This feels like I've fallen in love. (FINNISH)

Luku 3.

Olimme Kööpenhaminassa odottelemassa vaihtolentoa ja koneemme tuloon oli vielä muutama tunti. Siinä me istuimme parhaan ystäväni kanssa kahdestaan, Tanskan pääkaupungin lentokenttä oli autio  kuin jokin aavekaupunki. Kuuntelemme iPodillani musiikkia yhdessä, lähinnä yhteisiä suosikkejamme - One Directionia ja Ed Sheerania. Pian kuitenkin kuulokkeista alkaa kuulua Taylor Amesin kappale Souls. Rakastuin Tayloriin ollessani 17-vuotias, eikä hän ollut tunnettu vielä silloin. Hänkin oli Twitter-tuttavuus, niinkuin lähes kaikki ystäväni. Kuuntelin kappaleen sanoja: "And I know what it's like to be lost, But the sea just isn't a home, And the calming of the waves, Will slowly drive you insane. My bones grown old, and my body's cold, And I hope you know, I'll never had what we had with another soul." Kappale muistutti minua liikaa nuoruudestani ja olin aikeissa vaihtaa sen, kunnes Miisa havahtui hereille ja nykäisi hihastani ja käski minun olla vaihtamatta vielä. "Täähän on ihan meijän biisi" , hän sanoi viereltäni unenpöppörässä. En voinut muuta kuin hymyillä. Niin, se oli totta. Kappaleessa lauletaan, miten vanhetaan yhdessä. Jepjep, olimme tunteneet muutaman vuoden, ja tässä me nyt olimme. Yhdessä. Tanskassa. Menossa Lontooseen toteuttamaan yhteisiä unelmiamme.. niitä oli lukuisia - Ed Sheeran, Daniel J, Joseph.. Ja tietenkin One Direction. Olimme molemmat toiveikkaita että näkisimme pojat edes vilaukselta.

"Viimeinen kuulutus Scandinavian Airlinesin lennolle 502, portti 3, lento lähtee 7 minuutin kuluttua!" ,  kuului kaiuttimista. "VOI HITTO" , huusin yksin tajutessani mistä oli kyse. Herätin Miisan ja lähdimme juoksujalkaa metsästämään porttia 3. En ollut ollenkaan huomannut että torkahdimme... "Voi jestas" , ajattelin juostessani. En saa tuottaa pettymystä ystävälleni, meidän on ehdittävä. Lopulta viiletimme jo portin ohitse. Teimme pikakäännöksen ja ehdimme juuri ja juuri näyttää lentolippumme ja passimme neideille. Kävelimme käytävää pitkin koneeseen ja omille paikoillemme. Vielä kaksi tuntia ja olisimme Lontoossa. Ehdimme vielä nukkuakin lennon ajan, sitten olisimme unelmien kaupungissa. Perillä ollessamme etsimme vain hotellimme ja suuntaamme syömään Englantilaista aamupalaa. Täydellistä.