This feels like I've fallen in love. (FINNISH)

Luku 4.

"LONDON, HERE WE AREEEEE!!!!!!!!!!!!" , ystäväni kiljui riemuissaan kävellessämme lentokenttää pitkin. Minun oli vaikea olla kärsivällinen - huomenna näkisimme Edin. Ja tänään olisi vielä tarkoitus käydä katselemassa nähtävyyksiä, vaikkei meillä mikään kiire olekaan. Vietämme täällä koko syysloman, harmi vain että se on meillä eri aikaan. Mutta, meillä oli siihenkin sopiva ratkaisu; ettei ole epäreilua, molemmat ovat ylimääräisen viikon pois koulusta, eli 2 viikkoa Lontoossa. Yay. Paras seura - Paras kaupunki. Vaivuin omaan ajatusmaailmaani ystäväni höpötellessä joutavia ja huomasin mielessäni olevan mielikuva minusta, Miisasta, Edistä ja One Directionin pojista. Ilmeilimme kameroille punaisella matolla.. Punaisella matolla? Minneköhän asti ajatukseni olivat minua kantaneet.. "HALOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO?!!" , kuului viereltäni. Säpsähdin, sillä Miisa ei ikinä ole ollut hirveän hiljainen. "No olipa kerran tärykalvo mut ei oo enää.." , tokaisin vastaukseksi meidän saapuessa lentokentän parkkipaikalle.

Änkytin taksikuskille, minne haluamme mennä, mutta huonoin tuloksin. Ensinnäkin, en ole ikinä ollut hyvä lausumaan englanniksi sanoja, mutta muuten hallitsin kielen. Onneksi taksikuski oli ymmärtäväinen ja kärsivällinen ja antoi minun selittää ja Miisan tirskua vierelläni. 

Jotenkin saavuimme perille hotelliin, tarkistimme varauksemme, otimme avaimen ja pääsimme vihdoin huoneeseemme. Se ei ollut liian pieni, eikä myöskään valtava. Ei myöskään mikään tavallinen hotellihuone.. "Tänne voisi vaikka jäädä asumaan" , tokaisimme yhteen ääneen. Huokaisin kovaan ääneen, ja säntäsin suihkuun. "Sitku tuun täältä ni katokkin että oot valmis, tää on meidän eka päivä Lontoossa, enkä aio missata siitä hetkeäkään sun hitauden takia!" , huusin Miisalle vielä, ennenkuin heitin veden valumaan.

Suihkun jälkeen siirryimme molemmat meikkaamaan. Päätimme heittää vain perusmeikin, sillä tämä päivä oli otettava rauhassa, sillä huomenna vasta olisi se Suuri Päivä. Hyökkäsimme taas taksin kyytiin ja suuntasimme keskustaan. Aivan ensimmäisenä suuntasimme kauppakeskukseen, jossa tyhjensimme lähes kaiken. Muutaman tunnin shoppailureissun jälkeen suuntasimme katsomaan Big Beniä ja London Eyetä ja tunsimme molemmat olevamme kuin kotona. Vaikka oli sateinen lokakuun loppu, olimme onnellisia. Ja sehän kaikessa on tärkeintä. 

Koitti ilta ja aloimme itsekin olla jo väsyneitä. Nappasimme taksin ja suuntasimme takaisin hotellillemme. Olimme kumpikin aivan hiljaa, sillä päivä oli ollut rankka. Olimme nauraneet ja pitäneet hauskaa koko päivän, ja se todellakin oli vienyt voimamme. Painuimme molemmat pehkuihimme saman tien, eikä vienyt aikaakaan kun olimme jo syvässä unessa. Näin tietenkin unta huomisesta - että lavalla olisi Edin lisäksi hänen parhaat ystävänsä Harry, Niall, Louis, Zayn ja Liam. Mutta tiesin, ettei se ole mahdollista. Niin hyvä tuuri kävisi vain harvoille. Ei minulle, ei meille. Olemme vain pieniä suomalaisia tyttöjä isossa kaupungissa katsomassa idolia. Mutta, mistä sitä ikinä tietää, mitä tulee vielä tapahtumaan..