"Jos mä kerran vaan..."

3

Janette:
Kun pääsin kotiin, katsoin itseäni eteisen peilistä. Näin, että minulla oli musta silmä, nenäni oli vuotanut verta jonka takia naamani oli aivan veressä, ja muitakin ruhjeita ja haavoja löytyi. Onneksi äiti ja isä olivat olohuoneessa, eivätkä tuolloin nähneet minua. Huusin heille "Moi", ja menin suorinta tietä vessaan pesemään naamani ja peittämään mustaa silmääni äidin meikeillä. Ei se kauhean hyvin peittynyt, mutta tuo sai kelvata tähän hätään. Vaatteeni olivat aivan ruhjeiset, mutta verta niistä ei löytynyt. Minun piti keksiä sopiva valhe siihen, miksi olin ollut koululla kahdeksaan asti. Keksin mielestäni uskottavan, ja astelin olohuoneen sohvalle istumaan.

"Noniin, nyt saat sitte selittää ihan kaiken", äiti sanoi tiukasti.

"Mä menin koulun loputtua käymään vessassa. Meillä oli ollu ihan superrankka päivä, ja ilmeisesti nukahdin sinne vessan lattialle. Onneks tänään ei tullu paljoo läksyä, niin kerkeen vielä tehä ne", valehtelin. Tosiasiassa minulla ei ollut hajuakaan, mitä ja kuinka paljon läksyä meillä oli huomiseksi.
Äiti katsoi minua epäuskoisesti, mutta loppujen lopuksi hän näytti hyväksyvän vastaukseni. Uskalsin taas hengittää. Otin reppuni vierestäni ja kipitin huoneeseeni. Avasin puhelimeltani wilman, asetin reppuni tuolini selkänojalle ja istuin. Katsoin läksyt, ja kävin niiden kimppuun.

Kun olin valmis, kello lähenteli puoli yhtä. Nousin tuoliltani ja löntystin sänkyyni. Asettauduin mukavaan asentoon ja nukahdin heti.

TW!

Heräsin keskellä yötä. En tajunnut, miksi. Katsoin kelloa, joka näytti puoli neljää. En ollut ehtinyt nukkumaan kuin kolme tuntia. Yhtäkkiä ovenkahva kääntyi alas ja lähti hitaasti aukenemaan. Erotin kaksi tummaa hahmoa. Ajattelin, että he olivat äiti ja isä, joten kysyin "Mitä?", mutta en saanut vastausta.
Hahmot astuivat lähemmäs, jolloin näin heidän kasvonsa. Siinä, minun oviaukossani, seisoivat samat pojat jotka olivat eilen hakanneet minut. Molemmat hymyilivät ivallisesti. Nousin istumaan ja painauduin seinää vasten. Pojat kävelivät hitaasti lähemmäs, ja aloin huutamaan.
"Ei! Ei! Älkää!" huusin.
Huutaminen jatkui, muttei se luonut poikiin minkäänlaista reaktiota. He vain kävelivät minua kohti tuo typerä virne naamallaan. Kun he pääsivät minun luokseni, olin littanana seinää vasten enkä pystynyt liikkumaan. He seisoivat siinä hetken tuijottaen minua, ja toinen poika alkoi äkisti ravistelemaan minua kauluksistani. Yritin sätkiä vastaan, mutta poika vain jatkoi.
Heräsin ja näin äidin pitävän minua kauluksistani kiinni.

"Noni heräsithän sä! Onks kaikki hyvin? Huusit ja rimpuilit ku mikäki hullu!" Äiti sanoi huolestunut ilme kasvoillaan.
Siis oliko tuo kaikki vain unta?
Minulta kesti hetki toipua säikähdyksestä kunnes sain suuni auki.

"Kaikki hyvin joo, näin vaan painajaista", hymyilin äidille.

"Ootko ihan varma?" hän varmisti.

"Ihan varma", vakuutin.
Äiti antoi pusun otsaani ja lähti pois huoneestani. Lösähdin velttona makaamaan kädet levällään. Tuo oli kamalin painajainen, mitä olin ikinä nähnyt. Yhtäkkiä tunsin pakottavaa tarvetta viillellä. Kaivoin veitsen tyynyni alta ja raapaisin pari kertaa. Pari lisää. Vielä muutama. Laitoin veitsen pois, ja painoin pääni uudestaan tyynyyn. Minulla olisi kuitenkin aikainen aamu huomenna.
------------------------------------------------------------------