Scream for the broken

9.

Niko
Aloin heräilemään kunaurinko paistoi kasvoilleni jostain raosta. Katselin ympärilleni muuten pimeässä huoneessa. Missä vitussa mä olen? Sitten taas tuntui kuin olisin saanut nuijanukutuksen.

Säpsähdän hereille melkein pimeässä huoneessa. Se ei ollut unta. Katselen ympärilleni ja huomaan nurkassa jonkun mytyn. Yritän nousta seisomaan mutta jalkani ovat sidotut käsien lisäksi. Jollain ihmeellä saan raahattua itseni tuon mytyn luokse.

Mytty nurkassa on Vanessa. No, ainakaan en ole yksin. "Vanessa." Kuiskaan. Suutani ei ole onneksi sidottu. "Niko?" Huokaisen. Ainakin hän on elossa. "Missä me ollaan?" Vanessa kuiskaa. "Rehellisesti sanottuna en tiiä...muistan vaan että me mentiin sen miehen mukaan ja sitte kaikki pimeni." Selitin. Vanessan henkitys alkoi tihentymään uhkaavasti. "Hei Vanessa, ota ihan rauhallisesti. Sä et oo yksin, me selvitään tästä. Jätkät ettii meitä jo varmasti."

Alan miettimään mahdollisia pakokeinoja. Narut on saatava auki ensimmäisenä. "Vanessa voiko yrittää saada mun kädet vapaaksi?" kuiskaan. Kuiskaaminen sopii jotenkin tähän tunnelmaan. "Käänny silleen että meidän selät on vastakkain". Vanessa kuiskaa tukkoisesti. Tyttö parka. Käännymme selät vastakkain ja tunnen kuinka Vanessan kädet hapuavat narua. Käden osuessa omaan vastaavan tunnen jotain sisälläni. Pientä kipinää. Ei nyt Niko keskity.

"Irtosko se?" Ravistan käsiäni. "Aukes! Oota mä otan sun kädet auki." Onneksi tämä onnistui. Saan Vanessan kädet pian auki ja jatkan omien jalkojeni kimpussa. Saan ne vihdoin auki ja nousen varovasti seisomaan. Vanessa venyttää omia jalkojaan vielä lattialla. Kopeloin seinää etsien jotain mikä kielisi pois pääsystä. Ainoa valonlähde on pienen pieni auringon säde mutta se ei auttaisi yhtään. Yhtäkkiä tavoitan oven kahvan. "Vanessa." Kuiskaan. Vanessa kävelee viereeni. "Se on oven kahva." Totean. Vanessa alkaa nauramaan hiljaisesti. "No shit Sherlock!" Vanessa vastaa minulle. Naurahdan itsekkin ja kokeilen oven kahvaa. Ovi aukeaa onneksi.

Kurkkaan varovasti jos sen ulkopuolella sattuisi olemaan joku. Otan Vanessan kädestä kiinni ja vedän hänet mukaani tyhjälle käytävälle. Käytävä ei ole kovin pitkä, ja pian olemme jonkin näköisessä mökkituvassa. Onneksemme emme näe ketään. Olen juuri ottamassa askeleen eteenpäin kun kuulen oven avautuvan. Paniikissa avaan ensimmäisen oven vasemmalta puoleltani ja pusken Vanessan sinne mennessä itse perässä. Vanessa meinaa ilmeisesti sanoa jotain mutta ei kerkiä kun painan huuleni tuon vastaavien päälle.

Vanessan huulet tuntuvat pehmeiltä. Pian tunnen saavani vastauksen tähän yllättävään suudelmaan. Yritän samalla kuulostella mitä mökissä tapahtuu. "Joo ovi oli lukossa ei ne oo sieltä mihinkään päässy. Löysin sen sun puhelimen nii voidaan käydä siel kaupassa." Tunnistan äänen mustapaitaiseksi mieheksi. "No eiköhän sitte mennä." Toista ääntä en tunnista. Varmaan jompikumpi niistä kahdesta muusta. Kuulen oven sulkeutuvan ja erkanen suudelmasta. Vaikka en olisi halunnut sen loppuvan koskaan. "Tuu mennään."

Hiippailemme ulos komerosta. Pienestä ikkunasta näen auton ajavan pois päin. Menemme eteiseen ja näen pöydällä jotkin avaimet. "Niko tossa hyllyllä ois pari kypärää ja pöydällä avaimet. Oisko täällä joku kulkuneuvo?" Vanessa sanoo kurkottaessa ottamaan kypärät. Nappasin avaimet ja otin toisen mustista kypäristä itselleni.

Astuimme ulos mökistä ja katselin ympärilleni. Ei ketään näkyvissä. Kierrätän katsettani kunnes huomaan mönkijän pienessä katoksessa. Nykäsen Vanessaa hihasta ja osoitan mönkijää päin. Kipitämme mönkijälle. Kokeilen avainta ja väännän sen käynnistys asentoon. Mönkijä pärähtää käyntiin ja me hyppäämme kyytiin. Vanessa istuu taakseni ja vedämme kypärät päähän.

Vaihdan vaihteen päälle ja painan kaasua. Lähdemme ajamaan nopeinta vauhtia mitä mönkijästä löytyy tietä pitkin. Pian pääsemme risteykseen josta onneksemme näämme ison sinisen tie kyltin oikealla. Kaasutan sen luokse ja avaan kypärän visiirin Vanessan tehdessä samoin. Alan lukemaan kylttiä.

"Rovaniemi 100 kilometriä. Mahtavaa Niko, me ollaan jossain hevon vitun  kuusessa ilman puhelinta." Vanessa sanoo tuskastuneesti. "No voi paska. Mitä me nyt tehdään?" Huokaisen. Olemme päätyneet Helsinkistä jonnekin lähelle Rovaniemeä ilmeisesti. "No ajetaan Rovaniemelle?" Vanessa ehdottaa selvästikin turhautuneena. Olemme siinä vielä hetken pysähdyksissä kunnes painan kypärän visiirin kiinni ja painan kaasua. Vilkaisin bensamittaria joka näytti vielä täyttä. Toivottavasti tuo riittäisi.

Rovaniemi, täältä tullaan.

---------------------------------------------------------

Oliks liikaa kappale jakoa? Heittäkää jotain palautetta kommentteihin!
Words:620
Also kiitos todella, todella paljon 10,1k lukukertoja Sharks love blood kirjaan!