Sokeat kyyhkyset || JIKO || ✅

Luku 5

Joel

Ja taas sitä treenattaisiin koko päivä studiolla. Tänään vaihtui toukokuu kesäkuuksi ja 2 päivän päästä olisi kesän ensimmäinen keikka.

Tulin (jälleenkerran) hieman ajoissa studiolle, joten jäin odottamaan muiden tuloa. Tästä oli näköjään kehittymässä jo tapa, että tulen liian aikaisin studiolle. Noh eipä mulla mitään kummosempaa tekemistä olis kotona, joten oli aivansama olisinko täällä vai kotona.

Tänään kukaan ei tullut myöhässä (suoranainen ihme). Silmäilin ohi mennen kaikkia sohvalta. Kaikki vaikutti ihan normaalilta kunnes huomioni kiinnittyi Nikoon ja Joonakseen. He olivat hieman omituisia.

"Sattuks jotain teille eilen?" Kysyin suoraan. Asioiden kiertely ei ollut oikein juttuni.

Joonas jähmettyi hetkeksi ihan paikoilleen, mutta vastasi heti sen jälkeen, että "Ei tapahtunut mitään poikkeavaa."
En uskonut Joonaksen sanoja hetken vertaa, mutta en halunnut jäädä kyselemään asiasta lisää vaan nyökkäsin ja jätin asian olemaan... ainakin melkein.

Silmäilin Joonaksen ja Nikon käytöstä pitkin päivää. Yhdessä vaiheessa Olli tuli viereeni.

"Tajusitko nää saman kuin mä?" Sanoimme vahingossa yhtäaikaa, jonka jälkeen naurahdimme.

"Mikäs sun teoria on?" Olli kuiskasi.

"Varmaan aikalailla sama kuin sun." Kuiskasin takaisin ja virnistin..

"He ovat alkaneet tajuamaan omat tunteensa." Sanoimme taas vahingossa yhteenääneen.

Nauroimme hetken ja sitten huomasimme Tommin, joka oli kuullut keskustelumme ja pudisti nyt päätään.

"Voi elämä teijän kahen kanssa." Hän sanoi.

"No heii älä nyt kyl säki näät mitä noilla kahella on meneillään." Olli sanoi.

"Ehkä, mutta meillä ei ole aikaa jäädä arvailemaan toisten ihmisten välisiä suhteita. 2 päivän päästä on keikka ja meidän pitää olla valmiina." Tommi sanoi vielä, ennen kuin lähti muualle.

"Noh pitääpä sitä tosiaankin jatkaa hommia." Tokaisin samalla, kun katsoin kelloa.

--
Joonas

Joel on jo varmasti huomannut jotain... sen näki hänen katseestaan.

Yritin olla normaalisti ja unohtaa edes treenien ajaksi kaiken, mutta se oli melkeinpä mahdotonta. En saanut Nikoa pois päästäni. Enkä sitä, miten hyvältä eilinen suudelma tuntui. Tajusin, että haluni suudella häntä kasvoi taas kun katdoin häntä.

Kirosin hiljaa. Ei tästä tuu mitään. Pitääkö mun alkaa välttelemään häntä etten taas löytäisi itseäni suutelemasta häntä??

Ajatuksissani kompastuin tietenkin sitten johonkin hemmetin johtoon... olin jo valmistautunut siihen, että kaatuisin lattialle, mutta joku ehti tarrata musta kiinni ennen sitä ja vetäisi mut takaisin pystyyn. Se oli Olli. Onneksi sillä en olisi tiennyt mitä olisi tapahtunut, jos hänen tilallaan olisi ollut Niko.

"Sainpas." Hän sanoi.

"Kiitti.."

...

"Onks sulla oikeesti kaikki hyvin ku et oo ollu omaittes koko päivänä?" Hän kysyi.

Olimme kahdestaan ja olen tuntenut Ollin ihan pienestä pitäen, joten päätin vähän avautua hänelle. Ehkä se auttaisi.

"No siis ei mulla mitään vakavaa oo meneillään, mutta mun ajatukset on niin sekasi tällä hetkellä, et tarviin vähän aikaa niitten selvittelyyn.." Selitin.

"Liittyyks se Nikoon?" Hän kysyi miltein heti.

Olin sen verran yllättynyt, että sain vain nyökättyä varovaisesti.

Olli pisti kätensä mun olkapäälle.

"Älä huoli. Me supportataan kyllä." Hän sanoi ja hymyili.

Voi hitto ei tän tähän asti pitänyt mennä...
Noh ainakin ne supporttaa.. Olisi kamalaa, jos edes jollakin heistä olisi jotain vastaan.

Treenit jatkuivat. Osasin ehkä olla vähän rennommin kuin aiemmin kiitos Ollin.

--

Hups kirjotin tän luvun loppuun matikan tunnilla :D

Sanoja: noin 480+