Unohdetut muistot | Kelmi fanfictio

5. Luku.

Torstai 3. syyskuuta 1975.

Lily heräsi aikaisin seuraavana aamuna. Hän toivoi, että Jameskin olisi pian hereillä, koska he olivat eilen sopineet menevänsä katsomaan Annaa kahdestaan. Lily ei tiennyt, miksi luotti yhtäkkiä Jamesiin sen verran, että antaisi pojan kuulla Annan tarinan, jos tyttö kertoisi sen. Tylypahkaan tullessaan Lily oli vannonut itselleen pitävänsä huolen Annasta ja siitä, ettei kukaan koskaan saisi tietää, mitä tytölle oli tapahtunut, mutta vala oli rikkoutunut jo junassa.

Lily astui oleskeluhuoneeseen ja yllätyksekseen näki Jamesin jo istumassa nojatuolissa. Hän rykäisi ja sai Jamesin katsomaan häneen päin.

"Joko mennään?" poika kysyi ja nousi ylös nojatuolista.

"Mennään, mutta minulla olisi yksi pyyntö", Lily aloitti, kun he kävelivät ulos oleskeluhuoneesta.

"Mitä ikinä kuuletkaan Annalta, älä kerro sitä kenellekään", hän pyysi ja James nyökkäsi.

"Voinko luottaa siihen, ettei tieto leviä?" Lily pysähtyi käytävässä ja katsoi Jamesia silmät hieman kaventuneina.

"Olen paljon parempi pitämään salaisuuksia kuin luuletkaan", James virnisti ja lisäsi sitten vakavammin, ettei koskaan kertoisi kenellekään Annan salaisuuksia, jos tyttö ei sitä itse halunnut.

Lily nyökkäsi hyväksyvästi ja he jatkoivat matkaa kohti sairaalasiipeä.

"Minä en ole varma, kertooko hän sinulle mitään. Annan on hyvin vaikeaa luottaa keneenkään sen takia, mitä hänen menneisyydessään on tapahtunut. Se, että hän luottaa minuun ja ystäviini, on jo ihme", Lily kertoi ja James katsoi häntä huolestuneena.

"Kuinka vakavasta asiasta on kyse?" hän kysyi hiljaa peläten pahinta.

Lily ei vastannut. He olivat saapuneet sairaalasiiven luokse ja punatukkainen tyttö koputti sen oveen. Hetken kuluttua matami Pomfrey avasi oven ja päästi heidät sisään.

"Hyvä että tulitte. Neiti Greenwood on hieman paniikissa, koska ei muista mitään eilisestä. Älkää huoliko, se johtuu vain siitä unilääkkeestä, jota annoin hänelle, että hän saa nukuttua. Vaikutus lakkaa ihan pian ja sitten hän muistaa taas kaiken", Pomfrey kertoi.

Lily ja James kävelivät Annan sängyn luokse ja istuivat sen ympärille laitettuihin tuoleihin. Anna katsoi heitä vapisten jostain syystä - Lily arveli sen johtuvan pelosta.

"Oletko kunnossa?" Lily kysyi rauhallisesti toivoen, että Annakin rauhoittuisi pian.

Anna pudisti päätään ahdistuneena.

"Haluatko kertoa, mikä on vialla?" Lily kysyi.

Anna vilkaisi Jamesia ja pudisti uudelleen päätään. Lilyn ja Jamesin katseet kohtasivat ja Lily huokaisi.

"Anna me voimme auttaa sinua pääsemään yli kammoistasi", hän huomautti yrittäen kuulostaa ystävälliseltä.

Anna oli hiljaa. Hän tiesi kyllä, että Lily ja muut olisivat valmiita auttamaan häntä missä tahansa, mutta hän ei halunnut. Anna ei ollut tottunut tälläiseen elämään. Hän oli unohtanut, miltä tuntui olla tärkeä jollekin. Siitä oli niin kamalan kauan, kun hän esimerkiksi oli viimeksi halannut jotain. Sekin tapahtui jokin aikaa ennen kidnappausta, kun hän kolmetoistavuotiaana halasi parasta ystäväänsä Sean Bradshawia ennen joululomalle lähtöä.

"Anna?" Lily kutsui ja Anna ravisti päätään havahtuakseen ajatuksistaan.

"Anna minä pyydän, kerro minulle, jos jokin on vialla", Lily aneli ja Anna huokaisi.

Hän halusi kertoa Lilylle kaiken. Hän halusi olla rohkea, mutta se oli hieman vaikeaa, kun James oli paikalla.

"Tekivätkö Luihuiset sinulle jotain?" tuo mustatukkainen poika kysyi huolestuneen kuuloisena.