Mä en lupaa mitään

14. Kiva

Joonas pov.

Kävelemme rauhallisessa hiljaisuudessa. Ensimmäiset syksyn lehdet on saanut jo oranssin sävyjä. On hyvä fiilis.

"Tiiäkkö mitä Joel?" kysyn ja pysähdyn. Joelkin pysähtyy ja hymyilee. Hän vain näyttää niin uskomattoman hyvältä, että melkein tekisi mieli rakentaa kirkko, päälystää se hänen kuvillaan, ja palvoa hänen ylimaallista upeuttaan päivät pitkät.

"En luultavasti", hän vastaa virnistäen. Sydämeni jättää yhden lyönnin välistä.

"Oot aika kulli", sanon (creditit mun kaverille joka tartutti kulli sanan mulle). Joelin silmät suurenevat, ja hänen suunsa muodostaa uhkaavan hymyn. Nyt on varmaan aika juosta. Juoksen niin nopeasti, kuin pystyn, ja suuntaan jonnekkin. Mahdollisimman kauas Joelista. Se on vähän vaikeaa, koska Joelilla sattuu olemaan riivatun pitkät jalat. Hän saa minut kiinni helposti ja kääntää minut itseään kohti.

Hän on lähellä.

Joelin lämmin hengitys osuu kasvoihini samaan aikaan syksyn viileän tuulen kanssa. Tuoksuu maatuville lehdille. Katson häntä silmiin. Noihin jään sinisiin silmiin joissa on pieni lämmin tuike. Katseeni eksyy hänen huulilleen, mutta nopeasti palaa takaisin hänen silmiinsä. Silmiin, jotka ovat todella lähellä minua. Lähempänä kuin äsken.

Ja yhtäkkiä tunnen hänen lämpimät huulensa omillani.

Kun suutelin Nikoa, se oli... kivaa. Mukavaa. Niko oli hyvä suutelija. Toki nyt kaikki mitä, hän on tehnyt on pilannut muistot, mutta joka tapauksessa muistan että hän oli hyvä suutelija. Se ei kuitenkaan poistanut sitä faktaa että intohimo, hellyys, hyytelöksi muuttuvat jalat, ja magneettinen yhteys joka vetää toisiamme toista vastaan, loistivat poissaolollaan. Nikoa oli mukava suudella, mutta miltään erityiseltä se ei tuntunut. Rehellisesti olin aika pettynyt, kun suutelin Nikoa.

Tämä on erinlaista. Minä todella haluan suudella Joelia. Tuntuu siltä kuin se olisi tarve. Samalla tavalla kuin ruuan syöminen, juominen tai hapen saanti. Samalla tavalla tämän pojan suuteleminen oli tarve.

Suudelma on intohimoinen ja liian lyhyt minun makuun.

Joel irrottautuu suudelmasta ja katsoo minua pienen hetken arvioiden kunnes ottaa kasvoilleen virneen.

"Se oli yllättävän kivaa, Joonas Porno", hän sanoo hymyillen rennosti. Joelille se ei merkinnyt mitään. Se oli vain yllättävän kivaa. Kivaa.

Kiva.

Kiva taulu voi olla kiva, mutta se on vain kiva. Ei hohdokas tai erikoinen. Kiva on sana joka on positiivinen mutta aika neutraali. Kiva on kiva. Suudelmaa joka oli elämän paras ei kuvailla sanalla kiva. Suudelmaa joka oli ihana ei kuvailla sanaa kiva. Kivaa suudelmaa kuvailllaan sanalla kiva. Ehkä se oli Joelin mielestä kiva suudelma. Vähän niin kuin suudelmat Nikon kanssa olivat minusta kivoja.

Väännän hymyn kasvoilleni.

"Kyllä vain Hokkaseni", sanon hymyillen epäaidoisti. Minulla on paksu takki. Noin kymmenen kertaa paksumpi kuin Joelilla, lisäksi minulla on ohuet lapaset ja pipo. Ulkona ei ole kylmä. Viileä muttei kylmä. Silti minulle tulee hyisevä olo, jota voisi verrata pakkasiin. Tämä hyisevä kylmyys on vain kylmempää. Se on jäätä. Kylmää kovaa jäätä. Ei pehmeää lunta. Jos ymmärrätte yhtään mitä tarkoitan. Mua ei enää huvita olla täällä

"Mennäänkö sisälle? Mulla on kylmä", sanon hiljaa. Joel katsoo minua huolestuneesti ja nyökkää.

Sanoja: 448

A/N

Mitähän nyt tapahtuu....