"Jos mä kerran vaan..."

1

Janette: 

Oon Janette, ja oon 13 vuotias. Pääsin noin puoli vuotta sitten seiskalle. Vihaan tällä hetkellä elämääni, ja haluaisin vaan kuolla. Kaikki alko kun olin vitosella. En oo ikinä ollu mikään paras koulussa, mut en oo ollu ihan siel pahnanpohjimmaisenakaan. Yleisimmät koenumerot oli vitosen ja seiskan välillä. Mulla ei juurikaan oo ollu kavereita, ja mua on kiusattu koko mun ikäni. Kun pääsin vitoselle (yllättävää kyllä), huomasin ettei mitkään tehtävät olleet samaa tasoa kuin aiemmin, jolloin ne olivat olleet jo ihan riittävän vaikeita. Meillä oli kolmannella viikolla ensimmäinen matikankoe, jota stressasin pääni puhki. Kun saimme sitten tietää numeromme kokeesta, kyyneleet alkoivat kirvellä silmiäni nähdessäni, että olin saanut nelosen. Minun piti uusia koe. Tällä kertaa luin vielä enemmän, ja onnistuin saamaan viisi miinuksen. Osittain olin iloinen, että olin päässyt läpi, mutta huono numero jäi silti kummittelemaan mieleeni. Päätin yrittää vielä kovemmin seuraavissa kokeissa. Numeroideni taso oli noin kuuden ja seiskan välillä. En ollut vieläkään tyytyväinen, mutten kerta kaikkiaan pystynyt parempaan. Aloitin kokeisiin lukemisen samana päivänä, kun koe oli ilmoitettu, ja jatkoin kunnes se pidettiin. En vain kyennyt enempää. Yhtenä iltapäivänä pääsin kotiin, söin nopeasti hutaistun leivän ja menin huoneeseeni tekemään läksyjäni. Tiesin jo siinä vaiheessa, että siinä tulisi menemään koko loppuilta. Ensimmäiseksi päätin käydä matikanläksyjeni kimppuun. Geometriaa. Se oli minulle helpointa. Loppujen lopuksi matikanläksyissä meni kaksikymmentä minuuttia. Aplodit siitä, yleensä minulla menisi niissä useampi tunti. Seuraavaksi äidinkieltä. Sijamuotoja. En tajunnut niistä juuri mitään, vaikka opettajakin vakuutti luokan edessä että nämä olisivat helppoja. Niiden kanssa taistelin kaksi tuntia. Loppuja en edes jaksa käydä läpi, mutta koko loppuilta siinä meni.

TW!

 Tein iltatoimeni ja menin sänkyyni makaamaan. En saanut unta, kuten yleensäkään. Epäilen, että minulla saattaisi olla insomnia. Päätin aikani kuluksi selata puhelintani. Katsoin tiktokia, ja näin ensimmäisenä jonkun videon, jossa joku puhui viiltelystä. Olin aiemminkin kuullut siitä, mutta olin päättänyt, etten koskaan sortuisi sellaiseen. Nainen videossa puhui viiltelyn vaarallisuudesta ja koukkuunjäämisestä. Selailin muita videoita, mutta viiltelyvideo jäi päähäni. Laitoin puhelimen pois ja yritin nukkua. Viiltely kuitenkin pyöri päässäni kuin karusellissa. Nousin istumaan ja katselin ympärilleni. Näin pöydälläni ruokailuvälineet ja tyhjän lautasen. Olin nimittäin syönyt iltaruuan huoneessani läksyjen takia. Hiippailin pöytäni luo. Otin veitsen käteeni ja päätin pyyhkiä ruuanjämät siitä pöydältä löytyneeseen nenäliinaan. Kävelin veitsi kädessä sängylleni, ja istuin sille. Tarkastelin veistä kädessäni.         

"Jos mä kerran vaan?" kuiskasin hiljaa itselleni. Mietin hetken, ja aloin liikuttamaan veistä hitaasti vasenta rannettani kohti. Asetin terän varovasti vasten rannettani, ja pidin sitä siinä hetken. Lopulta keräsin itseni ja päätin raapaista pienen pintanaarmun, ihan vain testatakseni miltä se tuntuu. Nipistin silmäni kiinni, ja viilsin. Se tuntui yllättävän hyvältä. Kaikki stressi ja ahdistus valuivat pikkuhiljaa pois. Kipu poltteli, mutta oudolla tavalla pidin siitä. Se tuntui niin hyvältä, että päätin viiltää toisenkin kerran. Vain toisen. Jos tuota nyt viiltämiseksi voi kutsua. Lopulta päädyin tekemään vielä noin kaksikymmentä viiltoa. Kun tuon jälkeen tajusin, mitä olin tehnyt, järkytyin, vein veitsen takaisin pöydälle ja pakotin itseni nukkumaan. 

------------------------------------------------------------------