi, miten ilonkyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan, kun hän hautasi kasvonsa Seanin rintaa vasten. Pari salissa olijaa vihelsi ilmeisesti ajatellen, että he olivat jonkinlainen pari. 

"Eiköhän meidän pitäisi istua alas? Rehtori Dumbledore varmaan mieluusti jatkaisi lajittelua", Sean huomautti virnistäen leveästi ja Anna nyökkäsi. 

"Ja...keitäs nämä ovat?" Sean uteli hiljaa katsoen Kelmejä ja tyttöjä. 

Anna ei ehtinyt kertoa, koska seuraavana mainittu nimi kiinnitti hänen huomionsa toistaiseksi.

"Lee O'Connor."

Anna tuijotti Leetä, kun tämä istui puiselle jakkaralle. Ei...tämä ei voinut olla totta! Lee ei voinut todella olla tuossa - ei vain voinut! Mutta...noista tummista kiharista hiuksista ja säihkyvistä sinisistä silmistä ei voinut erehtyä. Kyllä, tuo jakkaralla istuva henkilö todellakin oli se Lee O'Connor, jonka Anna tunsi.