Marlene ei ollut koskaan ennen edes kuvitellut joutuvansa jonkun ystävänsä hautajaisiin näin nuorena. Hän istui eturivin penkillä ystäviensä kanssa. Kappelissa oli kaksi penkkiriviä ja niiden välissä käytävä. Toisella puolella eturivissä istuivat Marlene, Lily, Alice, Mary, Dorcas ja Kelmit - sekä tietysti Regulus, Sean, Lee ja Brian. Toisella puolella Sam ja muut Annan ystävät vuodesta 2020.
Marlene yritti olla itkemättä, kun tumma mahonkinen hauta-arkku kannettiin sisään kappelin ovista Annan ruumis sisällään. Yritys ei kuitenkaan onnistunut. Marlene ei voinut ymmärtää, miksi juuri Annan oli pitänyt kestää se kaikki - pelot, kammot, kidutus, sairaus ja sekä läheisten että itsensä kuolema. Siinä oli liikaa kärsittävää yhdelle tytölle.
Hautajaisissa ei ollut paljon vieraita. Vain Annan ystävät, isoveli ja opettajat. Marlenen mielestä Annan olisi ansainnut isommat ja mahtavammat hautajaiset. Hän oli kestänyt niin paljon. Hän oli arvokkaampi - paljon arvokkaampi.
Jokainen vieras lausui omat hyvästinsä Annalle ja niin tyttö siunattiin tai mitä lie tehtiinkään - Marlene ei oikein tiennyt, mitä se jästipappi teki - ja kannettiin ulos. Vieraat kerääntyivät haudan ympärille katsomaan, miten mahonkiarkku laskettiin maan sisään ja Annabelle Greenwood pääsi viimein kärsimyksistään.
Uudenvuoden aikaan ilmestyi velhomaailman kaikkiin kirjakauppoihin uusi kirja. Brian oli itse kirjoittanut ja teettänyt muistokirjan Annasta, etsinyt käsiinsä jokaisen tiedonmurusen siskonsa elämästä ja julkaissut sitten valmiin tarinansa, joka kertoi Annan elämästä. Se kosketti monia, sillä vaikkei melkein kukaan tiennytkään kuka tämä Anna oli, he pitivät Annaa kuitenkin merkittävänä hahmona yhteiskunnassaan. Uhrata nyt itsensä sillä tavalla kuolemalle, vaikka pelastukseen olisi ollut mahdollisuus.
Tosin se mahdollisuus tuli vasta myöhemmin. John Nicholls nimitettiin vuonna 2023 koko velhomaailman viralliseksi lääkkeidenvalmistajaksi, Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalan uusien sairauksien tutkijaksi ja torjujaksi sekä ministeriön virkamiehistä korkea-arvoisimmaksi heti ministerin jälkeen. Silti John ei ollut tyytyväinen saavutukseensa, sillä hän ei ollut keksinyt lääkettä aiemmin ja Anna oli kuollut.
***
YOU ARE READING
Unohdetut muistot | Kelmi fanfictio
FanfictionOn vuosi 1975 ja Kelmit ovat aloittamassa viidettä vuottaan Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Vuodessa ei pitäisi olla mitään erikoista, mutta kaikki muuttuu, kun Tylypahkaan tulee uusi oppilas, jollaista Kelmit eivät ole koskaan tavanneet. A...